@JariRunsas@PiaKauma Onko jotain sellaista järkevää politiikkaa, jota Kokoomus ajaa mutta Persut vastustaa? Vaikea ymmärtää, miksi ihminen äänestäisi Kokoomusta. Kaikkien muiden puolueiden äänestystämiselle löytyy jonkinlaisia loogisia perusteluita, mutta Kokoomus on kaiken logiikan ulottumattomissa.
@jussipaita64@VSaamelainen@janihau77 Keskimääräinen palkansaaja ei hyödy verovähennysoikeudesta euroakaan, kun ei noita vähennyksiä saa tehdä alunperinkään vaikka autolla töihin meneekin.
Mika Anttonen vuonna 2021:
Biodieselistä ei ole mitään hyötyä ilmastotavoitteelle
Biodiesel tulee suomalaisille kalliiksi, varoittaa ST1-omistaja.
Anttosen mukaan esimerkiksi ST1:n rakenteilla oleva Göteborgin biodieseljalostamo on bisnesmielessä paras investointi ikinä, mutta ilmaston kannalta siitä ei ole mitään hyötyä.
Hänen mukaansa biodieselin käyttö kuitenkin kasvaa, kun kiristyvä jakeluvelvoite määrää polttonesteketjut myymään sakon uhalla biopolttoaineita. Käytön lisääminen tulee Anttosen mukaan suomalaisille kalliiksi.
– Mikä muu maa ei tee biopolttoainevelvoitteita tässä aikataulussa kuin Suomi ja Ruotsi. Tämä on aivan hullua touhua.
https://t.co/UBnNOxjCJI
Mietin tätö vanhaa artikkelia vuoden 2026 alusta:
"Suomen pitäisi lisätä rajusti maahanmuuttoa, jotta työvoima riittäisi"
Kysymys elinkeinoelämälle: jos täällä on niin raju työvoimapula, niin voisitteko ensiksi palkata ne 300 000 työtöntä töihin?
https://t.co/Ja99OIDDSV
@hirvelanjuho Marinin YEL-lain kumoaminen olisi ollut se oikea hätäpaikkaus. Nyt ei tehty edes sitä. YEL-järjestelmän valuvikaa ei voi korjata kuin ajamalla koko roskan alas.
@Jarkko_Hakala@jounituovinen Nähdäkseni oikea syy on paljon synkempi: Tarkoitus on turvata TYEL-maksut ja estää uusien yritysten syntyminen YEL-maksuilla.
@RahjaRolle@jounituovinen Tuo ei pidä lainkaan paikkansa. Jos edellisen sukupolven yrittäjät olisivat maksaneet enemmän YEL-maksuja, nykyisten yrittäjien kontolle tuleva maksuvaje olisi vielä suurempi.
Luulin, että YEL on korjattu. Menin vipuun. Kiitos, Jouni, kun teit tämän tekstin.
Kokoomus petti tässäkin. Neljässä vuodessa ei saatu korjattua YEL-järjestelmää, joka niittää yrittäjiä kuin viikatteella heinää.
Kokoomus todella vihaa yrittäjiä.
Ehdoton lukusuositus:
Mitä hallituspuolueet UNOHTIVAT kertoa tulevasta YEL-uudistuksesta? Ja miksi?
Luin läpi tuoreen 121-sivuisen lakiesityksen. Yrittäjille luvattiin helpotusta, mutta konepellin alla odottaa Suuri Kusetus 2.0.
Perkaus sunnuntailukemiseksi 👇
https://t.co/2FbmQ8q0gQ
Jos ihmetyttää, miksi poliitikot ovat enemmän huolissaan järjestöistä kuin peruspalveluista, niin kannattaa seurata rahan liikkeitä. Ilta-Sanomat on perannut tilannetta hyvin jutussaan: https://t.co/dVkpy6o7nU
”Selvityksestä ilmenee, että puolueilla on kiinteät kytkökset Stea-tukea saaviin järjestöihin: tukea saavien järjestöjen hallitusten puheenjohtajina toimii kahdeksan kansanedustajaa ja kolme europarlamentaarikkoa.
Heistä neljä edustaa Sdp:tä, kaksi vasemmistoliittoa, kaksi vihreitä, kaksi kokoomusta ja yksi keskustaa.”
@koivuniemi_sami@liberantero Yrittäjiä ryöstetään nykyään vielä törkeämmin kuin työntekijöitä. Työntekijät sentään maksavat eläkeveroa todellisten tulojen mukaan. Yrittäjä maksaa vaikka ei edes olisi tuloja. Hallitus ei tuota myöskään korjannut, vaikka muunlaista propagandaa levittävät.
Miksi palkkakuitissasi lukee, että maksat eläkemaksua 7,3 %, vaikka todellisuudessa palkastasi menee 25,5 %?
Kyseessä on vuoden 1993 laman perintönä luotu verotekninen silmänkääntötemppu.
Kun yli kaksi kolmasosaa eläkemaksusta nimettiin "työnantajan osuudeksi", saatiin suomalaiset luulemaan, että eläketurva on heille halpaa.
Todellisuudessa jokainen sentti on pois sinun ostovoimastasi ja bruttopalkastasi. Työnantajalle työntekijän hinta on aina kokonaiskustannus.
Kuinka kauan suostumme siihen, että neljännes työn arvosta katoaa järjestelmään ilman, että saamme päättää eurostakaan?
Kokoomus ratsasti iät ja ajat vaaleissa myös Nato-optiolla, jota todellisuudessa ei ollut edes olemassa.
Kokoomus ei ole koskaan esittänyt perintö- ja lahjaveron poistamista ilman jonkun muun veron vastaavaa korottamista. Ei nytkään.
@persut