Nasiman isÀ Mohammed Daud Razmyar syntyi konservatiiviseen islamistiperheeseen, mutta opiskeli Moskovassa ja tuli kommunistiksi. HÀn oli Afganistanin kommunistipuolue PDPA:n jÀsen. 1978 Saur-vallankumous johti kommunistien sisÀisiin vÀlienselvittelyihin, joissa Nasiman setÀ murhattiin. TÀmÀn vuoksi Daud Razmyar pakeni Afganistanista ja vietti neljÀ kuukautta paossa Suomessa, jossa hÀn asui hotelli Aurorassa.
Neuvostoliiton puna-armeijan laskuvarjojoukot ja panssarivaunut saapuivat Afganistaniin jouluaattona 1979 vakiinnuttamaan kommunistivallan. Daud Razmyar palasi Afganistaniin ja suoraan maan johtoon puolueen politbyroon eli keskuskomitean jÀseneksi. Razmyarin tehtÀvÀ oli hoitaa poliittisia yhteyksiÀ Moskovaan, mikÀ tarkoitti myös KGB-yhteyksiÀ.
Nasima syntyi 1984. Tuohon aikaan Daud Razmuar toimi myös puolustuksesta ja turvallisuudesta vastanneena ministerinÀ. Kun neuvostojoukot vetÀytyivÀt vuonna 1989, Daud oli Kabulin puolueneuvoston pÀÀsihteeri eli kaupunginjohtaja. Vuonna 1990 kommunistipuolue muuttui demokraattista sosialismia edustavaksi Watan-puolueeksi, jonka palveluksessa Neuvostoliiton-suurlÀhettilÀÀksi Moskovaan nimitetty Daud jatkoi.
Kun Afganistanin sosialistinen hallinto ilman VenÀjÀn tukea romahti 1992, suurlÀhettilÀs Razmyar perheineen (ml. 8-vuotias Nasima) loikkasi Moskovasta Suomeen. HÀdÀnalaisia pakolaisia he eivÀt millÀÀn mittapuulla olleet. He eivÀt paenneet Afganistanista, kuten Nasima Razymar vÀittÀÀ.
TÀmÀ kaikki on helposti tarkastettavissa julkisista lÀhteistÀ: https://t.co/IHYcjuOfcz
You've been watching the Iran story wrong. It's not about tankers or negotiations.
It's about a system Kissinger built in 1976 â and someone just indicted him for it at Chatham House. @sjkokinda names the names.
"They're more scared of Treasury than the War Department."
Hamas agreed to disarm. Israel and Lebanon are talking after 30 years.
The decisive weapon in the Middle East wasn't a bomb.
âLindroos nĂ€kee lĂ€htökohtaisesti rikkautena, ettĂ€ luokissa on oppilaita eri kulttuureista ja kieliryhmistĂ€.â
OAJ on valmis uhraamaan suomalaiset lapset ja heidÀn oppimisensa monikulttuurisuuden alttarille. Uskomatonta.
#einÀin
https://t.co/6p3ELe467d
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin ratkaisu Espanjan mamuvyöryyn on lisÀtÀ kehitysapua ja panostuksia ilmastonmuutokseen.
Miten tÀllainen puolue voi oikeasti johtaa gallupeja? Koko Suomi tuhotaan tÀtÀ tahtia.
ErÀs seuraaja kysyi, ettÀ enkö ole huolissani rasismisyytöksistÀ. En. En lainkaan. Olen jo aikoja sitten saavuttanut pisteen, ettÀ en vÀlitÀ. En vÀlitÀ pÀtkÀÀkÀÀn. Minua saa vapaasti kutsua millÀ nimillÀ haluaakaan.
Olen aikoja sitten pÀÀstÀnyt irti ajatuksesta, ettÀ joku muu mÀÀrittelisi, mitÀ olen tai en ole. MinÀ vÀlitÀn maastani, kansastani ja vastustan haitallista maahanmuuttoa nyt ja jatkossakin. Jos se tekee minusta ÀÀrioikeistolaisen tai rasistin, kyllÀ kommenttikentÀssÀ on tilaa sellaistakin ilmoittaa.
Kehotan kaikkia muitakin vakaasti olemaan vÀlittÀmÀttÀ. Minulle on paljon tÀrkeÀmpÀÀ yrittÀÀ turvata maani tulevaisuus kuin tulla muistetuksi suvaitsevana henkilönÀ. En sitÀ edes esitÀ olevani, koska en ole. En suvaitse barbaarisia kulttuureja ja normeja. En suvaitse elintasosiirtolaisuutta. En suvaitse tÀtÀ nyt Espanjassa nÀhtÀvÀÀ invaasiota. En suvaitse sitÀ, ettÀ eurooppalaiset kansat jÀÀvÀt vÀhemmistöksi omissa maissaan. Ei. En ole suvaitsevainen. EnkÀ vÀlitÀ ollakaan. Suvaitsen suomalaisten oikeutta elÀÀ maassaan rauhassa ja turvassa.
En muutenkaan vÀlitÀ sosiaalisesta paineesta. Minua ei voida canceloida. Olen ympÀröinyt itseni ihmisillÀ, jotka tietÀvÀt, mikÀ ja kuka olen. Siihen ei nettikirjoittelijat vaikuta tuon taivaallista. En yritÀ pÀÀstÀ hyvien ihmisten salonkeihin tai vÀlitÀ, kenen suosiossa olen. En vÀlitÀ siitÀkÀÀn, jos joku uusi tuttavuus karttaa seuraani sosiaalisen tartunnan pelossa. Tai oikeastaan vanhakaan tuttavuus.
Rasisti, natsi, ÀÀrioikeistolainen. Kaikki edellÀ mainitut ovat nykyisellÀÀn enemmÀn tai vÀhemmÀn menettÀneet merkitystÀÀn, sillÀ kyseisiÀ termejÀ kÀytetÀÀn kuvaamaan kaikkea sellaista, mikÀ itseÀÀn ei kulloinkin satu miellyttÀmÀÀn. Nimenomaan sen toivossa, ettÀ kohde vaikenisi. Siihen ansaan ei pidÀ astua. Ei edes sen vertaa, ettÀ selittelisi ja todistelisi. Politiikka on raakaa ja julmaa. Vastapuoli niin sanotusti haistaa veren vÀlittömÀsti, ja lyö kovempaa, jos aistivat heikkoutta. Selittely ja todistelu on juuri sitÀ. SinÀ tai minÀ emme ole velkaa kenellekÀÀn internetissÀ yhtÀÀn mitÀÀn.
Jos jollekin koen olevani velkaa, se on tÀmÀ maa, jolta olen saanut paljon. Maksan sitÀ velkaa yrittÀmÀllÀ estÀÀ tÀtÀ maata ajautumasta tuhon tielle, ja jokin nimittely on kÀsittÀmÀttömÀn pieni hinta siitÀ. Sen hinnan maksan mielellÀni.
TÀllÀ kaudella Suomi on ensimmÀistÀ kertaa EU-historiansa aikana toiminut kriittisessÀ pohjoisessa rintamassa ja ÀÀnestÀnyt komission vastuuvapautta vastaan. Suomi on vastustanut ja vastustaa uusia velkahÀrveleitÀ. Suomi on taistellut neuvotteluissa kansallisen intressin puolesta ja pyrkii monenlaisen sÀÀntelyn toimeenpanossa hyödyntÀmÀÀn myös luovuutta, jota kaikki muutkin jÀsenmaat hyödyntÀvÀt - sen sijaan ettÀ syöksymme ensimmÀisenÀ toteuttamaan kaiken pilkulleen ja intressiÀmme vastaan.
Ilmeisesti kaiken tĂ€mĂ€n seuraaminen on ollut Lindtmanille vaikeaa. Nyt hĂ€n on ilmoittanut, ettĂ€ jos sdp voittaa, loppuu tĂ€mĂ€ persujen EU-jarruttaminen ja alkaa âperinpohjainen uudistusâ, ja Suomi palaa avoimelle EU-linjalle. MitĂ€köhĂ€n muuta se kĂ€ytĂ€nnössĂ€ olisi kuin pelkkÀÀ myöntyvĂ€isyyttĂ€, nöyristelyĂ€ ja ryömimistĂ€?
Riemu Finland ry:n toiminnasta paljastui runsaasti vÀÀrinkÀytöksiÀ.
Yleisavustuksella katettiin mm tj:n työsuhdeasunnon kuluja. Ongelmia löytyi myös kirjanpidosta,hankinnoista, palkan osituksessa,kuiteissa ja kulujen hyvÀksynnÀssÀ ja eturistiriidoissa.
1/2
https://t.co/VbhFK4ZpcO
TÀmÀ oli kyllÀ pakko kopioida toisen seinÀltÀ.
"Perheeni ja minÀ haluaisimme muuttaa johonkin muslimimaahan.
Naapurini ja ystÀvÀni haluaisivat myös liittyÀ mukaan, samoin heidÀn perheensÀ ja ystÀvÀnsÀ ja jopa ystÀvien ystÀvÀt.
MeitÀ tulee aikamoinen joukko.
Koska olemme kaikki kristittyjÀ, teidÀn tulee alkaa suunnittelemaan kirkkojen rakentamista meitÀ varten.
Haluamme myös joukkokokoontua kaduilla ja toreilla suurina kristillisinÀ juhlapyhinÀ, kuten jouluna ja pÀÀsiÀisenÀ. PyydÀmme, ettÀ suljette kadut silloin meitÀ varten.
TeillÀ tulee myös olla tarjolla porsaanlihaa ja pekonia supermarketeissanne.
YmmÀrrÀttehÀn, ettÀ olemme vÀhemmistö ja tarvitsemme paljon ymmÀrrystÀ ja tukea meille vieraan kulttuurin keskellÀ.
Rakastamme koiria lemmikkielÀiminÀ. Ne ovat rakkaita perheenjÀseniÀ. Ne seuraavat luonnollisesti myös mukanamme, joten tarvitsemme koirapuistoja ja tilaa Mustin ulkoiluttamiseen kaduillanne.
TeidÀn juhlapyhÀnne loukkaavat kristillistÀ pyhyyttÀmme, joten pyydÀmme, ettÀ ne poistetaan nÀkyvistÀmme.
SelvÀÀ on, ettÀ meillÀ on oikeus kulkea kaikkialla krusifiksit kaulassa ja lupa syödÀ kinkkuvoileipiÀ koulujen ruokalassa ja työpaikalla.
Rakennuksissanne ja työpaikoilla tulee myös olla tila, jossa saamme rukoilla ja hiljentyÀ niin halutessamme.
TeidÀn kielennne on hyvin vaikea oppia, joten tarvitsemme tulkkeja selviytyÀksemme. Jos tÀmÀ tarpeemme evÀtÀÀn meiltÀ, niin auttattehan meitÀ tekemÀÀn syrjintÀilmoituksen?
Kiitos jo etukÀteen.
Voi ei! Unohdin ihan mainita, ettÀ jos lapsemme ja nuoremme polttavat lippujanne ja muutenkin eri tavoin kÀyttÀytyvÀt hÀiritsevÀsti, niin ymmÀrrÀttehÀn, ettÀ heillÀ on vaikeuksia sopeutua vieraaseen kulttuuriin.
PyydÀmme kÀrsivÀllisyyttÀ.
Lopuksi vielÀ toivomme, ettÀ hallituksenne auttaa meidÀt alkuun tarjoamalla meille ilmaisen asunnon, elatuksen, terveydenhoidon, erilaisia kursseja, harrastustiloja ja aktiiviteetteja siihen asti, kunnes olemme sopeutuneet.
Tosin se saattaa kestÀÀ vuosien, vuosikymmenien, tai jopa useiden sukupolvien ajan."
đš BREAKING: THE GREAT RESET â America is DONE Being Europeâs ATM
The United States is moving to withdraw up to 100,000 troops from Europe and halt trillions in endless defense spending that has subsidized NATO allies for decades.
Secretary of State Marco Rubio made it crystal clear: âAlliances must work both ways.â
No more freeloading. No more America paying 70%+ of the bill while Europe lectures us and criticizes our decisions.
This is the biggest shift in global alliances in generations.
Europe wanted to play big boy games and talk down to America? Now they can pay for their own defense.
The era of American taxpayers funding Europeâs luxury lifestyle while getting disrespected is over.
America First is not a slogan â itâs policy.
What do you think â is this long overdue? đ
Itse katselin tÀtÀ touhua sveitsilÀisen investointipankkiirin ÀitinÀ ja pyörittelin pÀÀtÀni.
Kun olen kuitenkin tasan tarkkaan oppinut nÀkemÀÀn ne prosessit ja asiantuntemuksen mÀÀrÀn, ja sen valtavan koneiston, jolla tÀllaisia neuvotteluja ja transaktioita, strategioita ja taktiikkoja niiden takana pyöritetÀÀn.
Ja kunnioittamaan sitÀ valtavaa asiantuntemuksen mÀÀrÀÀ, joka nÀiden taakse kasataan. Valmistelut ja vaihtoehtolaskelmat tehdÀÀn usein jopa vuosia ennen h-hetkeÀ.
Mutta sitten meiltÀ lÀhtee tÀysin valmistautumatta kaikkien alojen asiantuntija Tytti Tuppurainen, valintaperusteina germaanisen filologian opinnot. ja avustaja, taisi siellÀ olla suurlÀhettilÀskin paikalle kutsuttuna.
Ja Tytti Tuppuraisen
âasiakirjaâ oli PMI:n tekstiviesti Ruisrockista. LĂ€hdettiin kuin vanhentuvan maitopurkkia myymÀÀn.
VielÀkin ihan pelkkÀ ajatus huimaa. Huimasi se toki jo silloinkin.
SehÀn on kuitenkin ollut aivan tÀysi Àlyllinen teurastus.
Ja kaikkihan saamme nyt maksaa tulokset. Mutta kyllÀ katse osuu myös valitsijaan. Ainakin pitÀisi.
Mutta Suomessa riittÀÀ, ettÀ on nainen ja sosiaalidemokraatti.
SiinÀ sitÀ on maailmanluokan kaikkien asioiden osaamista kerrakseen.
A-studion pÀÀlle on todettava, ettÀ vihreiden Virta on kyllÀ ottanut hienosti johtavan valtakunnandemagogin roolin. VarhaisteinimÀistÀ nÀsÀviisastelua, teatraalista tuhahtelua ja pÀÀllehuutamista ilman ensimmÀistÀkÀÀn ideaa, miten 15 miljardin euron kestÀvyysvaje hoidetaan.
MinÀ uskon SDP:hen,
IsÀÀn, Kaasukauppiaaseen,
Hitas-asuntojen ja kohtuuhintaisen asumisen Luojaan,
ja Eveliina HeinÀluomaan,
Eeron ainoaan tyttÀreen, meidÀn Messiaaseemme,
joka sikisi kolmesta Hitas-asunnosta,
syntyi poliittiseen dynastiaan,
kÀrsi Purran ja Persujen aikana,
ristiinnaulittiin somessa, kuoli julkisuuteen ja haudattiin lehtien palstoille,
astui alas oppositioon,
nousi 2027 vaaleissa,
astui ylös valtaan,
istuu demarien isĂ€n, Paavo âMoosesâ Lipposen oikealla puolella
ja on sieltĂ€ tuleva tuomitsemaan elĂ€viĂ€ ja kuolleita â sekĂ€ pÀÀttĂ€mÀÀn, kuka ansaitsee Taivaspaikan.
Aamen.
Joel, 24, on ylpeÀsti työtön, ei kiinnosta opiskelut eikÀ duunit. Niin, eihÀn se aina kiinnosta. Viesti ja asenne on joka tapauksessa tÀysin vÀÀrÀ.
Paremmin ymmÀrrÀn sitÀ kansanosaa, jota ei kiinnosta maksaa veroissaan toisten tahallista joutenoloa.
https://t.co/VwzR6PmhAM
Elon Musk just used a joke to perform an autopsy on the American economy.
Two economists go for a hike. They find a pile of shit. One pays the other $100 to eat it.
They keep walking. Find another pile. The second economist pays $100 back to eat that one.
They stop. Neither man gained a dollar. Both ate shit for nothing.
But on paper they just generated $200 in GDP.
Musk: âThat basically would count as a job. This is to illustrate the absurdity of economics.â
That is not a punchline. That is the operating system of the federal government.
Every time a politician celebrates ârecord job creationâ this is what they are describing. Not output. Not value. Not progress. Motion.
The entire bureaucratic machine exists to manufacture friction and then invoice for it.
Compliance layers built to justify the next compliance layer. Oversight committees that produce nothing but the need for more oversight. Consulting firms hired to audit the work of other consulting firms.
Trillions circulating through systems that have never produced a single thing you can hold in your hands. But the GDP number ticks up. So everyone applauds.
The shit gets eaten. The scoreboard moves. Nobody asks what actually got built.
This is why Washington treats AI like a five alarm fire.
AI does not play the friction game. It does not form a committee. It does not schedule a review. It does not file 400 pages of paperwork no one will ever read.
It just solves the problem.
And that is the one thing the machine cannot survive.
The government does not tax results. It taxes the process. The longer the process, the deeper the cut.
AI compresses a ten day workflow into seconds. There is nothing left to bill. Nothing left to tax. Nothing left to skim.
So they will spend the next decade warning you that AI threatens the economy.
What they will never say is what it actually threatens.
The illusion that activity equals progress.
The $200 economy where both men ate shit and called it a job.
The machines are not coming for your purpose.
They are coming to prove that half the economy never had one.