Perussuomalaisten kannatus on vuodessa noussut neljä prosenttiyksikköä. Trendi on selvästi ylöspäin.
Neljä vuotta sitten perussuomalaisten kannatus oli jotakuinkin samalla tasolla kuin nyt, vaikka puolue oli oppositiossa eikä hallitusvastuu painanut. Puolueen varsinainen kannatuksen loppukiri tuli vasta hyvin lähellä eduskuntavaaleja.
Silti tiedotusvälineet toistelevat papukaijamaisesti väitettä perussuomalaisten ”kannatuslaskusta” ja rakentavat ”analyysinsa” oletukselle alentuneesta eduskuntavaalikannatuksesta. Jo vuoden jatkunut trendinomainen kannatusnousu ja vertailu kannatukseen vastaavina ajankohtina ennen eduskuntavaaleja jää lehtimiehiltä huomiotta.
Huomionarvoista on sekin, että perussuomalaisten isot kannatusnousut ovat itse asiassa AINA tulleet vasta aivan eduskuntavaalien kynnyksellä. Potentiaaliset kannattajamme heräävät usein kunnolla vasta vaalien todella koittaessa.
Väitän, että ensi eduskuntavaaleissa todellinen kamppailu Suomen suunnasta käydään sosialidemokraattien Lindtmanin ja perussuomalaisten Purran välillä. Kaikki muut puolueet ovat valmiita menemään mukaan Lindtmanin vasemmistohallitukseen, perussuomalaiset ei sinne edes kelpaa.
Jos siis ei halua maalle uutta vasemmistohallitusta, kannattaa äänestää perussuomalaisia. Kun katsoo puolueiden kannatuskehitystä, niin vaikuttaa siltä, että yhä useampi suomalainen tämän myös tajuaa.
Ollaan rehellisiä: tässä ei ole kyse liikenneturvallisuuden kohentamisesta vaan rahastuksesta.
Aiemmin poliisi ei määrännyt seurauksia ylinopeuksista, jotka olivat alle 7km/h. Nyt sakko voi tulla jo 1km/h ylityksestä.
Virossa tehdään toisin. Tässä kuussa Virossa nostettiin sakkorajaa 3km/h ylityksestä -> 6km/h.
Perusteena oli, että alimmat ylinopeudet viittaavat enemmän kuljettajan virheeseen kuin tahalliseen ylinopeuteen.
”Vakavien liikenneonnettomuuksien syitä tarkasteltaessa suurimmat ongelmat ovat liiallinen nopeus, päihtyneenä ajaminen ja tarkkaamattomuus. Nämä ovat myös poliisin valvonnan ensisijainen painopiste”, kommentoi Viron poliisi- ja rajavartiolaitoksen liikennevalvonnan johtaja Taavi Kirss.
Valtion kuralla olevaa budjettitaloutta paikataan siis ”liikenneturvallisuuden” nimissä sakottamalla pienistä inhimillisistä erheistä, joita lievät ali- ja ylinopeudet ovat.
@IhanvaanMiika Tämä on muuten yksi noloimmista vieraista ja jaksoista koskaan. @RoniArvonen veti suhteellisen hyvin vaikka oli todella monasti hämmentynyt kun Aura hyökkäsi ilman mitään syytä. Oikea idiootti tuo Salla!
Hesari tekee huumeita myyvästä neekereistä sankareita, jotka suojelee lapsia. 🤣🤣🤦 Ei saatana. Helsinki | Kaisaniemenpuiston ”suojelijat” kauppaavat huumeita ja sanovat vahtivansa, ettei lapsille myydä
https://t.co/LwtDIPpgx0
@UusahoMarianne Hauska huomata, että jälleen kerran Hesarin toimitus ei ole tarkistanut taustoja. Somessa ne kyllä tarkistettiin. Perinteisen median alamäki vain kiihtyy.
@Murskaamassa@iltalehti_fi Kyllä, hyvin luonnehdittu. Mutta jos se kalkkunan iho olisi samanlaisesti musta mitä Penttilän täyttöaukko, heittäisi kalkkunan kyllä roskiin.