Miksi? Kolme kertaa Miksi
Mihin Putin tarvitsee Ukrainaa? Maassa asui 44 miljoonaa asukasta ennen Putinin hyökkäystä 2022. Ukrainan kaupungit on pian pommitettu tuusan nuuskaksi. Jos ukrainalaiset jäävät maahansa Putinin valtaantulon jälkeen, maan kantaväestö tulee vihaamaan venäläisiä viidenteen sukupolveen asti.
Suomalaiset riemuitsevat, että rakennusyhtiöt pääsevät rakentamaan Ukrainaa. Miettimättä, että uuden rakentaminen maksaa enemmän kuin sota on tähän mennessä maksanut. Mistä rahat? Ja mennäänkö rakentamaan Venäjän Ukrainaa?
Saman voi kysyä, mihin Stalin tarvitsi Karjalaa? Stalin halusi vesivoimalat, tehtaat, metsät ja luonnonvarat (etenkin Petsamossa). Mutta ei halunnut suomalaisia. Jos karjalaiset olisivat jääneet kotiseudulleen, heidät olisi tapettu tai siirretty Siperiaan.
Venäjä ottaa haltuunsa mustanmullan parhaat maatalousalueet ja kaiken, mikä sodasta jää ehjäksi. Ei Venäjä halua ukrainalaisia, paitsi ehkä itä-Ukrainassa asuvat venäjänkieliset ja -mieliset asukkaat. Ukrainalaiset siirtyvät EU:n alueelle ja EU:n väkiluku kasvaa lähelle 500 miljoonaa. He, jotka jäävät, tapetaan.
Olen viimeisen viikon käyttänyt EU-säännösten mukaan korkitettuja vissypulloja ja mehutölkkejä. Tässä pienessä asiassa elämänlaatu heikkeni merkittävästi. EU nyhrää korkkien kanssa, eikä pysty tekemään isoja asioita kuten Välimeren ihmissalakuljetuksen lopettamista eikä Euroopan alueen puolustamista Venäjää vastaan.
EU:ssa on suhteellisuuden taju kadonnut täydellisesti. EU:ssa on 448 miljoonaa asukasta, koko maapallolla yli 8 miljardia. Pullonkorkkinyhräämisen jne jne käytetyillä sadoilla miljardeilla euroilla vaikutetaan 5 %:n maapallon asukkaan elämään. Muut 95 % eivät välitä EU:n direktiiveistä tipan tippaa.
Miksi?
AKT pysäyttää satamat kahdeksi viikoksi. Se tarkoittaa mm. huoltoasemien bensiinin loppumista. SAK:n jäsenet ja vasemmistopuolueita äänestävät ajavat bensiinikäyttöisillä autoilla. Miksi ay-liike haluaa pilata juuri duunarien elämän?
Miksi ay-liike haluaa tuhota Suomen talouden, vaikka se hyvin tietää, kuinka surkeassa jamassa Suomi tällä hetkellä on.
Kukaan yrittäjä ei perustaisi yritystään Kainuuseen (jotain partureita tms lukuunottamatta). Mitään merkittävää teollisuutta ei sinne tulla rakentamaan. Kainuu on kaukana kaikesta.
EU:sta katsoen Suomi on Kainuutakin kauempaa syrjäseutua. Ei tänne mitään uutta yritystoimintaa saada, etenkään nyt kun on nähty ay-liikkeen lakkohimoisuus.
Ay-liikettä ei kiinnosta vaikka kaikki mielekäs liiketoiminta Suomessa lopetetaan tai siirretään ulkomaille. Uusia yrittäjiä saadaan Suomeen tarpeeseen nähden mitättömän vähän.
Syynä voi hyvinkin olla se, että kansainvälinen raha haluaa Suomesta reservaatin. Se ottaa haltuunsa maamme veden, metsät ja mineraalivarat. Ay-liikettä ja poliittisia päättäjiä viedään kuin pässiä narussa.
Miksi?
Mihin Suomi tarvitsee maahanmuuttajia? Muutaman vuosikymmenen jälkeen Suomessa asuu kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa. Heistä enemmistö on muslimeja. Suuri määrä tulee Afrikasta. Muslimit on kaksi kertaa karkotettu Euroopasta. Joudutaanko se tekemään kolmannen kerran? Vai syttyykö sisällissotia Euroopassa kansanryhmien kesken.
Suomessa maahanmuuttajia ei tarvitse kuin rakennusteollisuus, joka saa rakentaa satoja tuhansia uusia asuntoja maahanmuuttajille. Kun kantasuomalaisten määrä vähenee syntyvyyden laskun takia, asuntojen arvot romahtaisivat. Suomen pankit ja eläkevarat ovat sidoksissa asuntorakentamiseen.
Asunnot ovat lainojen vakuutena ja vakuuksien arvot romahtaisivat. Siksi tarvitaan paljon maahanmuuttajia, jotta globaali rahatalous voisi jatkaa menestymistään.
Australia lopetti ihmissalakuljettajien bisnekset estämällä laivojen pääsyn maahan. Laivat käännytettiin takaisin. Rantautumaan onnistuneet siirrettiin Nauru-saarelle tai Papua-Uusi-Guineaan kuuluvalle Manus-saarelle. Ihmisoikeusjärjestöt mäkättävät, mutta maailmaan mäkätystä mahtuu. Onko yksikään maa katkaissut poliittiset, liiketaloudelliset, urheilulliset tai yleensä minkään suhteensa Australiaan?
Suomen somalit Somaliassa
Kolmasosa Suomen kansalaisuuden omaavista jättää äänestämättä. Monilla esteenä on työ ulkomailla. Sen rinnalla jossain kaukaisessa maassa oleskelevan äänestäminen suurlähetystön toisen maan toimipaikassa tai -pisteessä on marginaalinen ongelma kansalaisoikeuksien kannalta.
Todellinen kysymys on, miksi Mogadishuun ja Hargeisaan on tällaiset Nairobin suurlähetystön sivupisteet laitettu ja kuinka paljon niissä on henkilökuntaa.
Syitä saattavat olla:
- perheenyhdistämisen helpottaminen
- somalien maahanmuuton Suomeen edistäminen
- Somaliassa lomalla (eläkkeellä, Suomen sosiaaliturvalla elävien) olevien somalien auttaminen
- konsulikyytien järjestäminen Somaliassa oleville Suomen somaleille
- työperäisen viisumihakemuksen tekemisen helpottaminen (viime vuonna 21)
- Suomen ulkomaankaupan edistäminen (vuonna 2022 tuonti Somaliasta oli tuhat euroa, ja vienti miljoona euroa – 2021 vienti 179 tuhatta). Eniten Somaliaan on 2022 viety lääkkeitä, 727 tuhatta euroa – kysyä voi kuka lääkkeet on maksanut.
Suomesta lähetetään rahaa Somaliaan suuria summia. Rahalähetysten edistäminen tuskin on ulkoministeriön tehtävä, etenkin koska rahan alkuperä on KELAssa.
Olisi tärkeää tietää kuinka paljon Somaliassa oleskelee Suomen kansalaisuuden saaneita somaleja ja kuinka moni heistä ennakkoäänesti presidentinvaaleissa. Tieto olisi niin kiusallinen suvakkien maahanmuuttounelmille, ettei sellaista tietoa julkisteta, vaikka se tiedetäänkin.
Somalit ovat kaksoiskansalaisia, joten he voivat vapaasti kulkea Suomen ja Somalian väliä ilman viisumeja.
Viime vuonna 1083 Somalian kansalaista haki turvapaikkaa Suomesta. Päätöksiä Migri teki 739 turvapaikanhakijalle: niistä 349 myönteistä ja 94 kielteistä. Ihmetellä voi, miksi somalit edelleen saavat turvapaikan Suomesta. Turvapaikkaturismista kertoo se, että hakijoista 45 oli saanut turvapaikan jo muualta EU:ssa.
Perheenyhdistämispäätöksiä viime vuonna tehtiin somaleille: 1033 myönteistä, 249 kielteistä. Siis enemmän kuin turvapaikanhakijoita. Kaikki kummin kaimat eivät enää pääse Suomeen.
Viime vuonna 3848 somalia haki oleskelulupaa. Päätöksiä Migri teki viime vuonna 6240, joista 4894 myönteistä ja 680 kielteistä. Päätösprosessi on tosi hidas. Osa kielteisen päätöksen saaneista saa kuitenkin jäädä Suomeen, jopa rikolliset saavat jäädä, vaikka heistä on tehty karkotuspäätös.
Näiden lukujen valossa on talonpoikaisjärjellä selkeästi pääteltävissä, että somaleja pidetään edelleen kunniakansalaisina, joita Suomi palvelee kaikin mahdollisin keinoin – myös äänestysmahdollisuuden antamisella kotimaassaan oleskeleville Suomen kansalaisuuden saaneille.
Miten voi käydä lomalla Somaliassa kun on saanut turvapaikan Suomesta Somalian vaarallisuuden takia?
"Äänestyspaikalle on muodostunut pieni jono, jossa keskustellaan iloisesti. Suomessa asuvat ystävykset Khadra Mohamed Hassan ja Iman Mohamed ovat Hargeisassa lomalla."
https://t.co/fmx41f6umG
Somaleilla omat ennakkoäänestyspaikat
Kaikkea sitä pitää nähdä ennen kuin Suomi on tuhottu. Somaliassa on kaksi ennakkoäänestyspaikkaa. Siis kenelle?
Somalithan ovat tulleet Suomeen pakoon vainoa, väkivaltaa ja kuolemaa. He ovat saaneet Suomen kansalaisuuden, mutta oleskelevat Somaliassa niin suurin joukoin, että ulkoministeriö järjestää heille mahdollisuuden äänestää presidentinvaaleissa. Siis Suomen presidentin.
Ovat lomalla, eläkkeellä tai elävät muutoin vain Somaliassa. Suomen sossueuro on sielä 16 euron arvoinen ostovoimaltaan, joten elävät siellä kuin kuninkaat. Toki siellä voi olla myös suomalaisia kallispalkkaisia kehitysaputyöntekijöitä pröystäillen eläten.
Ennen kuin Somaliasta tulee Suomen elättämä osavaltio, meidän on muutettava lakejamme niin, ettei sossurahaa voi nostaa ulkomailla, eikä Suomessa käteisenä. Somalien maksukortteihin maarajoitukseksi Suomi.
Ketä somalit äänestävät? Pekka Haavistoa tietenkin. Kuka takaa, ettei sieltä tule 100.000 ääntä Haavistolle. Näinhän Bidenkin voitti postiäänillä USA:n vaalit.
”Vastaanottoraha pienennetään perustuslain ja vastaanottodirektiivin sallimaan minimiin.”
”Sisäministeriössä valmistellaan useita muutoksia maahanmuuttoon liittyen. Tavoite on kiristää Suomen turvapaikkapolitiikka Pohjoismaiselle tasolle.”
https://t.co/JGSStuH4Ye
Amandan mielestä varastamiseen liittyvästä häpeästä pitää puhua enemmän.
Harrastetaanko täällä jopa varastamis-shamingia? Pitääkö ihan jokaisesta aktivistien älyttömimmästä kommentista kirjoittaa? https://t.co/GGwycCpNPo
Euroopan on valittava haluaako se upota siirtolaisvyöryn alle vai ei. Välimeren yli lappaa porukkaa Italiaan minkä ehtii "meritaksiliikenteen" avustamana. Espanjan Kanariansaaret ovat myös toinen laittoman maahantulon sillanpääasema.
Ovatko siirtolaiset hädänlaisia? Kyllä.
Ovatko siirtolaiset hakemassa parempaa elämää? Kyllä.
Onko siirtolaisilla oikeus pyrkiä Eurooppaan? Kyllä.
Onko meillä velvollisuus auttaa? Ei.
Onko meillä velvollisuus tarjota heille parempaa elämää? Ei.
Onko meillä velvollisuus ottaa heidät vastaan? Ei.
Eurooppalaisten, ja suomalaisten erityisesti, hoivaan ja oikeudenmukaisuuteen perustuva moraalikäsitys on ajamassa meidät perikatoon. Hoivaa tarjotaan tuntemattomille ihmisille maailman ääristä samaan aikaan, kun hoivaa omille kansalaisille ei riitä. Oikeudenmukaisuudessa korostuu muiden oikeudet, mutta omien oikeuksilla ei ole niin väliä.
Näin se loogisesti ajatellen onkin. Hoivaa ja oikeudenmukaisuutta löytyy maailmalta paljon vähemmän kuin Suomesta. Tämä fakta yhdistettynä hoivaa ja oikeudenmukaisuutta painottavaan moraaliin tarkoittaa sitä, että siirtolaisten kuskaaminen köyhistä ja levottomista maista Suomeen on oikein. Se on moraalisesti oikein ja pelastaminen tuntuu hyvältä.
Kun ihminen siirtyy uuteen maahan, hän tuo mukanaan oman moraalinsa sekä lähtömaan ongelmat. Jos naisten piekseminen on lähtömaassa maan tapa, niin se on sitä Suomessakin. Ja niin edelleen.
Meidän on opeteltava uusi moraali. Tarvitaan vähemmän hoivaa ja vähemmän oikeudenmukaisuutta. Tarvitaan lisää ryhmäuskollisuutta omalle heimolle, kansalle, ja lisää oman kansan vapauksien vaalimista.
Kun ihmisiä "pelastetaan" islamilaisista maista Suomeen, niin samalla tuodaan naisten sortaminen osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Katukuvassa tämän näkee vaatetuksessa, jota on myös säkiksi kutsuttu.
Emme halua sortoa Suomeen. Haluamme vapautta riistäjistä. Miksi sortomoraalin omaavia ihmisiä sitten tuodaan Suomeen? Vastaus on, että liberaalien hoivaan painottuva moraalikäsitys sokaisee heidät. Ei haluta nähdä negatiivisia vaikutuksia.
Me emme ole velkaa kenellekään. Meillä ei ole velvollisuutta parantaa maailmaa. Meillä on velvollisuus vain ja ainostaan omalle heimollemme, omalle kansalle. Kaikki muu on vapaaehtoisuuteen perustuvaa hyväntekeväisyyttä.
Maailmassa on monia ongelmia, joihin ei ole eikä tule ratkaisua. Yksi näistä on liikakansoitus. Siihen ei löydy mitään ratkaisua, jota voisi käytännössä toteuttaa. Toiveajattelua ja julistuksia kyllä riittää, mutta niiden tavoitteena ei olekaan ratkaista ongelmaa vaan siirtää keskustelua taas muutaman vuoden eteenpäin.
Euroopan on käytävä rakentamaan muureja ympärilleen, jotta selviämme. Muurit voivat olla fyysisiä muureja tai "toiminnallisia" muureja, jossa ihmisiä palautetaan lähtömaihin nopeasti.
Moraalin on muututtava ensin. Vähemmän hoivaa ja oikeudenmukaisuutta, enemmän oma kansa ensin ajattelua ja oman vapauden vaalimista.
Meillä oli Nesteellä tänään 1.878. Bensan hinta on laskenut selvästi, edellisen hallituksen aikana oli yli 2,5. Hyvin on hiljaista vasureissa, vihreissä ja keskustassa, missä "pensa halvemmaksi" huutelijat?
Onko Mika Hentusen ehdotus kaikkien aikojen typerin #YLE edustajan koskaan tekemä ehdotus?
Hän siis ehdottaa, että Gazan väestön pitäisi saada turvapaikka Euroopasta, siis kaksi miljoonaa palestiinalaista, joista suurin osa on Hamas kannattajia. Eikö nykyinen tilanne Euroopan suurkaupunkien kaduilla huolestuta? Vieläkö pitää lisää saada porukkaa myyräntyötä tekemään? Miksi yksikään muslimimaa ei halua tuota porukkaa maahansa, ei edes rajanaapuri Egypti? Mihin logiikkaan perustuu noin käsittämätön ajatus? Euroopan lopulliseen tuhoamiseen?
Hyvät naiset ja herrat. On tullut aika. "Keijo Kaarisade" on jäävi allekirjoittamaan ystävänsä lähettämistä kykyjään vastaaviin tehtäviin. Tuntemukseni ovat ristiriitaiset. Haluan että Taponen voi toteuttaa itseään. Mutta Keijolle tulisi myös ikävä 🥲 https://t.co/ohGDw3sQQW
(1)
Muistutuksena jälleen: kun Neekerinsuukko-nimi poistui markkinoilta, ei tilalle tullut nimeä Negridinsuukko, Värillisensuukko, Tummaihoisensuukko, Rodullistetunsuukko eikä Saharan eteläpuolisen Afrikan alkuperäisväestöstä polveutuvan henkilön suukko.
Tilalle tuli vain...
Jos muuttaisit ulkomaille, alkaisitko siellä syyttämään ja syyllistämään paikallis väestöä?
Vaatisitko valtiolta kaikenlaisia etuuksia?
Haukkuisitko niitä paikallisia sosiaalisessa mediassa jotka ajattelevat eritavalla kuin sinä?
Rasismi, rasismi, rasismi, hokee myös @MTVUutiset - ja mitä enemmän sitä hoetaan, sitä enemmän koko maahanmuutto/jat alkaa suututtaa ihmisiä! Ei suomalaiset ole rasisteja kenenkään ihonvärin takia. Suomalaisia on alkanut raivostuttaa m-muuttajien tekemät vääryydet ja etuoikeudet!
Ei riitä anteeksipyynnöt, irtisanoutumiset eikä tiedoksianto.
Nyt punavihreät vaativat myös hallitusohjelman maahanmuuton tiukennuksista luopumista – muutoin olette rasisteja.
Ei kyse ole enää rasismista, vaan poliittisesta teatterista.