@paavoarhinmaki @VSaarenketo @veronikahonka Biisissä kerrotaan, että tuosta rötöksestä lähti rundi, Pete alkoi luovia laitoksesta toiseen. Viimeisin kakku olikin sitten vähän pidempi. Mitä sitä varten tuli tehtyä, sitä teksti ei valitettavasti kerro.
@paavoarhinmaki @VSaarenketo @veronikahonka Hyvä Paavo! Juuri näin. Tähän liittyvä viittaus on myös kappaleen jatko-osassa, Petri Ruususessa. Lisäksi on se juttu, että sininen valo on universaali hälytysajoneuvon signaali, punainen ei. Kirjoittaessa valitsin selkeämmän värin.
@heidikatri Kiistän unohtaneeni! Se oli huolellisesti puntaroitu ja harjoiteltu sovitusratkaisu. Vaati runsaasti treeniä saada se kuulostamaan aidolta unohdukselta.
@LeeviK420 Pahoittelut pettymyksestä. 60 min on lyhyt aika, kun on kertynyt niin paljon biisejä. Festarisetin rakentamisessa on tärkeää, että on riittävästi energisiä biisejä. BMW:lle ei keskitempoisena kappaleena löytynyt sopivaa paikkaa. Normikeikoilla sitä kuitenkin soitetaan.
@millaharju @perunamaaa Pahoittelen kappaleeni aiheuttamia traumoja. En ota kuitenkaan täyttä vastuuta sikäli, että tein biisin tilauksesta elokuvaan, jonka päähenkilö oli nimeltään Milla. Ilman tuota yhteyttä olisin luultavasti käyttänyt ketään leimaamatonta nimeä Mxyzptlk.
@PekkaSnellman@ilveshockey Olen viimeisen 19 vuoden aikana julkaissut kaksi itsemurhaa käsittelevää kappaletta. Mutta tietysti kaikissa biiseissäni joku tekee itsarin, koska näin nämä asiat koetaan.
@El_Phantasmo69@somemuija Totta kai se lausutaan oikeasti ”priist”. Kirjoitin biisin ”praisti”, koska niin kaikki lausuivat sen 80-luvulla Vihdin yläasteella, junttimölinän kehdossa. Väärä lausunta-asu on siis muisto omilta kouluajoilta.
@esajuhana Nuoruudessani Vihdin yläasteella kaikki lausuivat sen Praisti. Toki tiedän, kuinka sana oikeasti kuuluu ääntää, mutta jätin Praistin muistoksi omista kouluajoista. Itse lausun sen edelleen noin.
@VilleKallinen Mahtavaa, kiva kuulla! En oikein itsekään tiedä, mistä noita Aasian suuntaan nyökkääviä soundeja on viime vuosina tullut musiikkiini. Sä et tiennyt -biisin kertosäkeistön synat ovat tästä ehkä selkein esimerkki.