Jos pitää paikkansa, niin voihan helvetti. Ei kai tämä näin voi mennä?
Samaan aikaan suunnitellaan, että vaikkapa suomalaisten vanhusten pankkitilit voidaan tarkistaa Kelasta käsin jos saa esimerkiksi vanhusten asumistukea.
@STEA_fi voisi jo viimein ymmärtää että tuhlaatte tahallaan verorahoja täysin vastuuttomasti minne sattuu. Tämä koko stea kioski pitää lopettaa. Mitä kamalaa tapahtuu jos tuo menee kiinni?
Ainoastaan rahaa säästyy.
No siinä näette, päitä ei irroitella kaduilla edes ihan joka päivä. Äärioikeisto taas liioittelee ja antaa virheellisesti ymmärtää, että kyseessä olisi jokin uusi ilmiö. Ja jos olisikin, niin se on ilmastonmuutoksen aiheuttama ja rauhoittuu, kun koulut alkavat.
Hei jätetään seuraavissakin hallitusneuvotteluissa tyhjä paperi, koska eihän meidän perse merivettä kestä.
Edessä on kuitenkin niin selkärankaista ja vastuullista työtä yhteiskunnan pelastamiseksi, että ei se meille nyt sovi.
Palataan paremmilla säillä.
https://t.co/1S9jEUjxFR
Nyt siitä on tutkittua tietoa. Kotitalousvähennyksen leikkaus aiheutti juuri ne seuraamukset kuin mistä Päivän Byrokraatti varoitti.
Vähennystä viimeisen viiden vuoden aikana hyödyntäneistä kotitalouksista 31 % vähensi palveluostojaan leikkauksen jälkeen ja 8 % lopetti ne kokonaan. Vain neljäsosa vastaajista säilytti hankintansa ennallaan.
Kotitaloustöiden ja siivouspalveluiden hankintoja vähensi peräti 43 % talouksista.
Vastanneista yrityksistä 72 % ilmoitti tilauskantansa pienentyneen, minkä seurauksena 31 % yrityksistä vähensi työpaikkoja ja 20 % lomautti työntekijöitä.
Nämä uudet työttömät siirtyvät veronmaksajista tulonsiirtojen saajien joukkoon, ja julkinen talous siten vain heikentyy kotitalousvähennyksen leikkauksen seurauksena.
Tämän jutun lopussa on linkki Päivän Byrokraatin moneen kertaan tarkastettuun laskelmaan vuodelta 2020. Laskelma osoittaa, että kotitalousvähennykseltä kannattaisi jopa poistaa yläraja kokonaan. Jos niin menetellään, tuloksena on win-win-win -tilanne: valtion verokertymän ja sosiaalimenojen nettotulos paranee, palveluiden ostajan elintaso kasvaa ja palveluiden myyjän ansiot kasvavat. Kukaan ei häviä.
Toki vielä viisaampaa olisi tällaisen paikkosarjan sijasta alentaa ansiotuloverotusta ja sitä myötä ns. verokiilaa kautta linjan, mutta ylärajaton kotitalousvähennyskin on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin nykytila.
--
https://t.co/A3utV0R1Gu
Kotitalousvähennyksen leikkauksella surkea lopputulos - Ilta-Sanomat
--
Linkki Päivän Byrokraatin laskelmaan:
https://t.co/QVdsr163Ra
Kotitalousvähennyksen ylärajan poisto lisäisi valtion verotuloja | Päivän Byrokraatti
He’s dating Kim Kardashian, who has an estimated net worth of nearly $2 billion. He's worth nearly $500 million and lives in Monaco to avoid paying taxes in the UK.
Remarkable lack of self-awareness.
@petri_roininen@JyrkiVirtanen8 Esim. uusi asunto joka maksaa
500 000€. Sen ostaessa tulee maksaneeksi erilaisia veroja
225 000€. Ei tallainen ole enää mitään verotusta vaan valtion suorittamaa ryöstöä.
Aika monena aamuna pitää herätä töihin jotta saa maksaa nuo verot palkalla josta on maksettu veroa.
The reason ID is banned in California (and New York) elections is to enable large-scale fraud.
When you combine no ID and mail-in voting, fraud is de facto legalized.
Brittiarmeijan eversti sanoo suoraan, että Iso-Britannia on matkalla sisällissotaan muslimien ja kantaväestön välillä, koska hallitus pelkää tai on kyvytön pysäyttääkseen islamisaation.
Mikä homma tämä on, että kokoomus haluaa tuplata kehitysavun kahteen miljardiin euroon? Tuohan on aivan järjetön linjaus.
ping @TereSammallahti@MartinPaasi@AtteKaleva + muut kokoomuksen X-tykittelijät
@ir_rkp Keskusta on niin perinteinen rälssipuolue, ettei ole varmaan olemassakaan mitään sellaista leikkauskohdetta, johon koskeminen ei osuisi tavalla tai toisella näiden vuosikymmeniä rakentamiin omiin verkostoihin. Ei ihme, ettei leikkaaminen maistu.