Hjallikselta tullut pontevia ulostuloja hallituksen areenatuesta. Tämä herättää huvitusta, koska hän sai itse aikanaan valtiolta 21 miljoonan markan tuen oman hallinsa rakentamiseen, jonka myi myöhemmin venäläisille oligarkeille 35 miljoonalla eurolla. Ihan vain muistutuksena.
Aina on hyvä tilaisuus länkyttää. Perustulo on toki vanha idea. Ja joskus vasemmistoliittoaikoinani laskimmekin puolueessa yhdessä Jan-Otto Anderssonin kanssa, miten siihen voisi siirtyä. Se laskelma muutti oman kantani asiaan. Miksi? 1/x
Jos valtion avustusten leikkaaminen johtaa koko järjestön alasajoon, niin on pakko kyseenalaistaa onko kyseessä alunperinkään ollut ngo-tyyppinen kansalaisjärjestö. Vai pikemminkin julkisen sektorin piilojatke?
https://t.co/YEOj1jvTxP
Yksistään Länsi-Uudenmaan hv-alue käyttää tulkkauspalveluihin 3 miljoonaa euroa vuodessa.
Tämä on pois vanhustenhoidosta, lapsiperheiden sosiaalipalveluista ja pelastuslaitokselta.
Tarvitaan Tanskan malli, jossa kolmen vuoden jälkeen maahanmuuttaja maksaa tulkkauspalvelun itse.
Aika kauas on tultu kansalaisjärjestöjen perinteisestä toiminnasta. Taloustietojen avoimuuden lisäksi julkisia varoja saavilta järjestöiltä pitää edellyttää myös sananvapauden kaltaisten arvojen kunnioittamista.
https://t.co/VZPxMP9mMC
@anttivesala Demareiden on ollut hyvin vaikea päättää onko hallitus sopeuttanut liikaa vai liian vähän. Molempia väitteitä huudetaan kurkku suorana ja varmuuden vuoksi kaikkia esityksiä vastustetaan.
Hienoja nämä vihreät vesselit. Ensin lennellään huvikseen ympäri maailmaa ja sitten larpataan sotilasta. Mitäpä sitä ei tekisi tositv:n eteen? Eduskuntatyö onkin sitten vähän eri juttu. Ei se aina niin nappaa...
https://t.co/YyxOKg4P4V
Ihan pakko kysyä mikä tällaisessa kaikki-on-p...a-paitsi-k...i-journalismissa on ideana? Kriittinen on hyvä olla, mutta voisiko kolumnisteiltakin toivoa jonkinlaista oivaltavuutta - tai edes ajatuksia?
https://t.co/zCxROSTjPq
Miettikääpä tilanne, että jossakin yrityksessä tehdään miljardin kämmi. Päitä putoilisi varmasti ja omistajat vaatisivat parempaa. Toisten rahojen hassaaminen on kuitenkin niin tavallista, ettei se tunnu edes oudolta.
Tässä näkyy Vihreiden suuri heikkous. Kun infrainvestointeja suunnitellaan, laskelmat perustetaan rakentamiselle. Mutta kun investointi on tehty, rakentaminen peruutetaan. /Helsinki | Stansvikinkalliolle ei tule yhtäkään kerrostaloa, kokoomus jäi yksin … https://t.co/8oH7FTkcMU
Politiikan tarkkailijan huomio: voi toki hyvin olla, että Kokoomuksella on ongelma naiskannatuksen kanssa.
Mutta jos näin todella olisi, niin tutkimusten perusteella SDP:llä ja Vihreillä olisi vielä suurempi ongelma mieskannatuksen kanssa.
Jostakin syystä kuitenkin vain yhdestä näistä puhutaan. 🤷♂️
@JyriTallgren Arvon Jyri, kun teillä on viime päivinä ollut niin traumaattinen parku kokoomuksesta, niin oletteko ajatelleet löytää ensi kaudelle parempia kumppaneita?
Esimerkki Ylen hienovaraisesta puolueellisesta kielenkäytöstä: Uutis-Suomen toimittaja Ilmari Nurmisen ensimmäisestä Tampereen pormestarivuodesta: "on tehty historiallisen suuret säästöt". Ylen toimittajat yleensä: "hallituksen kovat leikkaukset". Demari säästää, porvari leikkaa?
Juha Sipilän aikaan luulin Maalaisliittoa ei-sosialistiseksi puolueeksi. Silloin se varmaan olikin🤔.
Tämän yritän pitää mielessä, kun @kurvisentwiit antaa lausuntoja. Kurvinen on muuttanut käsitystäni Pohjanmaan kepuleista aika radikaalisti.
https://t.co/HfHEI1Vr3e