@CoelThomas Keravalla 90-luvulla lapset soi pääsääntöisesti aina kotona, jos oli ruoka-aikaan kylässä jossain niin sitten puuhattiin muuta samalla kun isäntäväen lapset söi 😃 Jälkikäteen ajateltuna kyllä kovin kummallista
@EchoMariKa Mitä kertoisi demokratian tilasta se, että vastustajia ei olisi ollut tai sallittu? Tai pikemminkin: mitä kertoo demokratian tilasta se että vääränmieliset poliitikot leimataan Venäjämielisiksi pelkästään kantojensa vuoksi?
@Tanelihamalaine Tämä on kieltämättä hyvä pointti! Toki musta voisi sanoa ilman sen suurempaa doublethinkiä että Naton sisällä voidaan vaikuttaa, mutta että niissä todella tärkeissä kysymyksissä (esimerkiksi Suomen ja Ruotsin jäsenyysasiassa) päätöksessä painaa lopulta yksi ylitse muiden.
Miltä maailma voisi näyttää vuonna 2030 jos Ukrainan sota pitkittyy, laajenee tai loppuu? Tässä viikonloppulukemiseksi neljä tarinaa tulevaisuudesta.
https://t.co/89pmvb2t20
@TomasSjoblom Aamulla kun heräsin, en tiennyt mitään sukunimien suomalaistamisesta. Nyt jo vähän enemmän. Ihanaa että algoritmi tarjosi (ja sinä kirjoitit) tämän ketjun eikä sitä tavallista päällehuutamista. Upeaa oli myös kun tägäsit +100v takaiseen liittyviä tilejä!
Millaisia kehityskulkuja ja mahdollisia vaikutuksia Ukrainaan sotaan liittyen voidaan tunnistaa?@chris_rowley teki tulevaisuustaulukon pohjalta 4 erilaista skenaariota vuoteen 2030, ja @Tobyas niihin hienot kuvat #skenaariot#sota#tulevaisuus#ennakointi
Näiden tekeminen ei ollut helppoa, mutta sitäkin kiintoisampaa. Skenaarioiden pitäisi olla yhtäältä loogisia ja toisaalta haastaa ajattelua. Mitä tulevaisuuksia sun mielestä jäi huomioimatta? Kiitos @SitraFund kollegoille sparrauksesta ja @Tobyas upeista kuvista!
Minkälaisia erilaisia tulevaisuuksia Ukrainan sota meille piirtää?
@chris_rowley teki sodan vaikutuksista neljä skenaariota eli tulevaisuustarinaa vuoteen 2030. Sisältää myös @Tobyas'n mainiot kuvitukset👇
https://t.co/FfSLOG3rNC
Minkälaisia erilaisia tulevaisuuksia Ukrainan sota meille piirtää?
@chris_rowley teki sodan vaikutuksista neljä skenaariota eli tulevaisuustarinaa vuoteen 2030. Sisältää myös @Tobyas'n mainiot kuvitukset👇
https://t.co/FfSLOG3rNC
The last session of #FISA2022 is a plenary that investigates blind spots in international studies. The session began with a great intervention by Assistant Professor @LeenaVastapuu who pointed out that IR research is still very much a ’man’s world’ – especially in Finland.
@SuperNynny Meilläkin käynyt sama useampaan otteeseen! Onneksi huomannut jo maistaessa kylmänä eikä mennyt pannulla asti. Silti ketuttaa. Pirkka-tofu (maustamaton jalotofu eri paketissa) on melko kohtuuhintaista ja hyvää. Mainitsemasi super tahoe myös!