23-vuotias Vickrum Digwa puukotti Southamptonissa viime joulukuussa 18-vuotiasta Henry Nowakkia viisi kertaa tämän kävellessä yöllä kotiin.
Puukotus tapahtui 21 cm-pituisella terällä (shastar / kirpan-veitsi, jota hän sanoi kantavansa sikhiuskonnollisista syistä).
Kuolemaisillaan ollut Nowak yritti lähteä pakoon. Digwa valehteli poliiseille joutuneensa rasistisen hyökkäyksen kohteeksi Nowakin toimesta.
Poliisit päättivät laittaa kuolemaisillaan olevan 18-vuotiaan Nowakin käsirautoihin vaikka hän kertoi poliiseille puukotuksesta ja sanoi toistuvasti: "I can't breathe". Lopulta Nowak kuoli ennen ensiavun saapumista.
Digwa tuomittiin toukokuussa murhasta elinkautiseen.
Tällaisen tapauksen luulisi päätyvän isoin uutisotsikoin myös Suomeen. Syystä tai toisesta näin ei näyttäisi kuitenkaan olevan. Mistäköhän johtuu?
Tänään 30 astetta ylittyi Suomessa, kun Ilomantsin Mekrijärven asemalla mitattiin 30,2 astetta. Kolmenkymmenen asteen ylitys on tänä vuonna harvinaisen aikainen: ainoastaan vuosina 2014 ja 2021 on 30 astetta ylitetty aikaisemmin, molempina kertoina 19.5.
Interesting situation over Belarus, and storms are moving towards Latvia and Lithuania. Given low LCLs and 0-1 km bulk shear around 10 m/s, there will be a tornado risk in right-moving storms.
Ukkoskausi on alkamassa! Fiilistellä voi jo nyt – Forecan meteorologien ukkosdokumentissa kerrotaan Suomen ukkosilmastosta, ukkosien ja salamoiden synnystä ja ukkospilven rakenteesta. Katso video linkin takaa:
https://t.co/1U9VIhd4A4
This is where you can find real photos from Artemis II.
NASA Johnson flickr: https://t.co/3HWqXGA6Do
Official NASA website: https://t.co/fQiH3Adcnm
NASA Image and Video Library: https://t.co/FSBxRQxWFU
Too many large accounts are posting AI images.
We're going farther than ever before 🚀
Today, the Artemis II crew will break the record for how far humans have traveled from Earth as they fly around the far side of the Moon.
Coverage begins at 1 p.m. EDT (1700 UTC). Watch Artemis II make history: https://t.co/G7LpghURjg
The countdown begins.
Teams at @NASAKennedy have arrived to their stations at the Launch Control Center. We are about 48 hours from the launch of the Artemis II mission around the Moon. https://t.co/PqaR8eyxu4
BREAKING:
The fire is spreading in the Russian Baltic Sea port of Ust-Luga after Ukrainian suicide drones hit it’s oil terminal for the second day in a row