Top Tweets for #RacismIsNotHumor

Miss Suomi venyttää silmänsä vinoon. Ystävä jakaa tästä kuvan someen saatteella: ''Kiinalaisenkaa syömäs.'' Mitä seuraa? Rasismikohu, iso kiukku, anteeksipyytely, missiltä kruunu kumoon ja ura päreiksi. Kysyn nyt vakavasti: pitääkö joku tätä kohtuullisena seurauksena? Minä en pidä. Pidän tätä sairaana. Takakireänä ja huumorintajuttomana. Ennen kaikkea armottomana. Enkä puhu vain missikohusta, vaan toistuvista somen vainokampanjoista ja moraalirähinöistä. Nykyinen mediaympäristö, somekulttuuri ja moraalinvartijuus on armotonta. Älä tee virheitä. Älä ole oma itsesi. Älä puhu vapaasti. Älä vitsaile. Älä elehdikään epäkunnioittavasti. Älä vahingossakaan loukkaa. Älä ajattele toisin äläkä missään tapauksessa sanoita sitä ääneen. Muutoin kohisimme, haukumme, revimme, potkimme ja tallomme sinut maan rakoon. Ar-mot-ta. Armottomuutta on, ettei ymmärrykselle tai anteeksiannolle ole sijaa. Rasismista tai muusta synnistä syytetyn tarkoitusperillä ei ole väliä. Huumoria ei ole. Se on tapettu ja kuopattu inhimillisyyden viereen. Kaikki sanomasi, tekemäsi ja vitsailemasi, myös virheesi ja ajoittaiset ajattelemattomuutesi, ovat syvintä olemustasi. Aina pahimmalla mahdollisella tavalla tulkiten. Et voi ystävien kesken venyttää silmiä vinoon olematta sinofoobikko. Et voi leikitellä Afrikan tähdellä olematta rasisti. Et voi hyväntahtoisesti vitsailla vaimostasi olematta naisvihaaja. Et voi hämmästellä opetusta mieskuukautisista olematta transihmisten kiusaaja. Et voi pikkuletittää hiuksiasi olematta valkoisylivaltainen kulttuurinomija. Et voi leikitellä kulttuurieroilla olematta muukalaisvastainen. Et voi olla ylpeä farkuistasi tahi geeneistäsi olematta ainakin hitusen uusnasse. Et voi edes tehdä virheitä ilman, että olet virheesi. Anteeksipyyntöihin tämä aika pakottaa – silloinkin kun siihen ei olisi edes aihetta – mutta anteeksiantoon ei. Syntyi anteeksipyyntö omasta itsetutkiskelusta tai epäinhimillisen mediapaineen vauhdittamana, se ei riitä. Anteeksipyyntö on tehtävä meidän ehdoillamme. Me arvioimme, arvostelemme ja ankarasti kyseenalaistamme sen. Onko anteeksipyyntösi aito, vilpitön, oikeaoppinen, viestintäkonsultin seulan läpäisevä ja mikroilmeidesi tukema? Katsokaa, miten väistyvän Miss Suomen, Sarah Dzafcen, anteeksipyyntö on vastaanotettu Instagramin kommenteissa. Empatiaekspertit esittelemässä suurta empatiaansa. Heti missin joukolla verbaalihakattuaan jakavat stooreihinsa diasarjan tunnetaidoista ja niiden miehille opettamisen tärkeydestä. En ole itsekään suurin tunnetaituri. En positiivisin, hyväntuulisin tai hymypoikamaisin somekommentaattori. Kaiken poliittisen väännön, kulttuurisotimisten ja kieliposkisten nokkeluuksienkin keskellä pyrin silti muistuttamaan itseäni armosta, kohtuudesta ja yrityksestä ymmärtää toista. Vaikka he tekisivät virheitä. Vaikka kuinka yritän ymmärtää kohinoita ja kohisijoita, en ymmärrä tätä armottomuutta. Nyrkillä päähän, jos virheen teet. Ja rystyssarja kaksi, jos anteeksi pyytelet. Kuinka moni rehellisesti tahtoo elää tällaisessa ilmapiirissä? Tämä hypersensitiivinen loukkaantumiskulttuuri saa ihmiset varpailleen, varovaisiksi ja armottomiksi toisiaan kohtaan. Tämä ei ole tunnetaitoista eikä mielenterveysmyönteistä, vaan kumpaakin rapauttavaa. Onnea siis teille kaikille, jotka olette ajaneet tällaista takakireää, huumorintajutonta ja armotonta maailmaa. Nauttikaa kyydistä, kun mikä tahansa mitätön oksanrasahdus ja sitä seuraava somen muka-järkytys voi päättää oksanpolkijan uran. Ehkä ensi kerralla sinun tai läheisesi uran. Ja jos oikeutat kohtuuttoman missikiukkusi sillä, että ilmeily jossakin mitättömässä somepotretissa oli loukkaavaa, toivotan voimia. Suuresti voimia. Sitten vedät minuutin happea ja pääset yli. Se jos mikä on tunnetaitoista. Sekä itseä että muita kohtaan.