Top Tweets for #lephi32
Tänään olen viettänyt 21-vuotissyntymäpäivääni. Lapsuuteni ei ole ollut kovinkaan onnellinen, mutta vaikeuksien kautta on selvitty jo näinkin pitkälle. Muistoihin mahtuu paljon traumoja, mutta onneksi pikkuveljeni on kulkenut kanssani. #lephi32
Noni, nyt sitä männään. Aamulla lähdettiin marssimaan kohti karjalaa. Moni mies on haudan vakava. Varmaan muillakin Vaimo ja lapset mielessä. Lapsiani sääliksi käy, eivät ymmärrä miksi isän piti taas lähteä... #lephi32

Naapurin rouva kävi vastikää kahvittelemassa, kertoi jääneensä leskeksi vähän aikaa sitten. Annoin suurimmat suruvaliteluni. Olen onnekas, että oma mieheni on kunnossa, odottelen niin kovin hänen palaavan jo kotiin! #lephi32
Radiossa kerrottiin, että rauha on solmittu. Saa nähdä, kuinka kauan sekin kestää, ei niihin Venäläisiin ole luottoa. Äiti kylässä käydessään kirosi kuinka ne pirulaiset asettivat aivan kohtuuttomat rauhanehdot..Jo kuoli itse presidenttikin! #lephi32
Vihdoin! Iskältä saapui kirje. Hän on kunnossa. Äitikin vaikutti hieman helpottuneelta. Hän kuitenkin näytti surulliselta eikä suostunut lukemaan kirjettä kokonaan meille. #lephi32
#lephi32
Kuulin huhun, että rauha on saapumassa. Jumalan siunaus kaikille sodassa kaatuneille veljille ja siskoille. Levätkää rauhassa ja osan ottoni omaisille. Muistakaa rukoilla toistenne puolesta.
Kuulin äidin kuuntelevan radiota. Siellä puhuttiin jotain rauhasta. Ehkä iskä palaa kotiin. Äiti ei kyllä vaikuttanut tyytyväiseltä vaikka rauha on sovittu. #lephi32
привет! Saimme tiedon että sota suomalaisia vastaan on alkanut muutama päivä sitten. Olisihan se pitänyt arvata kun sotilaita liikuskelee siellä täällä. Perkeleen suomalaiset olisivat vaa antaneet alueita nii oltais selvitty vähemmällä. #lephi32
Sortavalassa alkoi jo evakointi.. Varmaan meidänki aika kohta lähteä. Minnekköhän me päädymme? #lephi32
No eippä ollu kummone päevä tännää. Nyt tääl Kollaanjoel varikol ei oo kyl yhtää hauskoo. Mannerheim raivos ratiossa et ois pitännä pittää ne linijat samoil paekoil mut mitäs siin sotimaa ku o vaan karvalakki ja joku loppuunkäetetty kivvääri ja ryssil kaikki vempeleet
#lephi32
Me oltiin ulkona leikkimässä kun äiti ja iskä jutteli sisällä jostain tärkeästä. Sitten ne tulikin ulos ja isällä oli matkatavaroita mukana. Annettiin halit ja heipat samalla kun äiti vaan hoki että kaikki menee vielä hyvin. Toivon todellakin että menee hyvin...
#lephi32
Ei ole Suomen armeija kovin valmistautunut sotaan. Ei ole riittämiin aseita ja annettiin vain kokardi hattuun pantavaksi. Mitenköhän lie ukkojen käy? #lephi32
Isistä ei ole kuulunut mitään eikä äitikään kuulemma tiedä milloin hän palaa. #lephi32
Nyt ollaa pakomatka kollaajoelle, mut hyvä puol oli täs se et polotettii kaik talot enne ku lähettii mut ei siinä viel mittää siel yhest talost löyty viinakätkö ja ai et ol kyl hauskaa sen jäläkee. Mut kyl ryssil o nyt kylymä ku ei lödy majapaikkoo tai ruokoo
#lephi32
Ei ois pitännä hevosia mennä kehumaa, kävi muuta samal taval. Täs illemmal tuli turpii iha kunnol ku vennääläiset tuli niitte T34 sten ja sturmovikkien vastaa. Noo siin kuol puolet ryhmäst mut eipä tuo mittää, ryssiä kuol kolminkertaisest
#lephi32
Eile ei kerinnä kirjottammaa mittää, sil siel Suojärvel oli sellaset taistelut et oksat pois. Onneks otettii tilanne halatuun ja ajettiin ne pois siit kannakselt. Kyl se ol ihme näil varustuksil...
#lephi32
Kai se on sitten totta! Mieheni sai juuri kutsun rintamalle.. Pelottaa mitä lapsilleni ja minulle käy! Täytyyköhän meidän jättää kotimme? #lephi32
Noo mittee sitä valittammaa! Nyt o Fortilla matka kohti Karjalata. Miul sanottii, että tarkka miäränpää ois Suojärvi. Kyl täs ollaa jo suossa vaik ei oo mittää tapahtunukkaa viel. Toivottavasti Jumala on meijän puolel, ei niitten ryssien.
#lephi32
Johan on markkinat! Koulutus kesti vain 4 päivää, eikä keretty ees tutustua toisiimme. Ja minut ku vielä laitettii ryhmästönjohtaks, kyl nyt sil komennossa pettyvät. Eihä tälläne nelikymppine ennää pysty juoksee pitki korpikkoo ku o selekä niin ku puuta.
#lephi32
Kuulin, kun äiti kuunteli radiota. En oikein ymmärtänyt mitään, mutta kuulin jotain Mainilasta ja jostain laukauksista. Äiti vaikutti huolestineelta. Missäköhän isä on? #lephi32
Trends for you
Most Popular Users

Elon Musk 
@elonmusk
241.7M followers

Barack Obama 
@barackobama
119M followers

Cristiano Ronaldo 
@cristiano
114.4M followers

Donald J. Trump 
@realdonaldtrump
111.9M followers

Narendra Modi 
@narendramodi
107.2M followers

Rihanna 
@rihanna
98.7M followers

NASA 
@nasa
92.4M followers

Justin Bieber 
@justinbieber
91.8M followers

KATY PERRY 
@katyperry
90M followers

Taylor Swift 
@taylorswift13
83.9M followers

Lady Gaga 
@ladygaga
75.4M followers

Virat Kohli 
@imvkohli
73.3M followers

Kim Kardashian 
@kimkardashian
70.9M followers

YouTube 
@youtube
68.8M followers

Neymar Jr 
@neymarjr
66.3M followers

Bill Gates 
@billgates
65.1M followers

Selena Gomez 
@selenagomez
63M followers

The Ellen Show
@theellenshow
62.3M followers

CNN 
@cnn
61.8M followers

X 
@x
60.7M followers







