@jari_xxx@VilleTavio Ongelmahan on pelkästään sinun? Mitähän aatetta sinulle on syötetty, kun ihan navan alle ottaa. Älä välitä, et ole ainoa vedätetty.
@LuumiJari@VilleTavio Kaikki ovat - omassa salngissaan. Olettaen, että ovat suomalaisen kullttuurin ja omansa yhdistäneet.
Kulttuuri on kallista luksusta sanoi Riikka Purrakin.
@mjmuukkonen@VilleTavio Ole onnellinen. Sinulla on mielikuvitusta.
Hyviä tapoja ja "järjen valoa" ehkä kaipaisit, mutta toisaalta: "hullun ilo on halpaa".
@VilleTavio Näin sanoo Ville.
Villellä on siis mielipide.
Ville ei pysty faktoja esittämään.
Kansakunnan selviytyminen todellisuudessa riippuu syntyvyydestä. Nykymenolla ei tulevaisuutta ole
Tuota Ville ei tiedä, vaikka jo vuosia sitten Antti Rinne (kykeneviä?) lapsentekotalkoisiin pyysi
@iseitten@SimoGronroos Kokeilisit Ilkka muutakin kuin PS-matematiikkaa.
Maahanmuuttajien(kin) syntyvyyden pitää olla yli kahden jatkuvasti, jotta sitä kautta määrä kasvaisi. Kantasuomalaisten TFR on noin 1,3 oli väki vähenee noin prosentin vuodessa.
@SUutiset Tavio käyttääkin PS matematiikkaa. Siinä derivaattakin muuttu integraaliksi.
Todistamisen tarvetta ei synny - mahdotonta ei todeksi saa persukaan.
@HanneleA_H Oli miten oli, niin voisi olettaa yhteiskunnan arvostavan tärkeintä omaisuuttaan.
Vertailun vuoksi koululaisen päivään harvoin kuuluu paria kahvitaukoa ja ruokailuaika (sopimuksen, ei lain mukaan)...