Kansalaisten pitää kuluttaa enemmän sanoo presidentti.
⚠️ Sähkö maksaa 50% enemmän kuin vuosi sitten.
🚨 Bensa maksaa 25% enemmän kuin 2 kuukautta sitten.
⁉️ Asuntolainojen korot on 40% isommat kuin vuosi sitten..
...joten kokoajan tässä kulutetaan enemmän herra presidentti.
Suomessa on koko Euroopan kylmin ilmasto, pisimmät etäisyydet ja korkeimmat verot.
Silti suomalaiset ottavat lainaa rahoittaakseen kreikkalaisille energiaremontit, italialaisille vapautuksen ajoneuvoverosta ja espanjalaisille lyhennetyn työviikon.
❤️ EU
Eikö ole kuulkaa hienoa, että voimme mahdollistaa italialaisten autoilijoiden vapautuksen ajoneuvoverosta EU:n elpymisrahaston avulla?
Tämä kyllä lämmittää 2,5 euron dieseliä tankkaavaa, EU-mielistä suomalaista!
Linkki kommenteissa 👇
Tähän ei oikeasti liity mitään mysteeriä.
Suomi ei ole ajautunut lähes kaksi vuosikymmentä jatkuneeseen kurimukseen siksi, että hallitukset olisivat hetkellisesti epäonnistuneet "vakauttamisessa", vaan siksi, että rakenteellinen heikkous on yritetty paikata veroilla, leikkauksilla ja kirjanpidollisilla tempuilla samalla kun reaalitalouden perusta on rapautunut ja suomalaiset jatkuvasti köyhtyneet.
Demarit kehittelevät uusia menoja, vaaditaan lisää resursseja, organisaatioita, etuuksia ja hallinnollisia kerroksia, joista syntyy pysyviä intressiryhmiä. Kokoomus saapuu "vastuullistamaan" ja "vakauttamaan" järjestelmää, mutta ei pura rakennetta (korkeintaan marginaalisesti hidastaa sen kasvua). Rakenteeseen lisätään vähän markkinamekanismia, himmeleitä ja veroja säädetään jostain kulmasta. Lopputulos on joka tapauksessa aina sama: julkinen kone paisuu, rakenne monimutkaistuu, tuottavan sektorin sitruunoista puristetaan muutama tippa lisää mehua ja julkinen velka nousee. Räikkä liikkuu vain yhteen suuntaan.
Jos talous ei kasva, väestö vanhenee, julkiset menot eivät juurikaan jousta ja tuottavuus ei nouse, velkasuhde nousee automaattisesti.
Luottoluokittajan "yllättyminen" kertoo enemmän eurooppalaisesta teknokraattisesta ajattelutavasta kuin Suomesta. Kuvittelemme yhä, että kunhan tehdään "vastuullista finanssipolitiikkaa", numerot muuttuvat todeksi. Talous ei kasva, joten numerot eivät toimi.
Suomessa on jo eletty vuosikymmeniä todeksi mallia, jossa työn, investointien ja riskinoton päälle kasataan veroja, sääntelyä ja räikkä, ja sitten ihmetellään, miksi yksityinen sektori ei hoida tehtäväänsä. Jatkuva julkinen velkaantuminen on Suomen degrowth-mallin looginen lopputulos. Ei Suomi näivety siksi, että Orpon, Marinin ja/tai Vanhasen hallitus olisi "mokannut", vaan siksi, että koko järjestelmä on rakennettu kuluttamaan enemmän kuin rapautuva reaalitalous pystyy sille antamaan.
Keskustelu esimerkiksi veronkevennysten "oudosta ajoituksesta" on erikoista. Ongelma ei ole edes yksittäinen ajoitusvirhe, vaan se, että Suomessa tehdään edelleen linjauksia täysin merkityksettömillä systeemikyberneettisillä säädöillä tilanteessa, jossa tarvittaisiin paljon suurempia korjausliikkeitä. VER:n miljardi tai pari veroprosentin kymmenystä sinne tänne ei muuta sitä tosiasiaa, että Suomi on jumissa matalan kasvun, korkean (ja automaattisesti kasvavan) menotason ja heikon tuottavuuden ansassa. Kyse on siis lähinnä kiihtyneen alamäen hallinnasta, koska kukaan ei ole aidosti valmis pienentämään julkista puolta tai tarttumaan menoautomaatteihin. Järjestelmä ei selvästi kykene tähän, koska jokaisella on jotain saatavaa paisuneelta koneistolta.
Markkinat eivät pakota nopeaan korjausliikkeeseen, koska monet seikat pehmentävät tilannetta. Poliitikkojen tehtävä on hallita köyhtymistä ja näivettymistä, joten vaikeita ratkaisuja lykätään jatkuvasti. Ulkomaailma ei pakota (vielä), joten sisäinen rapautuminen jatkuu.
Suomessa on yritetty jo aika kauan jatkuvasti verottaa, säädellä ja hallinnoida itsemme talouskasvun taikamaton kyytiin. Rakenteellinen heikkous katoaa, kun uskomme itseemme, rohkaistumme kuluttamaan ja lähdemme asuntokaupoille.
Entä jos kyse ei olekaan mistään massapsykologisesta häiriötilasta, vaan siitä, että tilanne on oikeasti aika paha?
@joetuotto Ja pitkä range mahdollistaisi pääsyn jostain suunnasta syvälle vihollisen maaperälle.
Tästähän voisi kehittää myös sen jälkeen vientituotteen ja haalia romutettavat hornetit maailmalta suomeen ja muuntaa ne kaikki.
@joetuotto Nerokas idea. Ehdottomasti laittasin nämä johonkin luolaan naftaliiniin ja aloittasin kehitystyöt tälle. Ja voisihan niiden sisään laittaa myös ydinjätettä tai ”jotain yhtä pahaa” vihollisen maaperälle. Nämä yhdessä loisi uskottavan uhan.
@RoniArvonen Ehdottomasti. Teet todella hyvää työtä Roni. Lähes kaikki jaksosi kuunnellut vaikka tuntimäärä onki melkoinen. Mutta tykkään siitä että pisimmät jaksot ovat 3 tuntia ja yli. Jos on mielenkiintoinen viras sen kuuntelee erittäin mielellään.
@salmijarvip@RoniArvonen@Yleisradio Aivan älytön kommentti. Roni saa omassa podissaan ilmaista asennettaan ihan kuin lystää. Ei taida paljoa valtion rahoista nauttia vaan yrittäjänä maksaa yhteiseen kassaan. Mielummin ohjaisin näitä ylerahoja Ronin kaltaisille ihmisille huomattavasti mielummin.
@jessemauton Omaveroon pitäisi ehdottomasti saada nappi mistä voisi kieltäytyä maksamasta yleveroa. Hienoa että tuot asiat esiin hyvin kattavasti. Tälläsitä lisää, kiitos!
Ota punainen pilleri vai jatkatko sinäkin sokeana?
Totuus on jo räjähtänyt naamoillemme.
Silti suurin osa kansalaisista jatkaa sinisen pillerin ottamista päivästä toiseen.
Eliitti pyörittää maailmaa.
Saatananpalvojat. Pedofiiliringit. Kannibaalit. Ketään ei pidätetä.
He jatkavat luksuselämäänsä ja kansa taputtaa sekä maksat laskut.
Suomi on konkurssissa.
Velkaa korvia myöten.
Silti haikaillaan SDP:n perään?
Herätkää. Nykyhallituksessa häärää nytkin demareiden vihersiipi kokoomus.
Kansalla olisi valta repiä koko sirkus alas.
Mutta kansa valitsee mieluummin valittamisen somessa sekä äänestämällä samoja idiootteja valtaan.
Ukrainan sotaan pumpatut miljardit.
Uponneet korruptioon. Oligarkkien taskuihin. Uusiin superautoihin.
Ukraina ei voi voittaa. Ei ikinä.
Silti toistetaan kuin papukaija: “Meidän on tuettava.” Samaan aikaan oma maa uppoaa velkakuoppaan.
Koronarokotteet.
Eivät estä tartuntoja. Eivät leviämistä.
Monelle suoraa myrkkyä.
Silti niitä edelleen tyrkytetään.
Ilmastoteatteri.
Yksityiskoneilla lennetään ilmastokokouksiin. Mutta kansaa syyllistetään matkustamisesta, suihkusta ja pihvilihan syömisestä. Ja kansa nyökkää ja maksaa lisää veroja.
Valtamedia soittaa viulua.
Kansa tanssii kuin sirkusnorsu.
Tämä maailma on saatanan oma.
Ja kansalaiset ovat tyytyväisiä orjia.
Valinta tapahtuu joka ikinen päivä.
Myös silloin kun skrollaat totuuden ohi.
Minkä pillerin otat tänään?
Punaisen vai sinisen?
Uskallatko katsoa totuutta?
Vai blokkaatko taas?
Me PB:ssä emme ole maksaneet euroakaan veroja siinä tarkoituksessa, että sillä kustannettaisiin sosiaaliturvaa toiselta puolen maailmaa tuleville maahanmuuttajille.
Jaa, jos olet samaa mieltä.
@SaarniTuomo Loistava kirjoitus! Omistasi ei kannattakkaan antaa. Ja kannattaa hyvän sään aikaa neuvotella velanotto tulevaisuuden varalle. Koska mitä luulet että kumpikaan tämän opetuksen jälkeen jaksaa yrittää kun ”kyllä se yhteiskunta elättää ja tasaa tilit” 👌
Luke täynnä korkeapalkkaisia ja osaamattomia johtajia
Luke tunnustaa 16.12.2025 valehdelleensa: ”Luonnonvarakeskus Luken uusimman tarkistuslaskelman mukaan Suomen metsät ovatkin olleet hiilinieluja myös viime vuodet, kun vielä tammikuussa Luke luokitteli Suomen metsät päästöjen lähteeksi.”
Kovin hidasta Luken tarkistuslaskenta on, koska melkein 3 vuotta sitten USA:n avaruushallinnon Nasan satelliittimittausten mukaan Suomi oli plussan puolella eli hiilinegatiivinen.
Valheelliset tiedot ovat aiheuttaneet Suomelle miljardien eurojen menetykset, koska valheiden takia on tehty puunkäyttöön liittyviä rajoittavia päätöksiä. Ja syyllistetty suomalaisia maapallon tuhoamisesta. Ja annettu EU:n sanella suomalaisten luonnonvarojen käyttöä.
Luke käytti viime vuonna ”asiantuntija”-työhönsä 149,7 miljoonaa euroa. Henkilöstöä on 1305. Keskipalkka todella hulppea 5114 euroa kuukaudessa.
Luken johtoryhmään kuuluu 14 jäsentä, joista enemmistö on naisia. Lukella on myös laajennettu johtoryhmä, johon kuuluu johtoryhmän jäsenten lisäksi 7 naista ja 5 miestä. Noin suuri johtoryhmä ei pysty tekemään järkeviä päätöksiä, koska mukana on liian paljon ympäristöuskovaisia, jotka haluavat kiihkossaan tuhota Suomen kansantalouden rajoittamalla puun käyttöä. 26 ihmistä päättämässä isoista asioista saman pöydän äärellä – mahdottomuus.
Suomen hallituksen tulisi erottaa Luken johto valheiden takia. Sen jälkeen uuteen johtoryhmään nimettäisiin 5 henkilöä. Ainakin kampaviinerimenot vähenisivät.
Jos Luke osaa työnsä, he ovat tahallaan valehdelleet suomalaisille. Onko joku määrännyt Luken valehtelemaan. Kun Nasa julkaisi tiedot Suomen hiilinielusta oli pääministerinä henkilö, joka nyt ansaitsee valtavia summia Blairin asiantuntijana.
Mikään ei kosketa minua niin syvästi kuin se ehdottomuus, jolla @PetteriOrpo ei hyväksy minkäänlaista rasismia. Orpo ei hyväksy edes rasismin kaikkein harvinaisimpia tai pienimpiä muotoja.
On kuitenkin todistetusti yksi rasismin muoto, jonka Petteri Orpo hyväksyy. Se on Petteri Orpon rasismi.
Kaksi vuotta sitten Petteri Orpo, toimiessaan valtioneuvoston toimintaa johtavana pääministerinä, määräsi valtioneuvoston estämään jo työssään aloittaneen, nuhteettoman ja muodollisestikin täysin pätevän Suomen kansalaisen nimityksen ministerin erityisavustajaksi.
Nimitys estettiin Orpon määräyksestä - ei nimityksen kohteen vuoksi, vaan siksi, että hänen avopuolisonsa oli etnisesti kiinalainen.
Etnisesti suomalaista syrjinnän uhria siis syrjittiin hänen avopuolisonsa etnisen taustan perusteella. Tämä ei ole laillinen peruste estää nimitystä tai sulkea ketään hallinnollisesta tehtävästä.
Lisäksi avopuolisolla oli Suojelupoliisin hänelle voimassa oleva turvallisuusselvitys vastuullisen asiantuntijatyönsä vuoksi.
Orpon rotusyrjintää peitellyt @valtioneuvosto kanslia kieltäytyi ja kieltäytyy edelleen antamasta asiasta kirjallista, valituskelpoista päätöstä, mikä estää uhrilta perustuslaissa turvatun oikeuden hakea muutosta viranomaisen tosiasialliseen ratkaisuun. Koko tapahtumasarjasta ei VNK:n oman ilmoituksen mukaan ole syntynyt edes yksittäistä sähköpostia.
Koska mitään laillisia, turvallisuuspoliittisia tai edes loogisia perusteita päätökselle ei ole esitetty, jää jäljelle vain yksi selitys: kyse on syrjinnästä etnisen taustan perusteella, eli rotusyrjinnästä ja rasismista. Etnisesti suomalaisen henkilön nimitys estettiin hänen etnisesti kiinalaisen avopuolisonsa vuoksi.
Petteri Orpo ei välttelekään silmien venyttelyn nimeämistä nyt rasismiksi sen vuoksi, että hän pelkäisi sanavalintojen herättävän kohua tai siitä seuraavia kiusallisia kysymyksiä hallitusyhteistyöstä.
Orpo ei voi kutsua silmien venytystä rasismiksi yksinkertaisesti siksi, että tämä johtaisi väistämättä kysymyksiin hänen omasta häpeällisesti ja laittomasta toiminnastaan – ja siitä, miksi hän on väärinkäyttänyt pääministerin valtaa etniseen rotusyrjintään tavalla, joka ei kestä perustuslain tai lukuisten kv-lakien ja sopimusten vaatimuksia.
Petteri Orpo on rasisti. Petteri Orpo vihaa kiinalaisen näköisiä ihmisiä. Petteri Orpo on todennettavasti aktiivisesti rotusyrjinyt etnisesti kiinalaisen näköisiä Suomen kansalaisia sekä heidän puolisoitaan ja perheenjäseniään ja peitellyt alhaista tekoaan väärinkäyttömällä pääministerin asemaa sekä arvovaltaa. Petteri Orpo on rasisti.
Miten te @persut , @KDpuolue ja @sfprkp voitte olla hallituksessa tällaisen henkilön johtaman puolueen kanssa? Eikö teitä hävetä? Miten te pystytte katsomaan aamulla itseänne peilistä?