Päivittäinen muistutus siitä, että kasvuttomuus ei ole seurausta vain Nokian romahduksesta, Euroopan velkakriisistä, koronapandemiasta tai "globaalin kasvun imun" odottelusta.
Pikemminkin kyse on kannustimien vääristymisestä, loputtomasta kaikkialle ulottuvasta valtioinfektion aiheuttamasta jäykkyydestä ja status quon palvonnasta ja poliittisista valinnoista, joiden seurauksena yrittäjyys lamautunut ja tuottavus ei ole kasvanut. Julkisesti ollaan kovin huolissaan tuloeroista ja varallisuuseroista, vaikka käytännössä kyse on Suomessa siitä, että osa vain köyhtyy toisia hitaammin. Kun kaikki lopulta yritetään tasata, ei seuraavalle kasvupyrähdykselle välttämättömiä varallisuusmassoja ehdi merkittävästi kertyä edes yhdessä sukupolvessa (tai ylisukupolvisesti). Lopuksi yritys myydään ulkomaille, kun Suomesta ei löydy pääomia ja/tai kiinnostusta. Tytäryhtiötalous on valittu tie.
Ajattelisi, että kasvu syntyy ennen kaikkea yksityisten yritysten menestyksen kautta. Suomessa kannustimet ovat jo rapautuneet, jonka seurauksena "liiallinen riskinotto ja työnteko ei selvästi kannata. Kenellä on halu palkata ja investoida, kun riskin ja tuoton suhde heikko? Miksi vaihtaa "liikaa" vapaa-aikaa työhön, kun verotus ei siihen kannusta?
Pääoman kertyminen on hidasta ja tuotteliaimpien ihmisten osuus, jotka voisivat (ja haluavat) ottaa (yrittäjä)riskiä, on pienessä populaatiossa jatkuvasti pienempi (ja tämän takia myös huudetaan valtiota apuun). Valtio kuppaa kaikkialta niin paljon välistä ja ulottaa lonkeronsa jokaiseen yhteiskunnan kerrokseen, joten ei ihme, että Suomi on näivettynyt. Liikkumavara vain kaventuu, joten vaikka julkisia palvelulupauksia on paljon, ne näivettyvät kaiken muun mukana. Sieltä täältä leikkaamalla ja veroprosentteja sinne tänne hieman säätämällä tilanne ei helpota.
EU:n luoman sisämarkkinan, yhtenäisemmän sääntelypohjan ja euron piti luoda kasvulle edellytyksiä, mutta lopputulos on ollut lähes 20 vuotta jatkunut lamaannus. Julkiset menot paisuvat, palvelulupaukset laajentuvat, nettomaksajia entistä vähemmän, jokaiselle erityisintressiryhmälle löytyy perustelut (vrt. loputon vääntö yritystuista) ja verotus kaikilla tasoilla kiristynyt jatkuvasti, joten ei ihme, että kasvun taikakaava ei toimi.
Valtio on lapannut rahaa loputtomasti kaikkialle: infraan, koulutukseen, vihreään siirtymään, eu(ro)maiden lepyttelyyn jne. Koronapandemian vihreän elvyttelylepyttelypaketin piti olla piristysruiske ja siunata meitä loputtomalla viennin kasvulla, mutta se(kin) meni vihkoon. Ei pitänyt änkyröidä, koska se ei ollut Suomen etujen mukaista. Solidaarisuuspääomaa pitäisi olla paljon, joten miksi kasvua ei näy? Miksi yritykset eivät näe Suomessa mahdollisuuksia?
Aikamoisessa juntturassa ollaan ja takana pian menetetyt kaksikymmentä vuotta, mutta nyt on tärkeää pitää kiinni siitä, että ei tehdä mitään liian rohkeaa. Yhteisessä veneessä ja sitä rataa.
"Ympärillä murjottaa 1970-luvun kerrostaloja, joissa väestö on ilmiselvästi vaihtunut."
"Politiikan arki on suurelta osin suomenkielistä ja sisäänpäin lämpiävää kantaväenmöyrintää, jossa valkoinen poliitikko kohtaa valkoisen äänestäjän Prisman parkkipaikalla. Mustan tai ruskean suomalaisen ei ole helppo löytää ehdokasta, joka olisi paitsi etnisilt�� juuriltaan 'omaa väkeä' myös poliittisesti samanhenkinen."
🤡
Edistys edistyy!
Toimittaja näyttää lähes hurmaantuneen Itä-Vantaalta löytämästään poliittisesta mahdollisuudesta. Maahanmuuton taloudelliset ja yhteiskunnalliset seuraukset voidaan unohtaa, koska maahanmuuton tuottama uusi äänestäjäkunta on huomattavasti jännittävämpi.
Viisi päivää Itä-Vantaan lähiöissä tuotti tällä kertaa pettymyksen: odotettua maahanmuuttajien voimistamaa vasemmistojytkyä ei ehkä tällä kertaa nähdäkään.
Pettymys vaihtuu kuitenkin nopeasti innostukseen, kun horisonttiin ilmestyy seuraavan sukupolven maahanmuuttajataustainen äänestäjäkunta. Väestörakenteen muutos näyttäytyy nyt poliittisena lupauksena. Lopulta jutussa ei oikeastaan ole keskiössä se, mitä maahanmuutto lopulta tekee suomalaiselle yhteiskunnalle, sen instituutioille, julkiselle taloudelle ja kulttuuriselle jatkuvuudelle. Jutussa vain intoillaan sillä, milloin muuttuva väestörakenne vihdoin näkyy isommmin politiikan voimasuhteissa.
Aalto-yliopistossa opiskelevalle nuorelle naiselle olisi nimittäin toimittajan mukaan tarjolla "Länsi-Afrikan kokoinen poliittinen tyhjiö". Onnistunut kotoutuminen ei oikeastaan enää ensisijaisesti tarkoita yhteiseen poliittiseen kulttuuriin liittymistä, vaan mahdollisuutta muodostaa etnisten "poliittisten läänitysten" ympärille uudenlaista poliittista valtaa.
PS. Toimittaja paheksuu maahanmuuttajien tarkastelemista yhtenäisenä joukkona, mutta rakentaa koko tarkastelunsa juuri tämän ryhmän oletetun kollektiivisen mobilisaation varaan. Suomalaiset ovat yhtenäinen "valkoinen", mutta "mustat tai ruskeat" ovatkin jo jotain aivan muuta.
Yksilöiden niputtaminen etnisiin kategorioihin on nykyään ongelmallista silloin, kun puhutaan maahanmuuton ja väestömuutoksen kielteisistä vaikutuksista, mutta innostava mahdollisuus silloin, kun luvassa voisi olla uusia (vasemmistolaisia) poliittisia koalitioita.
Suomalainen asiantuntija paheksuu sitä, että uutta maailmaa rakennetaan "varsin harvainvaltaisessa hengessä" ja "lupia kyselemättä". Hän myöntää, että "näin on toki aina ollut". Harvainvalta ei siis ole uutta.
Uutta tässä hetkessä on se, että teknologistien etujoukko ei enää häpeile, vaan sanoo suoraan suunnittelevansa ihmislajin tulevaisuutta.
Skandaalissa on kyse modernin epäsuoran hallinnan etiketin rikkomista (Machiavellista lähtien muotoutunut uusi hallintatapa nojaa ajatukseen hiljaisesta herruudesta, jota hallittavat eivät näe ja jota on vaikea tunnistaa), ei vallan keskittymistä. Paheksujana on todellinen managerialisti: hallinnoiva ja asiantunteva, jonka valta on aina perustunut siihen, ettei hänen hommiaan kutsuta vallaksi. Kirjoittaja edustaa managerialisteja jo työn puolesta.
Se, mikä ihmiselle näyttää kapitalismin historialta, on hyökkäys tulevaisuudesta. Tällä systeemillä ei ole koskaan ollutkaan inhimillistä kuljettajaa.
"Ei ole monta vuotta kun kristilliset koulut olivat pieniä ja taloudellisesti kiikun kaakun. Tämä on nyt joku reaktio, en osaa sanoa, mihin se on reaktio."
— OKM:n virkamies
Ministeriön virkamies ei osaa sanoa, mistä kristillisten koulujen kasvu johtuu. Virkamies ei ymmärrä tilannetta, koska hän tarkastelee sitä järjestelmästä käsin. Vanhemmat tarkastelevat asioita lastensa näkökulmasta.
Vanhemmat etsivät pienempiä kouluja, perinteisiä luokkahuoneita, työrauhaa, jatkuvuutta ja tunnistettavaa arvopohjaa. Toisin sanoen ominaisuuksia, joita julkinen koulujärjestelmä on vuosikymmenten ajan pyrkinyt uudistamaan pois.
Kristillisestä koulusta on tullut vaihtoehto myös niille, jotka eivät ensisijaisesti etsi uskontoa vaan koulua, joka muistuttaa edes etäisesti koulua. Lopputulos on lähes täydellinen aikakauden kuva: perinteisestä koulusta on tullut vaihtoehtokoulu, ja virkamiesten ja asiantuntijoiden tehtävä on hidastaa siirtymää.
Sen lisäksi että väestön vaihtuminen ei enää olekaan äärioikeiston likainen salaliittoteoria vaan ihan arkitodellisuutta, tämän vaihtuneen väestön pitäisi nyt HS:n mukaan löytää äänestettäväkseen poliittisia ehdokkaita, jotka olisivat heidän kanssaan "etnisesti omaa väkeä".
Kaipaatko rehellisyyttä?
Abstrakti korkeakoulututkinto ei Suomessa enää kerro juuri mistään mitään (vaikka moni haluaa niin mukavuussyistä uskotella).
Haastatellun tilanne voi yhtä hyvin kertoa tutkintoinflaatiosta: yliopisto tuottaa hienostuneita "asiantuntijoita" nopeammin kuin tietynlaista asiantuntijatyötä syntyy (tai vapautuu). Juttu jättää pois juuri sen tiedon, joka on itse asiassa varsin olenainen.
Haastateltu työllistyi lopulta Helsingin kaupungin hankkeeseen, joka tarjoaa korkeakoulutetuille nuorille määräaikaisia työsopimuksia. Julkinen siis palkkaa niitä, jota markkina ei, ja tulos voidaan kirjata työllisyydeksi. Lopulta julkinen sektori on jatkuvassa valmiudessa työllistämään ainakin osan tutkintojen ylituotannosta. Työllistämisohjelma on siis jo olemassa, mutta kyse ei ole varsinaisista työmarkkinoista.
PS. Vaalisykli ei kykene hinnoittelemaan epäjatkuvuutta.
Toimittaja ei tunnista ristiriitaa, koska hän pitää "omaa [erillisyyssamanlaisuutta korostavaa] väkeä" merkkinä edistyksestä.
Vaihtoehto on nimittäin aivan karmea:
"Politiikan arki on suurelta osin suomenkielistä ja sisäänpäin lämpiävää kantaväenmöyrintää, jossa valkoinen poliitikko kohtaa valkoisen äänestäjän Prisman parkkipaikalla."
Puolueet kykenevät jo nyt mobilisoimaan äänestäjiä etnisten verkostojen kautta, joten tietysti niillä on kannustin ylläpitää jakolinjoja. Parempi väki rakastaa tätä schrödingeriläisyyttä.
"Ympärillä murjottaa 1970-luvun kerrostaloja, joissa väestö on ilmiselvästi vaihtunut."
"Politiikan arki on suurelta osin suomenkielistä ja sisäänpäin lämpiävää kantaväenmöyrintää, jossa valkoinen poliitikko kohtaa valkoisen äänestäjän Prisman parkkipaikalla. Mustan tai ruskean suomalaisen ei ole helppo löytää ehdokasta, joka olisi paitsi etnisiltä juuriltaan 'omaa väkeä' myös poliittisesti samanhenkinen."
🤡
@smlmkl Suomalaisuus on yhtä aikaa universaali kansalaisidentiteetti ja valkoisuuden läpitunkema poliittinen järjestelmä. Muuta se ei sitten olekaan.
Nyt etniset läänitykset tarjoavat monenlaisia mahdollisuuksia uusille poliittisille yrittäjille.
Nerokasta.
Edistys edistyy!
Toimittaja näyttää lähes hurmaantuneen Itä-Vantaalta löytämästään poliittisesta mahdollisuudesta. Maahanmuuton taloudelliset ja yhteiskunnalliset seuraukset voidaan unohtaa, koska maahanmuuton tuottama uusi äänestäjäkunta on huomattavasti jännittävämpi.
Viisi päivää Itä-Vantaan lähiöissä tuotti tällä kertaa pettymyksen: odotettua maahanmuuttajien voimistamaa vasemmistojytkyä ei ehkä tällä kertaa nähdäkään.
Pettymys vaihtuu kuitenkin nopeasti innostukseen, kun horisonttiin ilmestyy seuraavan sukupolven maahanmuuttajataustainen äänestäjäkunta. Väestörakenteen muutos näyttäytyy nyt poliittisena lupauksena. Lopulta jutussa ei oikeastaan ole keskiössä se, mitä maahanmuutto lopulta tekee suomalaiselle yhteiskunnalle, sen instituutioille, julkiselle taloudelle ja kulttuuriselle jatkuvuudelle. Jutussa vain intoillaan sillä, milloin muuttuva väestörakenne vihdoin näkyy isommmin politiikan voimasuhteissa.
Aalto-yliopistossa opiskelevalle nuorelle naiselle olisi nimittäin toimittajan mukaan tarjolla "Länsi-Afrikan kokoinen poliittinen tyhjiö". Onnistunut kotoutuminen ei oikeastaan enää ensisijaisesti tarkoita yhteiseen poliittiseen kulttuuriin liittymistä, vaan mahdollisuutta muodostaa etnisten "poliittisten läänitysten" ympärille uudenlaista poliittista valtaa.
PS. Toimittaja paheksuu maahanmuuttajien tarkastelemista yhtenäisenä joukkona, mutta rakentaa koko tarkastelunsa juuri tämän ryhmän oletetun kollektiivisen mobilisaation varaan. Suomalaiset ovat yhtenäinen "valkoinen", mutta "mustat tai ruskeat" ovatkin jo jotain aivan muuta.
Yksilöiden niputtaminen etnisiin kategorioihin on nykyään ongelmallista silloin, kun puhutaan maahanmuuton ja väestömuutoksen kielteisistä vaikutuksista, mutta innostava mahdollisuus silloin, kun luvassa voisi olla uusia (vasemmistolaisia) poliittisia koalitioita.
"Ympärillä murjottaa 1970-luvun kerrostaloja, joissa väestö on ilmiselvästi vaihtunut."
"Politiikan arki on suurelta osin suomenkielistä ja sisäänpäin lämpiävää kantaväenmöyrintää, jossa valkoinen poliitikko kohtaa valkoisen äänestäjän Prisman parkkipaikalla. Mustan tai ruskean suomalaisen ei ole helppo löytää ehdokasta, joka olisi paitsi etnisiltä juuriltaan 'omaa väkeä' myös poliittisesti samanhenkinen."
🤡
Maahanmuutto ei muuta vain työmarkkinoita, koulutusjärjestelmää ja väestörakennetta, vaan samalla muuttuvat myös äänestäjäkunta, poliittiset mieltymykset ja puolueiden kannustinrakenteet. Tämän päivän maahanmuuttopolitiikka vaikuttaa siihen, millaiset koalitiot päättävät huomisen maahanmuuttopolitiikasta.
Toimittajakin vaikuttaa tajuavan, että etniset verkostot ovat potentiaalinen mobilisaatiorakenne, joissa edustuksesta ja julkisten resurssien jakamisesta tulee strategisia kysymyksiä. Tämä ei tarkoita, että maahanmuuttajista muodostuisi uusi yhtenäinen vasemmistolainen äänestäjäkunta.
PS. Milloin demokratiasta tuli etnisten väestöosuuksien mekaanista kopiointia eduskuntaan? Missä ovat Itä-Vantaan venäläiset, kiinalaiset, vietnamilaiset, ruotsalaiset ja virolaiset?
Keskusta tiet��ä ongelmansa olevan liiallinen tunnistettavuus ja vastaa siihen laajentamalla.
Puoluenuorilla ei ole yhtään vaatimusta, joka uisi selvästi vastavirtaan.
Tätä kehitystä ei ole kovin vaikea huomata.
Vallankumouksen etujoukon rekrymessut, toinen näytös – jälleen kehystettynä kokonaisen sukupolven poliittiseksi ohjelmaksi.
Parisataa sekalaista marssijaa, mutta kaikki tapahtuu kokonaisen sukupolven nimissä.
Ei yllätä.
Eksponentiaalinen kasvu on vasta lähtöpiste. Kun älystä tulee rekursiivista, käyrä muuttuu hyperboliseksi ja näin itseparantelun tahti romahtaa kohti välitöntä hetkeä.
Acemoglun ja Johnsonin kirja ei ollut kovin vakuuttava, mutta siitä löytyy toki paljon mielenkiintoista.
Lisäksi löytyy useita hyviä sitaatteja, mutta monien aiheiden käsittely jää kuitenkin aivan puolitiehen. Tuntuu vähän siltä, että kirja oli työstössä aivan liian pitkään ja kiihdytys on ollut aivan liikaa tälle kirjoittajakaksikolle.
Dollarin vahvistuminen näkyy ja kuuluu. "Dollari murtuu, kaikki halua velkakirjoista eroon" – taas väärässä, koska pakopaikkaa ei ole.
Dollari ja jenkkivelka nyt vaan ovat edelleen "the place to be", kun epävarmuus valtaa alaa ja tunnelmat ovat silmänräpäyksessä muuttuneet lähes paniikinomaisiksi. Viidessä päivässä S&P 500 on lasketellut 7,5 % ja vuoden alusta ollaan hädintuskin plussalla.
Bitcoin ei selvinnyt alkuvuoden likviditeettiolojen kiristymisestä, mutta osakemarkkina piti pintansa aina lokakuun loppuun asti.
Mitä vaikeampi tilanne, sitä suurempi on jenkkibazookan todennäköisyys.
PS. Älä katso kullan hintaa. Se vasta karmeaa katsottavaa onkin. Vuoden alusta... -14 %. Missä ovat ne, jotka sanovat kullan olevan liian volatiili ollakseen arvon säilyttäjä? Niinpä.