@StadinMacGyver Kuuluu siihen tilanteeseen, että varataan omaa aluetta äänellä. Esim. Metrossa, kun joku huutaa tai puhuu kovaa,niin viereen ei istuta.
@PS_ekryhma@LuluRanne@willerydman Tuo perustuu ajatukseen, että kun budjetista jää yli rahaa, seuraavassa budjetissa sitä leikataan yli jäämän verran..
@TereSammallahti Kirjailijoiden tulonlähteet, teosmyynti ja lainauskorvaukset, eivät enää ruoki samalla tavalla kuin aikaisemmin
Apurahojen merkitys on kasvanut yhä suuremmaksi,ja pakottaa työntämään kätensä veronmaksajien taskuihin.
Mikäli ei lueta kirjoja,niin sitten ei.
@j_makr Suomessa ravintola-alan työntekijöitä edustaa pääasiassa Palvelualojen ammattiliitto PAM.
PAM on matkailu- ja ravintola-alan työntekijöiden ammattiliitto, jota ei kiinnosta suomalaisten työpaikat, vaan ulkomaalaiset, joilta jäsenmaksut vedetään pienestä palkasta PAM:iin.
@PasiMajuri Nepolapsi tarkoittaa henkilöä, joka on saanut etua urallaan tai julkisuudessa siksi, että hänen vanhempansa tai muu läheinen sukulainen on tunnettu, vaikutusvaltainen tai hyvin verkostoitunut. Simo Frangen / Rosa Meriläinen ei tuo mitään etuja hörhölle.
@pihanurmi Yhdysvaltojen ja Suomen suurin ero on siinä, että Suomessa valtio tukee keskitetymmin monenlaisia kansalaisjärjestöjä, kun taas Yhdysvalloissa rahoitus on hajautuneempaa ja yksityisten lahjoitusten sekä säätiöiden merkitys on selvästi suurempi.
@AnuPeltola22@STTuutiset Orpo asettaa takarajan: uudet kriteerit on esiteltävä valtioneuvostossa 13. elokuuta mennessä, suostui Rydman sitä tekemään tai ei.
Jonka jälkeen Orpo eroaa itse.
@PekkaRoininen@hsfi@persut@kokoomus Hallituspolitiikka on neuvottelua, kompromisseja ja yhteisten päätösten tekemistä, ei sitä, että yksi puolue yksin päättää kaikesta.
Puolueilla on erilaisia tavoitteita, hallituksen toiminta perustuu jatkuvaan yhteistyöhön ja kompromisseihin(sulle-mulle)!
@pihanurmi Tulokset ovat vaatimattomampia:
* suomalaisten ylipaino on edelleen lisääntynyt,
* arkiliikunta on vähentynyt,
* fyysinen kunto on monissa ikäryhmissä heikentynyt.
Myös UKK-instituutti itse toteaa, että nämä kehityssuunnat ovat jatkuneet tutkimus- ja viestintätyöstä huolimatta.
@iltalehti_fi Minun mielestäni puolueet voivat perustellusti olla eri mieltä siitä, oliko päätös tarkoituksenmukainen tai presidentin roolin mukainen. Tämä on arvokeskustelua, ei oikeudellinen kysymys.
Stubb on ilmoittanut olevansa arvoliberaali.
@MTVUutiset HaHaa ”lukuisat kansainväliset artistit ja muut tapahtumajärjestäjät edellyttävät”hallia💩. Ratinan tai Olympia stadion ei nähtävästi kelpaa ,kun OrPon kaverit eivät niistä pääse hyötymään..
@PetteriOrpo
@Ullavaan@PetteriOrpo Hallitus kirjasi kevään 2025 kehysriihessä (puoliväliriihessä), että Garden Helsinki -hankkeelle osoitetaan ehdollisena 35 miljoonaa euroa investointiohjelmasta. Kirjaus löytyy valtioneuvoston riihipäätöksistä.