@LeoVasanko@kestinen Meillekin tuli keväällä vielä telkka kuitua pitkin. Kun ei enää mtv3 näkyny, rupesin miettimään katolle perinteistä kattoantennia. Välivaiheena päätin kokeilla ensin sisäantennia, joka tuottikin ihan täydellisen kuvan. Eli en tarvinnut edes kattoantennia ja säästyy 11€/kk.
@KatjaKurk Jos et olisi esittänyt tuota kysymystäsi itse, olisin ehkä sanonut karhu. Kun esitit tuon ajatuksen itse voisin itsekin ehkä uskaltaa kohdata sinut metsässä, oli ajatuksena niin virkistävä.
Varmuuden vuoksi yritän kuitenkin ainakin vähän aikaa vältellä metsiä.
@pyoraniemi@j_makr Mä jotenkin uskon tähän, kun oon nyt viikon ajellu Saksassa. Siellä vuoriston serpentiiniteilläkin oli 100 km/h, mutta vain idiootit tappaa ittensä.
@KaiKalliosta@tanhisjussi Sanopa se. Sisältöjen lisäksi myös koko oppiaineet voi eri kunnissa olla eri vuosiluokilla. Esim. meillä fysiikkaa ja kemiaa on joka luokka-asteella 7-9, mutta muuttajat ysille tullessaan on voinu opiskella vaikka kaiken kemian kasilla ja fysiikkaa ei kasilla ollenkaan.
@terolahtinen Rydman on tän päivän Väyrynen. Toki molemmat on varmasti ollu ja tulee olemaan myös väärässäkin, mutta jo olemus on sellainen, ettei me suomalaiset voida heitä hyväksyä.
@KaiKalliosta@tanhisjussi ... joista pitää käydä keskustelua myös oppilaiden ja huoltajien kanssa (osallistetaan heidätkin) ja joihin koko koulun toiminnan tulisi perustua.
2/2
@KaiKalliosta@tanhisjussi Oikeasti ei olisi yhtään, jos valtakunnallinen ops ois tehty kunnolla, mutta jostain kumman syystä jokaisen kunnan pitää tehdä omia täsmennyksiä.
Esim. millä vuosiluokalla mitäkin opetetaan, miten monialaiset opinnot järjestetään ja erityisesti "mitkä ovat koulun arvot",
1/2
@JussiVaahtikari Koulumaailmaan lama jäi päälle.
Siirryin seiskalle -91, ja keväällä ilmoitetut luokat laitettiin uusiksi. Yksi luokka vähemmän ja isommat luokkakoot. Muistelin tätä joskus ja kattelin vanhaa luokkakuvaa, jossa 15 oppilasta. Tänä päivänä opena mulla on yli 20 oppilaan luokat.
@TimoRutanen Mä oon noita muutaman kerran ostanu, kun irtojen kilohinta on sama tai lähes sama. Koska noi käytännössä on yli ton 300g, niin niiden todellinen kilohinta on ilmoitettua halvempi.
Vaakalla painamalla punnittavien kurkkujen numeroa, saa vertailuhinnankin helposti.
@tanhisjussi Olennaista tuossa oli se, että rehtori on vastuussa, vaikka kaikki olisivat toimineet oikein. Lupalapuille välituntialueelta kauppaan poistuminen oli vielä astetta löperömpää toimintaa, joten sille tuli sitten täysi stoppi, koska onnettomuuden tapahtuessa vastuu olisi rehtorin.
@tuulensuu@TereSammallahti Tapaukset, jotka liittyvät maanpuolustukseen ovat mielestäni sellaisia. Niin ja syynä tietysti se, ettei vihamielisillä tahoilla olisi liian helppoa. Nämä eivät kuitenkaan ole este yleiselle julkisuuspakolle, koska noista voitaisiin säätää poikkeus.
@tanhisjussi Tuota ennen meillä oli mahdollisuus saada lupa poistua tietyillä välitunneilla koulualueelta huoltajien myöntämällä kirjallisella luvalla. Käytännössä ton tapauksen jälkeen todettiin, että koska rehtori on vastuussa oppilaista, jos lupia myönnetään, niitä ei enää myönnetä.
@tanhisjussi Sitten tulee se tulkinnallinen osa. Jos koulualueelta poistuminen on kiellettyä, mutta kiellon rikkojaa ei rangaista, tulkitseeko oikeusistuin rehtorin laiminlyöneen vastuitaan?
Tämä tapaus muutti ainakin meillä homman tulkintaa paljon tiukemmaksi.
https://t.co/LOt4QInJLd
@tuure_pelkonen Hassusti asiaa ajatellaan siten, että maksuilla saataisiin lisärahoitusta. Jos korkeakoulutus olisi maksullista, pitäisi veroja tietysti laskea, että vanhemmat voisivat säästää lastensa koulutukseen.
10-15 v menisi ennen kuin korkeakouluihin menisi sukupolvi, joilla säästöjä on.
@KiviJaska1 Tuppaa käymään vähän niinku meillä, kun vaihettiin kia ceed -> id4.
Tällä viikolla, kun vaihdoin kakkosauton (vw polo) vaimon avaimeen patterin, oli eka kysymys, että yrittänkö mää ohjata häntä ajamaan sillä ton sähkärin sijaan korjaamalla sen avaimen toimivaksi.
@Ihmemaatikko@tanhisjussi Numeroiden puuttumisen tarkistus olis kyllä nykyaikaa, mutta paperitokarit on musta hyvä säilyttää ihan perinteenä vaikka tutkinnot ja numerot Koskessa onkin. Ei niitten tulostamiseen ja allekirjoituksiin oikeasti meilläkään mene kuin pari päivää.
@TimoRutanen@hurumdara2 Ongelma ei oikeastaan ole se ilma vaan riittävän tarkka ja luotettava mittari. Oon nyt kokeillu pikamittareita ja sit mulla on halpa kompuraan menevä malli. Seuraavaksi oon aatellu ostaa IKH:lta Eurodainun, jos se kestäis ja ois riittävän tarkka.
@JariParantainen Sama oli itellä 16v sitten, joskin 10 vuoteen en ole pelannut.
Loppupeleissä toisia huomioonottava ja kenttää kunnioittava asenne oli aika avainasemassa. Sääntöjä pystyy aina lunttaamaan sääntökirjasta ja lyöntiä voi harjoitella rangella.