Näkymätön jarru vaihtui näkyvään kaasuun! Talouskasvu tarttui kotimarkkinoille ja kuluttajiin, tuo työllisyyden ylös jo loppuvuonna. Kaupan liikevaihto toukokuussa +7.6% viime vuodesta ja myynnin määrä alkuvuonna parhaassa vedossa yli vuosikymmeneen (pl. koronaheilahtelut). 🥳
UKK-instituutin 918 000 €:n valtion tukea oltiin leikkaamassa 90 000 €.
Ministerit Ikonen (kok), Poutala (KD), Adlercreutz (RKP) torppaavat vedoten hallitusohjelmaan.
Kuka uskoo, että seuraava(-kaan) 🤡hallitus pystyy tekemään välttämättömät leikkaukset?
Lisäksi olisi hyvä säätää yleinen investointivero kaikille ulkomaisille sijoituksille. Ja ulkomaisille työnantajille velvoite työntekijöidensä hoivaan.
Ellei tämä riitä orastavan taloudellisen kasvun pysäyttämiseksi, otettakoon myös vientivero käyttöön. https://t.co/7ggQ5gxgyg
Rydman leikkaa taas! https://t.co/vXLmYsrnyg
Mutta ”maan tapa” näkyy tässäkin. Runsasta valtionapua saavan instituutin hallituksessa istuu joukko kansanedustajia eri puolueista. Presidentti Kekkosen 80-vuotissyntymäpäivälahjaksi (!) perustetulle verorahoitteiselle instituutille on säädetty jopa oma erillislakinsa suojaamaan sen etuoikeutettua asemaa.
Ja jos ministeri kehtaa leikata edes 10 prosenttia sen saamasta STM-tuesta – joka ei edes ole sen ainoa valtiolta saama tuki – niin instituutti vie asian oikeuteen asti.
Seuraan suurella mielenkiinnolla, aikooko valtionavuilla elävä instituutti käyttää veronmaksajalta saamaansa rahaa oikeudenkäyntikuluihin valtiota vastaan saadakseen valtiolta vielä enemmän veronmaksajan rahaa.
Esitin muuten keväällä hallituskumppaneille, että erillislaki UKK-instituutista kumottaisiin. Ei kyseiselle laille ole mitään kestävää perustelua, kaikkien vastaavien toimijoiden pitäisi olla samalla viivalla. Mutta ei käynyt muille hallituspuolueille.
Suomen talous kasvaa nyt kohisten.
Tänään julkaistut luvut kertovat kansantalouden tuotannon kasvaneen huhtikuussa 2,4 % ja toukokuussa 2,8 % vuodentakaisesta.
Nyt alkaa olla viime hetket investoida edullisesti tai ostaa uusi asunto kohtuulliseen hintaan.
Suomella on loistava tulevaisuus. Nyt ei pidä lähteä pakittamaan menneisyyteen ja perumaan tehtyjä kasvu-uudistuksia, vaan jatkaa niiden tekemistä.
Hurja kasvu jatkui! Suhdannekuvaajan mukaan Suomen kokonaistuotanto kasvoi toukokuussa 0,8 % ed. kuukaudesta ja (työpäiväkorjattuna) peräti 2,8 % vuoden takaa. Lisäksi huhtikuun kasvu tarkentui selvästi aiemmin kerrottua vahvemmaksi. Q2 on alkanut paljon odotettua vahvemmin.
Muutama ajatus Roni Arvosen Kuuntelija-podcastista ja sen ympärillä olevasta oikeistokonservatiivisesta liikehdinnästä.
Olen sivusilmällä ja välillä molemmilla silmillä seurannut Ronin podcast-taivalta aikalailla sen alusta saakka. Itse en ole podcastin vakiokuuntelija (olen kyllä joitakin kuunnellut), mutta minua kiinnostaa äärimmäisen paljon ilmiö, jota Roni on osaltaan rakentamassa. En ota tässä kantaa siihen, mitä mieltä olen Ronin ajattelusta, vaan pyrin havainnoimaan ilmiötä.
Kuuntelija-podcast ja sen ympärillä oleva liikehdintä ei ole enää marginaali-ilmiö. Tosi moni suomalainen tietää podcastin ja on vähintään nähnyt/kuullut jotain pätkiä siitä. Hiljattain tapahtunut nousu top3:een Suomen podcast-skenessä vajaassa kahdessa vuodessa on kova temppu, etenkin kun otetaan huomioon, että sisältö on pääosin poliittista. Samaan aikaan Kuuntelijan Halla-aho-jakso nousi hypetetyimmäksi videoksi Suomitubessa. Siis suositummaksi, kuin kaikkien rakastama RebelWerks. Nuo kaksi alustaa ja menestys niillä kertovat, että myös X-kuplan ulkopuolella Kuuntelijan tuottamalle sisällölle on tilausta.
Kuuntelija rakentaa tulevaisuuden Suomea ja sillä on ja tulee olemaan vaikutusta yhteiskunnalliseen kehitykseen ja keskusteluun. Tämä on paljon sanottu, mutta uskon sen pitävän paikkaansa, koska tulevaisuus ei rakennu itsestään, vaan se pitää ihmisten tehdä. Oikeistolaiselle, kansallismieliselle ja konservatiiviselle sisällölle on Suomessakin taas tilausta ja momentum ei voisi olla parempi, kun woken kuoleman ja Trumpin valinnan myötä Jenkeistä lähtenyt aalto on saavuttanut pikkuhiljaa myös Euroopan rannat (vrt. esim. AfD Saksassa). Kuuntelija osui ja osuu tässä erittäin hedelmälliseen maaperään.
Momentumin lisäksi Kuuntelijan puolella on se, että Roni vaikuttaa olevan melko määrätietoinen tyyppi ja valmis "taistelemaan" oikeaksi pitämiensä ajatusten ja aatteiden puolesta päätyyn saakka. Se näkyy myös podcastin teossa. Hän tekee sitä valtavalla vimmalla.
Oikeistokonservatiivinen ja kansallismielinen ilmiö ei koske kuitenkaan vain Kuuntelijaa, mutta se on selkeästi osa ilmiötä ja sen kasvua. Kuuntelija toimii yhtenä sen purkautumiskanavana. Roni rakensi putken, josta paine pääsee purkautumaan. Putkia on muitakin, kuten vaikka Suomi-X, mutta podcast-muotoinen putki on selkeämpi ja suosittu podacst on kuin 1000x megafoni, jonka avulla ajatuksia saa levitettyä ilman vaaraa siitä, että sanoma hukkuu kakofoniaan. Se ikäänkuin näyttää tietä hukassa oleville, oikeistokonservatismia ja kansallismielisyyttä haikaileville.
Kasvuvauhti ilmiöllä on niin kova, että jos se pysyy yllä seuraaviin eduskuntavaaleihin saakka, ei se voi olla vaikuttamatta tulokseen. Podcastissa on säännöllisesti vieraana valtakunnan oikeistokonservatiivisia ja kansallismielisiä kärkinimiä.
Miksi Ronin podi sitten menestyy?
Se tarjoaa vaihtoehdon niille, jotka ovat hämmentyneinä seuranneet perinteisen median tapaa käsitellä (tai jättää käsittelemättä) itselle tärkeitä tai itseä huolestuttavia aiheita sekä niille, joiden mielestä päivänpolitiikka on pääasiassa sirkushuvia kansalle ja jossa toistellaan samoja korulauseita päivästä toiseen. Laadukkaita vaihtoehtoja ei ole liiemmin tarjolla, joten ei ole ihme, että jos joku kykenee sen tekemään, kysyntää on.
Olipa Kuuntelijasta mitä mieltä hyvänsä, minun mielestä sen ei ole pelkkää taustahälyä, vaan signaali.
Jos olisin vasemmistolainen, pyrkisin vimmatusti rakentamaan vastavoimaa samalla tiedostaen, että todennäköisesti ilmiö ja Kuuntelija saisi vastustuksesta vain lisää bensaa liekkeihin, koska momentum on kansallismielisyyden ja oikeistokonservatiivisuuden (ja sitä myötä Kuuntelijan) puolella.
Jos olisin kansallismielinen oikeistokonservatiivi, pyrkisin tekemään kaikkeni vahvistaakseni ilmiötä ja käynnissä olevaa siirtymää, koska momentum on nyt vahva, ja mm. Roni omalla effortillaan on saanut rakennettua ilmiön ympärille todellista, eteenpäinvievää voimaa ja liikettä.
Jään mielenkiinnolla seuraamaan, miten hommat etenee! Ennustan Kuuntelijalle entistäkin voimakkaampaa kasvua niin kauan, kun Roni ja Kuuntelija jatkaa (omien sanojensa mukaan) podcastin kehittämistä 1% joka jaksossa verrattuna edelliseen.
Vain Suomessa on saatu brändättyä että 300 miljoonan tuet järjestöille on liberaalia politiikkaa.
Eikö liberaali haluan kevyen valtion ja laajat yksilönvapaudet.
Mitä vapautta on saada osallistua rälssin talkoisiin?
Uusi tosi-tv formaatti.
Hillotolppa Suomi!
Palkintona 4 vuoden virka 250k vuosipalkalla.
Kilpailevat suorittavat tehtäviä ja voittaja Sosten toiminnanjohtajaksi.
Onnistuu Rydmanin yritys lobbarijärjestöjen valtionrahoituksen leikkauksesta tai ei,
poliittisena manööverinä se on ollut nerokas.
"Kaikki kivet" kääntänyt Orpo ja "talouspuolue" Kokoomus joutuu nyt selittämään miksi veronmaksajat joutuvat maksamaan puoluetoverien lobbauksen.
"Meillä ei ole ollut kenenkään aikaisemman ministerin kanssa minkäänlaista ongelmaa saada tapaamista silloin, kun on sitä haluttu, mutta hän ei ole ottanut vastaan."
Suomi on maailman lobatuin maa.
https://t.co/LGNnK7G7gN
@JaaskelainenK1 Onneksi kasvua on tullut ja ehkä se pysyy, jos Iranin kriisi ei pahene. Kotimaassa raksakin näyttää kääntyneen, vaikka asuntokauppaa ei vielä oikein käydäkään.
Kriisi.
PS-ministeri Rydmanin ehdotus leikata järjestörälssistä uhkaa kokoomuslaisen kansanedustajan kokouspalkkioita - siis lisätuloja kansanedustajan palkkion päälle.
Petteri Orpo jämäkästi jo linjasi, että tämä ei käy ja asiaa katsotaan vielä yhdessä.
Uskomatonta.