Ulkoministeriön diplomaattiuralla olevien virkamiesten uran erityinen piirre on 3-4 vuoden välein siirtyminen uuteen tehtävään - välillä Suomessa ja välillä maailmalla.
Samalla koko ulkoministeriön yhtenä tehtävänä on myös suomalaisten yritysten viennin edistäminen maailmalla.
On vain erittäin hyvää ja arvokasta, että uran yksi 3-4 vuoden jakso tehdään juuri niissä vientiyrityksissä tai muuten talon ulkopuolella, josta saa varmasti relevanttia kokemusta ja osaamista työhön ja koko ministeriön käyttöön.
Mielestäni aiheesta olisi kannattanut tehdä vähän laajempi juttu ja ehkäpä hieman neutraalimmasta näkökulmasta. Nyt yhteen henkilöön keskittyminen ”järjestettyine pakastevirkoineen” oli minusta todella heikko tapa lähestyä aihetta.
@Jukka_Manninen Avoimuusrekisterin rinnalle sidonnaisuusrekisteri (niitäkin ilmoitellaan ties minne nykyään) ja sitten tuki- ja lahjarekisteri (lahjoja ilmoitellaan nyt ainakin VNK:lle ja eduskunalle, tuet taas VTV:lle)
Sunnuntain Hesarin tärkein juttu. Tuli mieleen Andre Agassin omaelämäkerta. Aika sumussa pelasi välillä hänkin. Ja koki tyhjyyden tunnetta. Toivotaan että valo voittaa Emil Ruusuvuorellakin ja löytää polkunsa, jolla hyvä kulkea.
Emil Ruusuvuori puhuu mielenterveysongelmistaan ja varoittaa nuoria puhelinaddiktiosta, joka on vienyt myös hänen keskittymiskykynsä. ”Sosiaalisessa mediassa itsetuntemus vääristyy ja kyky olla itsensä kanssa heikkenee.” https://t.co/bCp2QPTGwn
Pitkät jäähyväiset X:lle, mutta halusin tulla tämän tänne ripustamaan - ja sitten palaan sinitaivaalle @juhkir.bsky.social
Arvostan @anttijkokkonen ja Kaleva.
Rakkaan alma materin kuulumisia. Rehtori ja vuoden tieteentekijä vm. 2006 kiteyttää lopussa hienosti.
– Jos voin julistaa tieteen merkitystä maailmalle niin teen sitä kyllä todella intohimosta. Uskon sivistyksen, tiedon ja tieteen voimaan loputtomiin. https://t.co/AUlN5edfG2
Näin. Afrikan tähden maailmankuva ei ole tätä päivää eikä ollut 50-luvullakaan. Mutta poliittisen poiskeräämisen sijaan voi peli sitä taustoittamalla ja siitä pelatessa keskustelemalla olla oiva väline kertoa historiasta, kolonialismista ja opettaa moderneja arvoja.#afrikantähti
1950-luvun Afrikan tähti heijastaa aikansa maailmankuvaa, eikä osa sen kuvastosta vastaa nykypäivän arvoja. On tärkeää käydä keskustelua miten tällaisia asioita käsitellään, kun opetetaan lapsia leikkimään. Pelien poistaminen päiväkodeista on mielestäni kuitenkin ylimitoitettua.
Kotitalousvähennyksen rajut muutokset voivat johtaa tähän: vähemmän hoivaa ja enemmän pimeitä töitä.
Hallituksen olisi syytä arvioida uudelleen, kannattaako tällä polulla jatkaa. https://t.co/x0Wpi3vKdJ
Jaahans, osaltani tämä X oli sitten tässä. Taatusti ainakin tältä vuodelta. VMP. Valtaansa väärinkäyttävä mulkku mikä mulkku. Siis tuo @elonmusk. Hyvää joulua ja parempaa mieltä ja onnellisempaa uutta vuotta ja sinisempää taivasta 2025 kaikille! https://t.co/4glmhvmaUR
Päivän iloinen uutinen. Kehittyvä kaupunki ja Lauttasaari kasvaa, mutta tämä Ikean vedolle rakennettu suunnitelma oli minusta menneestä maailmasta. #lauttasaari https://t.co/U1MI4f1rxA
Tuomitsemisesta on tulossa uusi anteeksipyytäminen: sana, jonka jälkeen ikävä asia on loppuunkäsitelty.
Julkiset anteeksipyynnöt ovat tarkoittaneet erikoista rituaalia, jossa sanamuodot merkitsevät, mutta oikeat aikeet eivät.
https://t.co/xoNsGX3vuX
Akava-yhteisö seisoo opiskelijoiden puolella. Vaadimme mielenterveyden ja jaksamisen tukemista. Päättäjien on tunnettava ne haasteet ja paineet, jotka vaikuttavat opiskelijoiden ja vastavalmistuneiden elämässä.
800 kokemustarinaa sekä ratkaisuehdotukset: https://t.co/5PnOPsE0we
Tässä uutisessa on munaa 🍆. Respektiä-kirjasta uusintapainos – ”Haluamme taata, että suomalaislukijat voivat muodostaa kokonaisesta kirjasta oman näkemyksensä” https://t.co/vqj6Ebf2ik