@MikaelJ38069802@SFjder@niiranen_matti Noista kolmesta yksikään ei ole rasisti. Fiksuja ihmisiä ja sekös vasemmistoa vituttaa. Tuo rasistikortti on niin kulunut.
Toivon että seuraava hallitus on KOK,PS,KESKUSTA,KD. Sopivat että antavat tyhjän paperin demareille, ja sen jälkeen muodostavat oikeistohallituksen. Kannatus vielä nousee pikkusen kaikille neljälle ja tulee yli 100 kansanedustajaa. #ekvaalit2027
@PetraNyqvist Voi nyt kuitenkin olla,että niitä viisumeita on peruttu liikaa. Noiden tuomioden ja huomion jälkeen luulisi marjaväenkin oppineen jotakin.
Jorma on kova. Toki 63-vuotiaana täytyy kovana pysymiseen pyytää jo apua tekoälyltä.
Jännä homma, että portsarihippalegenda on elättänyt itsensä kuudella eri vuosikymmenellä verottajan tulkinnan mukaan onnenpelillä. https://t.co/3CgweRKEbr
Katselen vanhaa Uuno Turhapuro -elokuvaa.
Spede Pasasta on arvostettava. Hän teki ilman veronmaksajien rahoja laadukasta taidetta, josta ihmiset halusivat maksaa markkinahinnan.
Siihen ei moni pysty. Nykyisin yhä harvempi.
@EkstromJHL Et ole tainnut paljoa somea seurata. Monessa twiitissä on ollut linkki. Päätöksen tästä on todella tehnyt ministeri eli Aki Linden ja Marinin hallitus.
@tapiomaatta@KaroliinaParta1@marileenat@IkonenAK Luullakseni tiedeyhteisö on vapaa. Nähtyäni Suomen Akatemian rahoittamia tutkimuksia veronmaksajain rahoilla minulla on epäilyni että veronmaksajat ovat niitä joilta vapaus on viety.
Kokoomusnaisten hyökkääminen Rydmania kohtaan on puhtaan poliittinen neukkaricase. Kokoomuksessa on laskettu, että tarvitaan jotain kannatuksen kasvattamiseksi naisten keskuudessa ja ovat päättäneet kokeilla tätä. No aika näyttää, mutta ikävää tuossa on läpinäkyvyys.
Katsoin A-studion järjestöavustuksia,STEA avustuksista. Rydman oli todella hyvä. Rydman 6 ja toimittaja 0. Toimittajan näkemys Rydmanista näkyy naamasta. Se siitä YLEn objektiivisuudesta. YLE vero pitää lakkauttaa ja siirtyä YLE maksuun joka on vapaaehtoinen. #YLE
@AWennstrm Kyllä on Savinainen menny sulla tunteisiin. Lopeta jo. Siksi toisekseen Savinaisella on oikeus olla osallistumatta prideen. Minäkään en osallistuisi. Silti minulla ei ole mitään esim homoja vastaan. Enkä myös tykkää,että 13 vuotiaat tytöt tekevät jotain peniksiä. Hyi hitto.
@Kirjalainenm tuo kyljessä oleva suojaverkko on todennäköisesti tullut sen takia että istuin aikoinaan kyydissä ja imaisi aukkoon farkun lahkeen ja tuloksena rikkinäiset farkut ja haava pohkeessa.