@ivanpuopolo Ei Jumalauta mikä jätkä. Maa jossa kaikista köyhimmät ajettiin perikatoon. Mä todella toivon sulle jotain niin suurta sairautta, että olet perse paljaana anomassa apua julkiselta sektorilta. Tai joku neliraajahalvaus olis kans hyvä.
@ItaniemiPatrick@taipaleenmakips Hoitoalalla esimerkiksi on paljon työpaikkoja joiden palkka ei riitä elämiseen. Silti sinäkin käytät niitä palveluja mielellään ja maksat niistä vähän etkä kokoomuslaisena haluakaan nostaa. Sinun työsi ei koskaan ole yhtä arvokasta+ kulutat selkeästi terveydenhuollon palveluja
Ja mikäs prosentti työttömistä makaa kotona ihan vaan huvikseen. Sä länkytät tuota olkilukkoa, koska sun osaaminen ei millään tapaa riitä ymmärtämään mitä tarkoittaa työkykyinen ihminen. Tuo on sitä suu vaihdossa nuoruuden innolla mölyämistä. Tutustu ensin asiaan.
Mitä ovat ne sellaiset talkoot, jossa toiset makaavat kotona ja toiset ovat töissä ahkeria? Tietenkin se, että makaa kotona ei ole ihmisen vika vaan järjestelmä kannustaa siihen. En koskaan syytä ihmisiä vaan järjestelmää, joka tuottaa vääriä insentiivejä. Epäreilua se silti on. Erikseen on ihmiset, jotka ei ole työkykyisiä. Nyt puhutaan kuitenkin työkykyisistä.
Vuonna 2022 17% maksoi 60 prosenttia tuloveroista. Ja tämän faktan jälkeen vasemmisto-oppositio huutaa, etteivät rikkaat osallistu yhteiseen pottiin. Mitä ihmettä? #kokoomus #politiikka #poliitikkasuomi #patrickitaniemi
@TeemuSel8nne Tämä kertoo juuri sinusta. Mies joka ei peruskoulun jälkeen ole kouluja käynyt, ei ymmärrä mitä tarkoittaa koulutus ja työkokemus. Sinulle riittää, että joku on ampunut rynkyllä sodassa tai lätkinyt kiekkoa .
@Jocka Vuosia todenneet. Tiedätkös Suomessa kuolee vuosittain 4-5 kertaa enemmän ihmisiä alkoholiin kuin muissa verrokkimaissa? Tiesitkö, että suomessa alkoholin kulutus laskee, koska huumeet korvaavat alkoholia. Saatanan tunari.
@TeemuSel8nne Tämä on mahtavaa Trump lupasi lopettaa Ukrainan sodan 24h siitä kun on päässyt valtaan. Jäämme odottamaan tekoja vai.. oisko sittenkin Trumpilta yksi pieni valhe lipsahtanut. Eikai sentään.
@TeemuSel8nne Ei meitä ei ole huijattu. Olen saanut ymmärryksen, että sinun kaltaisiasi sivistymättömiä juntteja on amerikka täynnä. Sen takia valtaan voidaan äänestää kaltaisenne.
@swheimo Suomessa kuolee 4 kertaa enemmän ihmisiä alkoholin kuin Ruotsissa ja Tanskassa. Me olemme alle 25v huumekuolemissa Euroopan ykkönen.Meillä hoitoon pääsy on erittäin vaikeaa vain hölmö puhuu, että alkoholin käyttö on vähentynyt. Kyllä. Koska rinnalle on 20v aikana tulleet huumeet.
@TKaismo@Rantakokko@ACOulu No miten helvetti te ette järjestäjänä kuule sellaisia asioita, mitä muut kuulee. Kerta kaikkiaan paska puhetta tuo selittely. Toimintaa, ei lässytystä.
@TereSammallahti Kun sitten Tere olet neljä vuotta meidän veronmaksajien rahoilla ollut siellä arkadianmäellä, katsotaan mitä olet saanut aikaiseksi. Se on julkista tietoa, ja lyödään lista pöytään. Tällä hetkellä vuodessa et vielä ainoatakaan asiaa. Ja sinusta on maksettu n. 150 000e.