Kuulin että eräs somehäirikkö levittää täysin perättömiä väitteitä jostain vuokraamastani asunnosta. Älkää levittäkö sitä väitettä, sellaisessa kyse voi olla rikoksesta.
On jotenkin aivan käsittämätöntä ajatella, että Alisa Vainio juoksi 3500 m Cooperin, 12 kertaa putkeen. Miten kukaan pystyy pitämään tuollaista vauhtia noin kauan?
Uskomattoman kova urheilija!
Sain viestiä Hekan asukkaalta.
Oli saanut kutsun Linnanmäelle Hekan asukkaille ja henkilökunnalle järjestettyyn tapahtumaan. Oli kuulemma mahdollisuus tavata Rolle-Pelle ja Hattarainen sekä päästä pyörittämään Hekan onnenpyörää.
Asukas ihmetteli miten Hekalla on varaa vuokrata Linnanmäki yksityiskäyttöön samalla, kun tämä oli itse joutunut viime jouluna vangiksi omaan asuntoonsa, kun Hekalla kesti kaksi viikkoa hissin korjaaminen.
Ihmeellistä touhua Hekalta.
@kuikka_p@lasleh@hsfi Pääsisipä edes lääkäriin ja kontrollia vaativiin labratesteihin niin kuin aikaisemmin. Olisi rauhoittavaa tietää oma tilanne. Liikaa lienee toivomus oikein lääkärin tutkimukseen pääsystä ja mahdollisista lisätutkimuksista.
Olemmehan me yli 80 v niukkuuteen tottuneet, mutta ...