Harvoin on ollut isompaa railoa, tai oikeastaan rotkoa, vanhan ja uuden rahan välillä.
Yhteisövero-ottelun voitti vanha raha 6-0.
https://t.co/eGNNluwdWf
@PauliKarki@ir_rkp@kurvisentwiit Sekö on nykyään sosialismia, että kauhistelee Suomen historian suurinta julkista velkaantumista? Milloin asiat ovat kääntyneet näin päälaelleen? Hallitus teki neljän vuoden taloussuunnitelman, jossa velkaantuminen vain kiihtyy. Olen järkyttynyt.
On hyvä, jos hallitus tarttuu Keskustan ehdotukseen verotuksen kotitalousvähennyksen parantamisesta. Tämä luo työpaikkoja ja tuo moniin koteihin tarpeellisia palveluita.
Samalla myös yksinasuvat on syytä huomioida asiassa entistä paremmin. #kehysriihi
#kokoomus on pahassa paikassa. Etenkin naiskannattajat hylkäävät. Kun jokin trendi lähtee päälle, sitä on usein vaikea pysäyttää. Tästä puhuttiin aamulla eduskunnan kuppilassa: #keskusta saattaa nousta johtavaksi porvaripuolueeksi, kuten Sipilän kaudella. #Yle#puoluekannatus
@PatrizioLaina@IKarryla Entä jos yksityisen velan toisella puolella on yksityisten varallisuutta merkittävästi, siten, että kotitalouksien velkaantumisaste on matala. Olisiko tällöin julkinen velkaantuminen eli Suomen tilanne Ruotsin verrattuna huonompi juttu, vaikka velka/bkt olisi samaa tasoa?
Maailman onnellisimmassa maassa ei tunnu olevan ongelma, että hyvätuloinen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja omistaa osin tai kokonaan kolme julkisin varoin subventoitua asuntoa.
Vähemmän onnellisessa maassa se olisi skandaali.
https://t.co/UCcGj7nc9Z
Tällaista ”kevättulvaa” kaipaa nyt koko Suomi. Lapsissa on maamme tulevaisuus. Vauvat ovat ihania. Synnytykset | Helsingin Naistenklinikka tulvii nyt vauvoja https://t.co/0KXAXVCs3F
Jääkiekkoilija Savinaisen tapaus osoittaa, että politiikan äärilaidoilla, tällä kertaa Vihreissä, näyttäisi olevan halua rajoittaa perus- ja ihmisoikeuksia. Pidetään kiinni tiukasti perustuslain takaamasta uskonnon ja omantunnon vapaudesta Kunnioitetaan toinen toisiamme.
@jtkoski@Vini1292 No, velkajarrusopimus oli minun käsialaa ilman Kesk. sitä ei olisi syntynyt. Hyvä alku. Tietäisin heti 2 Mrd:n sopeutukset, jotka kannattaisi tehdä ensi vuonna. Tulokset ratkaisevat ja ne ovat surkeat. 30 vuoteen julkisen talouden tila ei ole ollut näin huono.
VM julkaisi julkisen talouden suunnitelman. Olen täysin samaa mieltä ministeri Purran kanssa. Luvut ovat karmeita. Hänellä unohtui kuitenkin mainita, että tähän on tultu hänen vahtivuorollaan. Siitä on lähetty, että tähän on tultu https://t.co/DmPuq94JDb
@joakimvigelius@KnuuttiTeemu@mikko_polvinen Suomeen ole myöskään koskaan tullut niin paljoa maahanmuuttajia kuin tämän hallituksen aikana. Osa kiristyksistä on ollut hyviä toiset erittäin huonoja ja Suomen kokonaisedun vastaisia.