https://t.co/0AqGY9xWXx Kammottava artikkeli. Todella toivoin, että tämä juttu kääntyisi lopussa jotenkin positiivisempaan suuntaan, mutta turha toivo.
"He sanovat, että minä olen hyvä poikkeustapaus, ja kaikki muut somalit ovat huonoja."
Toivon Muuselle kaikkea hyvää jatkoon.
Olen muuten tajuttoman kiitollinen niistä kerroista kun olen saanut muuttoon apua perheeltä tai ystäviltä. En ole kertaakaan miettinyt, että heillä olisi joku velvollisuus olla apuna, tai että hyvin kilpailutettu muuttopalvelu olisi jotakin luksusta, jota en opiskelijoille soisi.
Ihan naurettava aihe kritisoida. Ei ole todellakaan itsestäänselvyys, että muuttoon on halukkaita kavereita. Toisekseen on suoraan sanottuna aika kova taakka olla aina apuna kavereidensa muutoissa. Ja kääntäen sitä voi olla kova paikka pyytää.
Muuttopalvelu on hyötyhankinta.
En ymmärrä tätä kritiikkiä sitä kohtaan, että joku yksittäinen opiskelija käyttää muuttofirmaa. Ei kaikilla ole kavereita muuttoavuksi tai osaamista ajaa pakua. Vähän tuntuu ilkeältä taas.
Sitä paitsi muuttofirman käyttö tukee kotimaista yrittäjyyttä, ihan hyvä juttu.
@Liikehairiofi Olennaisena osana jäi, että työni jatkuu nytkin Pirkanmaan digikompassin teeman ympärillä @bestdih -hankkeessa, jossa edistetään Pirkanmaalla digitaalisen kompassin tehokasta implementaatiota. Vaikka huomio onkin enemmän innovaatiokeskittymissä, ovat digitaidot kriittinen osa.
Pääsin tänään osallistumaan Liikehäiriösairauksien liiton Mennään verkkoon -hankkeen seminaariin. Olipa ilahduttavaa päästä ajan tasalle hienon hankkeen toiminnasta, ja tavata tuttuja. Lämmin kiitos ja onnea matkaan #digituki parissa! ⭐️@Liikehairiofi
https://t.co/ZvYbEgr4al
Viime kuussa tuli fasilitoitua Hämeenkyrössä maatalousareenoita, joista aikalailla päällimmäiseksi jäi mieleen se, miten tärkeää nyt olisi ostaa kotimaista aina kun mahdollista, jos sitä kotimaista haluaa jatkossakin pystyä ostamaan. Ja sitten tällaista!
@klausafursin Air BnB ei ole ainakaan enää pitkään aikaan ollut hotellia edullisempi. Juuri katselin tavalliselle viikonlopulle Hämeenlinnaan noita ja eroa oli juuri sen aamiaisen verran (jos sitäkään!), mikä ei hotelliaamiaisen tapauksessa ole kyllä huono sijoitus.
Olen mukana tekemässä #REC4EU-hankkeen Pirkanmaan osuutta. Kävimme toissaviikolla tutustumassa energiayhteisötyöhön Granadassa ja sen lähellä sijaitseva Monachilin kyläyhteisössä.
Mikä on #energiayhteisö? Siihen vastataan videolla, jonka näet täältä:
https://t.co/TQ1lHOPbLO
Täysin ala-arvoista argumentointia ottaen huomioon sen, että sekä Nammo Lapualta että Puolustusministeriöstä on todettu, että tämä lyhyt lakko ei noita toimituksia kaada eikä niiden laatua huononna. Laittaisin painoa etenkin Nammon toimitusjohtajan sanalle tässä.
Venäjä on suorittanut Ukrainassa kansanmurhaa.
Ukrainalaiset taistelevat hengellään maansa ja Euroopan turvallisuuden puolesta.
Ammuksista on huutava pula ja he muistuttavat lakkaamatta, kuinka tärkeää niiden saaminen on selviytymisessä. Kyse on ihmishengistä.
AY-mafia tahraa kätensä verellä. Kirjaimellisesti. Vaaleilla valitun päätöksenteon vastustamisessa mennään niin pitkälle, että Nammo Lapua laitetaan lakkoon.
Työntekijät, älkää antako tehdä itsestänne vasemmiston pelinappuloita, vaan tehkää isänmaallinen teko: menkää töihin, vaikka vastassa lakkovahti olisi kuinka lonkeropäissään.
On järkyttävää ja loukkaavaa, että lääkäri Päivi Räsänen vertaa lobotomiaa sukupuolenkorjaushoitoihin.
Lobotomia oli vasten tahtoa tehty aivovamma, joka aiheutti valtavasti haittaa. Sukupuolenkorjaushoidot tulevat potilaan halusta ja soveltuvuus niihin arvioidaan.
https://t.co/BAG6HqTYUg
Ilahduttava uutinen - onnittelut Netta Karjalaiselle 👏 pikaisen selvityksen perusteella tämä on vain alku äärimmäisen lupaavalle uralle. Mahtavaa!
Dystopinen näky! Vai haluaako joku sanoa, että tämä näyttää oikeasti jotenkin sujuvalta tai järkevältä?
Somessa on näkynyt nyt Tampereen bussilakonkin tiimoilta muutamia yksityisautoilun puolustuspuheita - jos ei nyt kuitenkaan oteta ainakaan isompia harppauksia tähän suuntaan.
https://t.co/M86lhnnkti
Kynäilin blogikirjoitusta viime keväänä järjestetyistä #WeMakeTransition-hankkeen järjestämistä teemaryhmäkeskusteluista #Tampere'ella.
Oli opettavaista päästä keskusteluttamaan moninaista joukkoa erilaisten kestävyysteemojen parissa. #kestävyysmurros