Kokoomuslaiset keskittyvät vaatimaan miljardien autotunneleita mutta vähät välittää asukkaille hinnoilta saavutettavan julkisen liikenteen takaamisesta.
Vuoden alusta pääkaupukiseudun asukkaat joutuvat maksamaan julkisen liikenteen hintojen Orpo-korotuksen.
5/5
Pienituloisten kyykytys jatkuu Orpon hallituksen sekä HSLn kokoomuslaisen puheenjohtajan toimesta. Nyt vuorossa on julkisen liikenteen lippujen hintojen korotus pääkaupunkiseudulla.
1/-
Näin esitti vasemmiston HSLn hallituksen jäsen, ja sai tukea kolmelta muulta hallituksen jäseneltä. HSLn hallituksen kokoomuslainen puheenjohtaja vei kuitenkin ratkaisevalla äänellä läpi kokouksessa esillä olevista vaihtoehdoista korkeimman hinnankorotuksen.
4/-
Populististen stunttien sijaan tarvitsemme vauhtia liikenteen päästöjen vähentämiseen. Päästöt ovat pysyneet korkeina etenkin henkilöautoilun vuoksi. Joukkoliikenteen johdonmukainen kehittäminen on aivan keskeisessä asemassa päästöjen painamisessa alas.
7/7
Kokoomus suoritti kaupunginhallituksessa tänään ihmeellisen näytelmän. Vaikka pormestaripuolueen johdolla laaditussa kaupunkistrategiassa linjataan kaupungin kehittyvän raiteiden varrelle, kokoomus esitti tekaistusti kapuloita rattaisiin Länsi-Helsingin ratikkahankkeelle. 1/-
Todellisuudessa Länsi-Helsingin raitiotielle on jo neuvoteltu rahoitusta valtiolta ja sen varrelle on suunniteltu uusi terveyskeskus, asuntoja ja työpaikkoja. Jos haluaa kyseenalaistaa raideinvestointeja yleisesti, on juuri tämä linja sille huonoin mahdollinen kohde.
6/-
Jos RKP:lla ei ollut aavistustakaan, että persujen kärkipoliitikkojen suosio perustuu rasistiseen ja seksistiseen erontekoon ihmisten välillä, mitä RKP ennen vaaleja tarkoitti sillä perussuomalaisella politiikalla, jonka kanssa se ei hallitukseen lähtisi?
https://t.co/mT0LPFVfRI
Orpon viesti A-studiossa: Suomi ei muutu kansainvälisenä kumppanina.
Samalla PS haluaa:
- Heikentää lehdistönvapautta
- Leikata kaiken kehitysavun
- Luopua ilmastotavoitteista
- Irtaantua ihmisoikeussopimuksista
Hallituksen kädenjälki on väistämättä sulkeutuneempi Suomi.
Purra myös kertoi, että hän ei ole ikinä puhunut väestönvaihdoksesta salaliittoteoriana. Tämä ei pidä paikkaansa. Tämä on kohta hänen blogistaan, jossa hän itse kertoo käyttävänsä termiä väestönvaihdos, koska siitä tehdään "aktiivisesti".
3 huomiota Orpon-Purran infosta:
Purra vetosi infossa toistuvasti, että kirjoituksensa on irrotettu kontekstista.
Mutta mikä on se konteksti, joka saa..
• lähijunassa ampumiseen viittaamisen..
• "turkkilaisapina" ja n -sanojen käyttämisen..
..kuulostamaan paremmalta?
1/3
Riikka Purralla ei ole edellytyksiä jatkaa valtiovarainministerinä.
Hän suostui pahoittelemaan väkivaltaisia rasistisia kirjoituksia vasta julkisen paineen alla.
Irtisanoutuminen ihmisvihasta ei tunnu vilpittömältä, kun johtaman puolueen tavoite on rasismin normalisointi.
Tuota. Kuinka uskottavana pidätte ”irtisanoutumista” rasismista, kun se tulee presidentin jyrähdyksen ja lukuisten pääkirjoitusten jälkeen tilanteessa, jossa hallitus uhkaa kaatua ja edeltävänä päivänä on kertonut ettei tulisi mieleenkään irtisanoutua mistään sanomisiaan.
Riikka Purran tapauksen ydin ei ole se, mitä ja miten joskus on jossain sanottu ja millaista kieltä käyttäen.
Kyse on siitä, että tämänlainen ajattelu määritti koko sitä ympäristöä, missä niinsanottu "maahanmuuttokriittinen" poliittinen suuntaus syntyi.
Riikka Purra on kertonut olevansa haluton irtisanoutumaan rasistisesta väkivaltafantasioinnista.
Ihmisvihan vähättely näyttää olevan Suomen ylimmän johdon uusi linja.
Suunta on selkeä: Orpon hallituksen perintö on ennen kaikkea rasismin normalisointi.