@OttoMeri Kirkon saamalla valtionrahoituksella hoidetaan lakisääteisiä tehtäviä: hautaustoimi, väestökirjanpito ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ylläpito. Miten nämä hoidetaan jatkossa kustannustehokkaammin vai eikö hoideta ollenkaan?
Huoli kirjojen lukemisen vähentymisestä on aiheellinen. Kaikkiin yläkouluihin jaettu kirjaa viisi vuotta sitten ja nyt saatiin tietää, mitä siinä lukee.
@anttivesala@Demarit@vasemmisto@vihreat Opposition pitäisi lähteä mukaan "hallituksen kampanjaan", jota toiseksi suurin hallituspuoluekin avoimesti halveksuu? Eletään mielenkiintoisia aikoja.
@pbyrokraatti Onhan se tietysti hullua, että miästen töihin laitetaan heikkoja ja säikkyjä naisia, jotka tosipaikan tullen liikuttavat päitään ja kaikkea...🤭
Miten asenteet vaikuttavat havainnointiin? Kaikki agentit pyörivät tilanteessa aivan yhtä hukassa olevan oloisina, mutta nähdään vain ne, joiden kuuluisi olla nyrkin ja hellan välissä. Kommenteista kunnon Handmade's Tale -vibat.
Tuo on vain yksinkertaisesti kauheaa katsottavaa. Heidän tasollaan mitattuna suoritus on onnistunut jo silloin, jos kukaan heistä ei vahingossa itse ammu suojattavaansa.
@lightwave555 Hän sanoi: ”Kyse on siitä, että meille tarjotaan tietoa maailmasta, ilmiöistä, asioista. Käydään keskustelua, monipuolista keskustelua. Erilaiset ihmiset, erilaiset näkemykset.” Mikä tässä on ristiriidassa diversiteetin, inkluusion tai tasa-arvon kanssa. Tätähän se juuri on.
Sanotaanko tässä siis, että moniäänisyydestä pitäisi hiljentää omaa maailmankuvaa tukemattomat äänet, jotta saavutetaan parempaa moniäänisyyttä? Millä muulla tavalla moniäänisyys voidaan saavuttaa kuin diversiteetillä, inkluusiolla ja tasa-arvolla?
Ylen johto on selvästi oikeistovoittoinen. Näin perinteisten määritelmien mukaan. Uuden määritelmän mukaan siellä kuitenkin on vain oikeistovassareita ja vasemmistovassareita. Näkyvyyttä kun saavat myös vääränlaiset ihmiset.
Näyttää siltä että YLE ei ollut paikalla kun päätettiin että nostetaan kädet pystyyn ilmastonmuutokselle, että maahanmuuttajat on pahoja, työttömät laiskoja, vammaiset rasite, köyhät tyhmiä, vähemmistöt kommunisteja ja erilaisuus sairautta.
Onneksi ei ollut paikalla.
YLE ❤️
Yle ei ole vasemmistolainen, vaikka se laitaoikeiston narratiiviin sopiikin. Yle on oikeistolainen, mutta arvoliberaali. Hyvä näin. Miettikää, mikä olisi vaihtoehto. Kannattaisiko maltillisten oikeistolaisten jo vähitellen herätä tähän sekoiluun ennen kuin kaikki on paskottu?
Huolestuttavaa, että ihan oikeustoimikelpoisetkin henkilöt vahvistavat näkemystä, että Jouko Jokinen olisi syyttänyt Sanna Ukkolaa päihteiden käytöstä. Eikö kukaan enää tiedä, mikä on kielikuva? Kommentin asiallisuus sitten ihan oma juttunsa.