Twitter oli aikanaan kiva ja insipiroivakin. Se on osoittanut uutistyössä monesti hyödyllisyytensä. Meno täällä on kuitenkin olemattoman moderoinnin ja sananvastuuttomuuden myötä mennyt sellaiseksi, etten vastedes juurikaan kommentoi tai osallistu keskusteluun.
Koululaisten barokkikonsertin peruminen musiikin uskonnollisten viitteiden takia on herättänyt keskustelua. STT:lle aihetta kommentoivat opetusministeri Anders Adlercreutz ja OAJ:n koulutuspolitiikan päällikkö Jaakko Salo.
Lue juttu: https://t.co/RPKGHxyCav
Nykyinen omistuspohja vain ruokkii trolleja, öyhötystä, tahallista väärinymmärtämistä ja pilkkaavaa kirjoittelua, joten tyydyn seuraamaan työn puolesta uutistarjontaa ja jätän muun vähemmälle.
Twitter oli aikanaan kiva ja insipiroivakin. Se on osoittanut uutistyössä monesti hyödyllisyytensä. Meno täällä on kuitenkin olemattoman moderoinnin ja sananvastuuttomuuden myötä mennyt sellaiseksi, etten vastedes juurikaan kommentoi tai osallistu keskusteluun.
Viikko ennen Yhdysvaltain vaaleja kannatustilanne Kamala Harrisin ja Donald Trumpin välillä on käytännössä tasan. - No, en osaa kyllä hiukkaakaan arvioida, on tutkijatohtorin vastaus kysymykseen vaalien voittajasta. Lue STT:n juttu: https://t.co/YAlovW7m9k
Kolmannes ps-väestä kannattaa silti tässä kyselyssä Trumpia presidentiksi. HS-gallup | Perussuomalaisten kannattajista enemmistö näkisi Kamala Harrisin mieluummin USA:n presidenttinä kuin Donald Trumpin: https://t.co/h7x5j1MzYA
Yhdysvaltain vaaleissa on päästy vaiheeseen, jossa @CNN haastattelee asiantuntijoita, jotka kertovat, miten hallita stressiä ja ahdistusta vaalien alla. #USElection2024
An endorsement of Kamala Harris was drafted by Post staffers but had yet to be published, according to sources who spoke on the condition of anonymity.
The decision not to publish was made by The Post’s owner, Jeff Bezos, according to the same sources. https://t.co/WC9fovTcvB

Sosiaali- ja terveyspalveluiden ongelmien laajuus on sen verran suurta, että olisi keskityttävä itse asiaan. Jos nykyiseltä jengiltä ei onnistu, uudet tilalle. "IS:n tiedot: Sote-valiokunnalla kriisikokous – Krista Kiurun ja Mia Laihon vaihtamista pohdittu
https://t.co/E5kDcVJ9CY
America is a nation of laws and a nation of immigrants, and Carlos' story is a reminder of the dangerous consequences that Donald Trump's rhetoric can have on our communities. We can – and should – expect better from our leaders. https://t.co/4Sx8RHyB4b