@Ullavaan Kumpi on mielestäsi isompi uhka Britannialle. Pakistanilainen pedofiili ja groomausjengi vai vihapuheesta tuomittu Suomalainen kansanedustaja?
@salmijarvip@RoniArvonen@Yleisradio Myös Pertti Salmijärvi voi perustaa oman youtube kanavan ja alkaa puskemaan siellä niin värittynyt kamaa kun vain haluaa. Se on tietysti eri asia jos jokainen suomalainen olisi pakotettu maksamaan Arvosen sisällöstä, silloin kritiikkisi olisi ollut oikeutettu
@PetraNyqvist Eli jos joku asia on ollut mv lehdessä sen on oltava kategorisesti valetta? Jos olisin korruptoinut poliitikko, vuotaisin mv lehdelle omat rikokseni, näin varmistaisin että valtamedia ei kirjoita niistä ja Petra pitäisi sitä huuhaana. Ps Epsteinistä on myös kirjoitettu mvlehdessä
@kallejulkunen@TapaniKiiski Lompakon puolesta pelkään. En vahvasta tiedä, mutta jotain pahuutta ihmisessä pitää olla, että voi hassata miljardi tolkulla ihmisten rahoja. Ehkä Tuppuraisen vahvuus tulee esille alaisten kanssa parhaiten, heille hän ei näytä heikkoutta.
@joonaskontta Onneksi sentään kirjastossa ei väärät ihmiset saa lukea kalevalaa! Johonkin se raja on vedettävä! Ja hyvä että se on vedetty kalevalaan ja niihin vääriin ihmisiin!
@AtteKorhola Ihmisen laumasielu on kyllä jännä ilmiö. Sinäkin puolustat ihan helvetin typeriä tutkimuksia, ihan vaan sen takia koska väärät ihmiset vastustavat niitä. Ja toivoisin jotain kunnioitusta eliitiltä heidän palkanmaksajia kohtaan, eikä vaan: turpakiinni juntti ja anna sun rahat!
@AlanSalehzadeh Mitä mieltä olet muslimi ja Afrikkalaistaustaisten yli edustuksesta rikostilastoissa? Eikö sinun mielestäsi meillä kantasuomalaisilla ole oikeutta vihata heitä, jotka elävät meidän kustannuksella, ovat yli edustettuina kaikessa ikävässä ja aliedustettuna kaikessa positiivisessa.
@PetriLindroos1 Ihanko oikeasti uskot että huvila pyhäjärven rannalla on halvin tapa majoittaa turvapaikanhakijoita! Esimerkiksi kolmio hervannassa ei olisi tullut halvemmaksi?
@jukkalindstrom Ihan vilpitön kysymys. Puolustatko kaikkien sananvapautta, vai pelkästään niiden jotka ovat samaa mieltä kanssasi? Oliko Halla-Ahon saamat tuomiot mielestäsi oikeudenmukaisia, vai onko kuuluisa eri asia?
@jyri_keranen Eli siis sosiaaliturvan rajaaminen vain kansalaisille on rasistista? Kiva tietää että mielestäsi suurin osa Afrikan maista on rasisteja:)