Näissä uusissa seksitaudeissa on usein tietty sykli - ensin havaitaan eläimissä jokin tauti, jonka leviäminen vaatii toistuvan ihokosketuksen, sen jälkeen se leviää homomiesten piireissä ja siinä vaiheessa, kun tauti alkaa leviämään homojen lähellä oleviin lapsiin, siitä ei enää uutisoida.
https://t.co/2LpQ8PWinA
Olemme jo pitkään yrittäneet saada Teemu Selännettä Kuuntelija-podcastiin vieraaksi.
Voisitteko auttaa tätä julkaisua leviämään niin, että Teemu tämän näkisi?
Käsityksemme on, että hän viettää kesää Suomessa.
Selänne on ollut erittäin toivottu podcast-vieras
Maallinen taival on hyvä päättää siihen että aamumehun mukana saa silmätipat suuhun samalla kun idioottimaisesti hymyilevä afrikkalainen hoitaja sumuttaa astmalääkettä silmään.
Boomerin iltahuuto.
Miettikää mitä se aiheuttaa demokraattiselle keskustelulle ja kansamme kyvylle päättää tärkeistä asioista, jos median ja @YouTube'n kaltaisten toimijoiden annetaan sensuroida jopa eduskunnan puhemiestä hänen kommentoidessaan tällaisia, varsin itsestään selviä faktoja:
Ruotsissa tuli voimaan laki, jonka myötä oleskelulupa voidaan perua ja evätä huonon käytöksen perusteella. Tällaiseksi huonoksi käytökseksi lasketaan esimerkiksi maksamattomat velat, verojen kierto ja kytkökset ääriliikkeisiin.
Suomen lainsäädännössä ei ole vastaavaa, joten tein asiasta toimenpidealoitteen.
Liberaali kannattaa sateenkaarineekerismiä, kunhan se tehdään omilla rahoilla.
Vasemmistolainen kannattaa sateenkaarineekerismiä, kunhan se tehdään toisten rahoilla.
Oikeistolainen kannattaa sateenkaarineekerismiä, kunhan se on tolkullista ja hyödyttää Israelia.
Kansallismielinen ei kannata.
The quotes/replies are like a UN meeting for schizophrenics. Every non-white race on the planet was traumatized by this video and they all gathered to share their delusional fantasies: "Actually, the Indian midget is a 200 IQ billionaire tech CEO..."
Tsuurnalisti paljasti, että Sinimustan Liikkeen vaaliohjelmasta löytyy kätkettyä rasismia.
Olen ihan shokissa. Hän näki suoraan maskimme läpi!
https://t.co/yp0lQlSHPd
Kreiviherra @adleande haluaa Kalmarin unionin. Se varmasti kelpaa Adlercreutzin rakastamalle ruotsille ja muutoinkin suomenruotsalaisille, sillä tuossa unionissa Suomi oli Ruotsin takamaa, lopun ollessa osa itää.
Sellaista siis RKP haluaa.
@L_Hokkanen@persut En usko etteikö persut tekisi nykymuodossaan mitään muuta kuin konseptin vesittämistä, kuten joka asiassa mihin ovat vuosikymmenen ajan koskeneet. Siksi heidän käsiin PALUUMUUTTOA ei voi jättää.