On karmivaa, että laajamittaista raiskaamista käytetään sota-aseena Euroopassa 2022. Tiedämme kyllä, että se on sodan ikiaikainen väline. Mutta karmealta kuulostaa tarinat väkivaltaisesta vihasta naisia ja lapsia kohtaan. Mieleen tulee Bosnian sota 1990-luvulta.
7. Keskustelua NATOsta on käytävä fakta-perustaisesti, erilaisia vaihtoehtoja puntaroiden. Niitä on enemmän kuin kaksi. Kaiken ytimessä on Suomen kansallinen turvallisuus. YYA-ajan vakausperintö ei muodosta tukevaa jatkumoa, koska Venäjä on itse sen jo toimillaan tuhonnut.
@AnuRuhanen@ellye_ @Espoonhyte @valtioneuvosto ”Rokottamisjärjestys poistetaan asetuksesta. Rokottamisjärjestyksestä säädettiin vuonna 2020 kun rokotteita oli saatavilla vain rajoitettu määrä kerrallaan. - - Asetus tulee voimaan 23.12.2021.”
Yle Perjantaissa @AholaNoora kertoo että kestävää kaivostoimintaa tarvitaan. Toki. Mutta Suomessa ei kuitenkaan ole yhtään suljetun kierron kaivosta. ”Kestävä” kaivostoiminta on harha. Kaivoksia tarvitaan mutta ne eivät sovi kaikkialle. @kaivosrajat#yleperjantai
Kaivoslaki tulee säätää sellaiseksi, että meillä on tulevaisuudessakin puhdas luonto ja asuinympäristö. Jos me emme itse aseta rajoja, se tarkoittaa, että kaikki on kaupan. Hyvä keskustelu @miisamink! #kaivostoiminnallerajat https://t.co/67FxJlx0r5
"Saimaa on Euroopan neljänneksi suurin vesistö eikä soveltuva kaivostoiminnalle’ Jos emme ole varovaisia meillä on pian sähköautoja mutta ei puhdasta vettä."
#saimaailmankaivoksia#kaivoslaki#biodiversiteetti
https://t.co/qzJKEqMtd1
Nyt se on virallista: 7,5 ha luonnonsuojelualue perustettu. Samaan kohteeseen tuli aikoinaan avohakkuusuunnitelma. Alue lähes kokonaisuudessaan ykkösprioriteetin luonnonsuojelualuetta. Hyvä näin! Mahtavaa että pienmetsänomistajat pääsevät #metso ohjelmaan #metsä#luonto#juva
Nyt se on virallista: 7,5 ha luonnonsuojelualue perustettu. Samaan kohteeseen tuli aikoinaan avohakkuusuunnitelma. Alue lähes kokonaisuudessaan ykkösprioriteetin luonnonsuojelualuetta. Hyvä näin! Mahtavaa että pienmetsänomistajat pääsevät #metso ohjelmaan #metsä#luonto#juva
Luonto on otettava huomioon myös kaikissa laeissa. #kaivoslaki muutosehdotus ei tuo tähän mitään helpotusta sillä tärkeimpiä luonto- ja vesialueita ei olla jättämässä kaivostoiminnan ulkopuolelle. #saimaailmankaivoksia@ilonalu@MikaLintila
Hyvä että vetivät #kaivoslaki ehdotuksen pois ns. hyvän sään aikaan. Eihän se täyttänyt edes lain asettamisen laatukriteereitä. ⚖️
Tsemppiä @TEM_uutiset@MikaLintila
https://t.co/LPbP8y1pnt
Pro Heinävesi vaatii GTK:ta keskeyttämään kaivannon avaamisen Leppävirralla. Suomen valtion kaivoskonsulttiviranomaisen ei tule palvella kv. kaivosjättejä ojentamalla niille pohjatyötä ja avaamalla louhintaa ihmisten laajasta vastustuksesta huolimatta. #kaivokset#kaivoslaki
Norppa-alueille taas uusi varaus! Nykyjärjestelmä jättää alueen 17 vuoden kaivosepävarmuuteen ja tyssää muut investoinnit. Miksi yhdellä toimialalla on etuoikeus muiden oikeuksien yli?!
Huom. #Heinävesi#Liperi#Savonlinna#Savonranta @SLN_Kaupunki
https://t.co/4HciMlfjWZ
Tulihan niistä tytöistä eilen kirjoitettua, lienevät ajatelleet @hsfi urheilutoimittajat 🤷🏼♀️
Tänään urheilusivuilla yksi (1) nimeltä mainittu nainen ja 49 miestä.
#naiseteiurheilehesarissa