@HJK_ry Kiitos muistamisesta @hjk_ry 😍 Näissä hommissa paras palkkio on aina lasten ja nuorten liikkumisen ilo, mutta myös kentän laidalla toimivien vapaaehtoisten huomioiminen on mahtavaa!
@joni_jaakkola Pidä tuo! Haluan uskoa että suuri yleisö joskus ymmärtää myös aamupalan ja salitreenin arvon. Sen jälkeen haastetaan heitä säännöllisen kestävyysharjoittelun hyödyillä 🤭
@KosonenHanna Sanoisin, että "rento ja helppo pitkä pk" soutamalla Helsingin Olympialaisiin suunnitelluissa, tunnetusti hyvissä olosuhteissa tuottaa samankaltaisia onnistumisen elämyksiä 🤣
Monet päättäjät, johtajat ja vastaavat tahot ovat ottaneet näkyvästi ilon irti Leijonien voitosta ja antaneet sille arvoa. Toivon, että tämä arvostus kantaisi myös niihin päätöksiin ja linjauksiin, jotka koskevat liikuntapaikkoja, seuratyötä ja muuta huippu-urheilun perustaa.
Liikunnallista nuoruutta ei voi liikaa korostaa. Seurat tekevät hienoa työtä, mutta ei liikkumisen saa olla pelkästään valmentajajohtoista. Kiitos omille vanhemmilleni sekä kavereille, että vietimme yhteistä aikaa liikunnan parissa! #liikunta#hyvinvointi https://t.co/bYvLn4vLnX
@JSahinoja@Marquez_fi@joni_jaakkola Tässä kohdin uskallan jo tuntea hiukan kiitollisuutta ja ylpeyttä, kun nelosluokkalainen sitkeän koulutuksen tuloksena on tänä syksynä todennut että "äiti, kyllä mä mieluummin pyöräilen itse sinne Töölöön treeneihin."
Tekemisen mielekkyys ja yhteishenki ovat vapaaehtoistoiminnassa äärettömän tärkeitä. Siksi meidän joukkueen @NevalainenAntti ja muut huipputyypit ovat aivan korvaamattomia!
Katsottiin @xcteamfin viestiä suurella tunteella. Päällä oli @nataliakuikka@HelmaritFI fanipaita. Kyllä täältä vahvasti uusia suomalaisia urheilufaneja kasvaa!
@inkkari@SipiKoo @xcteamfin @TerhiHeinila Jos puhutaan ensisijaisesti palkintojenjakajista tai muista ensisijaisesti seremoniallisista tehtävistä, tämä olisi (yksi) yksinkertainen ratkaisu. Jos fokuksessa laajempi päätöksenteko, silloin näkisin mieluummin asiantuntemuksen ja osaamisen ratkaisevina tekijöinä.
@inkkari@SipiKoo @xcteamfin @TerhiHeinila Ja sanon nyt vielä samaan hengenvetoon, että suuria eroja lajien välillä on. FIS:llä on ehkä keskiarvoa pidempi matka kuljettavana näissä asioissa, ainakin juuri nyt.
@inkkari@SipiKoo @xcteamfin @TerhiHeinila Erittäin hyvä, ja varmasti aiheellinen pohdinta. Sekä ikä-, että sukupuolijakaumaa on syytä FIS:n osalta miettiä.