@AimoVirtanf0n@Cinikka1@PetteriSihvonen@AWennstrm Juuri näin ja lisäksi täysin hölmöä väittää, että olisi ”usutettu aikuisia lasten kimppuun”, kun viesti oli nimenomaan, että transagengaihmiset jättäisivät lapset rauhaan.
Otetaan 1800€/kk kulukorvauksia, koska paperilla asutaan Oulussa, mutta todellisuudessa maksetaan arvalla voitettua kaupungin sponsoroimaa ökyasuntoa merenrannalta.
Miten tämä ei ole rikollista?
Kokeileppa opiskelijana mennä tulorajan yli 100€. Maksat pari tonnia takaisin. 🤣
Tänään harmittaa tämä 👇
Wille Rydman katsoi, että STEA-kriteerit kuuluvat ministerin päätösvaltaan, eivät hallituksen yhteisesti päätettäviksi.
Orpo taas katsoi, että STEA-avustukset ovat iso, lähes 200 miljoonan euron kokonaisuus. Siksi ne olisi hänen mukaansa pitänyt käsitellä hallituksessa yhdessä, vaikka tekninen toimivalta olisikin ministerillä.
Rydmanin vastaväite oli juuri päinvastainen: hänen mukaansa kriteerit eivät olleet niin laajakantoisia tai periaatteellisesti tärkeitä, että ne pitäisi lain mukaan ratkaista valtioneuvoston yleisistunnossa.
No missä siis menee raja kriteerien tärkeydestä? Sitä ei ole kirjoitettu mihinkään kirjoihin tai kansiin. Siksi @KDpuolue olisi pitänyt tukea Wille Rydman tänään. Ehdottomasti. Historiallinen hetki saada läpi mm. SeTa avustusten leikkaus. Miksi emme uskaltaneet?
Seison @willerydman tukena vastoin KDn linjaa.
Ei Suomessa muutu mikään, jos aina pelätään lain henkeä: mitä se minäkin päivänä saattaisi mahdollisesti tarkoittaa. Seistään kynnyksellä kun pitäisi astua ovesta sisään. Pelko väärästä askeleesta on suurempi kuin halu päästä perille.
@mikamerano@merentie Hyvin paljastaa suomalaisen korruption. STEA:n alla tehdään merkityksellistä työtä, mutta yli 1 mrd. € avustukset nelivuotisjaksolle ovat täysin kohtuuttomat. Merkittävä osa menee järjestöpamppujen loma-aktiviteetteihin ja pankkitilin pullistamiseen. Hyväveliverkosto kiittää.
Suomessa on vähän yli 20000 somalia. Heillä kuitenkin yli 100 yhdistystä ja järjestöä jotka saavat erityyppisiä valtion avustuksia.Avustukset nollaan. Jos haluavat ylläpitää yhdistyksiä,rahoittakoot ne itse. Se ei ole suomalaisen veronmaksajan tehtävä. #järjestötuet
Voiko tämä pitää paikkaansa?
Kaupungin valtuutettu on tehnyt asiallisen ja järkevän aloitteen siitä, ettei kaupungin tule sekaantua ideologisiin hankkeisiin, kuten Pride-kuukauteen ja -viikkoon.
Aloite on määrätty poistettavaksi, ja koska @RMLeppanen ei sitä tehnyt, hänet määrätään rangaistavaksi @Demarit kaupunginjohtajan johdolla.😳
Uusi sukupolvi elää maailmanhistorian turvallisinta ja yltäkylläisintä aikaa. Tämä punakoneen levittämä valheellinen pelkoporno varmasti myy, mutta ei auta ketään.
Nuoret: Mitä vähemmän kuuntelette näitä ankeuttajia, sitä paremmin pärjäätte.
https://t.co/NixTMvNEJ8
Hyvä Espoo! Espoo on päättänyt olla maksamatta yhdentekevyyslautakunnan ohjeistamia Suvivirsi-sakkoja. Oikein, tästä mallia muillekin. Lautakunnan linjaus oli aivan ilmiselvästi väärä ja ristiriidassa perustuslakivaliokunnan yksiselitteisen kannan kanssa.
https://t.co/7sMYb9PIEA