Olen tässä ideoinut seuraavaa #vaaliteema’a Vasemmistolle, Vihreille tai Demareille tai vaikka kaikille. ”Vahvemman puolella” olis aika hyvä teema ja siinä asetutaan rehellisesti pönkittämään rikkaiden, (toistaiseksi) terveiden ja kovaäänisten asioita, esim. oikeus bilettää!
@SenniLaine Havaintojeni mukaan Kokoomus ei tunnista eikä tunnusta sellaista mahdollisuutta että työtä ei saisi jos vain hakee. Kokoomuksen mieli- ja kielikuvissa työpaikkoja on valtavasti enemmän kuin työnhakijoita.
@oonrecha@K_Lindroos@SFjder@PiaKauma Tämä X on ajanviettopaikka ja markkinointikanava heille joilla jo on kaikkea. Helppo kadehtia omalla porukalla pienituloisten kuviteltuja kelatukia.
Pienituloisten oletetaan olevan niissä viikonloppu-, lisä- ja yötöissä eikä täällä lukemassa viisaiden hyvätuloisten aivoituksia.
@K_Lindroos@oonrecha@SFjder@PiaKauma Avasin pitkästä aikaa Twitterin ja olo aivan epätodellinen, muun muassa tästä ketjusta. Mitä ihmeen Kelatukia pienipalkkaiset saa? Asumistuki just leikattiin. Palkka edelleen yhtä pieni.
Olen hakenut kokoaikatyöni lisäksi viikonlopputyötä monesta paikasta, mutta en ole saanut.
@KettunenRiku@S_Pankki Mulla ei toimi vieläkään ja S-pankin asiakaspalvelun ainut neuvo oli laittaa VPN pois päältä (minkä jälkeenkään sovellus ei toiminut).
@SariW Jouduin jättämään jonottamisen kesken, kun jono ei juuri lainkaan edennyt yli tunnissa. Meditointia näyttävät suosittelevan mainoksensa perusteella, mutta mä mieluummin hoitaisin pankkiasioita. Kaikkea ei voi hoitaa itse verkossa, valitettavasti.
@S_Pankki@KettunenRiku Mistä kaikesta voisi olla kyse? Tällaista virheilmoitusta sovelluksenne heittää aina välillä. Jonotin asiakaspalveluunne yli tunnin livenä, mutta jono ei edennyt koko aikana juuri lainkaan.
@JohannaHellste2 Voi ei, ikäviä on tuollaiset puhelut.
Mun nykyduuneissa melko tavallisia. (Yllättävän monilla ihmisillä on erikoinen tyyli ”hoitaa asioita”.) Raskaita silti.
Mukavampaa päivän jatkoa!
@sp_tii Ei meilläkään päin ole mitään aikoja. Yhden hammaslääkäriajan sain kuitenkin monen kuukauden yrityksellä varattua, mutta sieltä suunnalta ilmoitettiin että se perutaan.
@AkisAkkep @AnnaKorhonen3 Todellakin on peruste. Muutenhan tämä tapaus lakaistaisiin maton alle täysin. Jos viranomaiset eivät olisi todenneet että lapsi on jätetty valvomatta, näin ei olisi tapahtunut. Kukaan ei uskoisi vanhempien kertomaa.
@tonkija Ja hoitoalalla, jos tulee ylimääräinen potilasruoka, sitä ei kukaan työntekijä saa syödä. Asia jonka syytä en tule varmaan ikinä sisäistämään.
Pirkkala myy päiväkotien hävikkiruokaa Resq-sovelluksella. Kouluruoan menekkikin on saatu näin kasvamaan: ”Suupanniitty teki reilusti yli 300 kiloa lihakeittoa eilen. Siitä päätyi vain 22 kappaletta 400 gramman annosta kaupattavaksi. Kaikki myytiin.” https://t.co/vTWevf4bc5 (3/3)
Tongin 15 kiloa päiväkodin jätteitä: 204 lihapullaa, 97 kasvispyörykkää, 111 kalapötköä ja 312 kalapullaa. Helsingissä on yli 300 päiväkotia. Ruokaa ei voi antaa järjestöille elintarvikehygieenisistä syistä, hakijoille turvallisuussyistä eikä työntekijöille tasa-arvosyistä. (1/3)
Eikä siinä vielä kaikki:
THL myös valehteli, ettei tarkoitus ole levittää tautia lapsiin, vaikka Salmisen s-postit todistavat muuta.
Lastenlääkärit valehtelivat, ettei tartu lapsiin.
Miksei kukaan vieläkään ole saanut haastetta käräjille?