@Pesakauha Mulla on vähän samantyyppinen ruokavalio joskin lisäksi käytän melko paljon yrttejä sekä punaista maitoa 4-10l/vko. Mä en oo myöskään juuri koskaan kipeä tai väsynyt päivisin. Mun kehonkoostumus ollut mittauksissa hyvä ja metabolinen ikä 15v nuorempi.
Kouluissa opetettava seksuaalikasvatus nojaa WHO:n määritelmiin lapsen seksuaalisuudesta.
Näiden määritelmien mukaan ihminen on syntymästään asti seksuaalinen ja siksi seksuaalikasvatusta on tarjottava jo 3-vuotiaasta eteenpäin.
Tämän seksuaalikasvatuksen takana on mies nimeltä Alfred Kinsye, jonka tutkimusmetodit lasten seksuaalisuudesta pohjautuivat "empiiriseen tutkimukseen" ja dataa hän sai talteen haastattelemala lapsia kiduttavia pedofiileja.
Esimerkiksi yhtä lasta Kinseyn haastattelema pedofiili oli kiduttanut 24 tunnin ajan, jonka aikana raportoitiin "lapsen saaneen monia orgasmeja".
"Orgasmin" määritelmä on niin laaja, että se kattoi esimerkiksi kivunhuudot, rimpuilut ja tuskan. Kaiken ahdistelun ja väkivallan merkit.
HS uutisoi miten "ensimmäinen suuri suomalainen seksitutkimus vuonna 1971 tehtiin Alfred Kinseyn hengessä, kertoo seksiraportti Suomalainen seksi."
Dosentti Osmo Kontula kommentoi tästä: "Oleellista oli, että Kinsey löi itsensä tästä mediassa läpi". Osmo Kontula on osa Väestöliittoa, jonka materiaaleissa on vahvasti sisältöä lasten ja nuorten seksualisointiin.
Kontulan työkuvan ja tutkimuksen alueita ovat "seksuaalisuuden trendit Suomessa ja maailmalla (FINSEX-tutkimus), orgasmit, nuorten seksuaaliasiat, seksuaalikasvatus, rakkaus, parisuhteet, parisuhde-erot, perhe- ja seksuaalipolitiikka, syntyvyys ja demografia".
Kontula on World Association for Soxual Health (WAS) -järjestön hallituksen jäsen ja sen seksuaalikasvatuskomitean puheenjohtaja, sekä tiedelehti Journal of Sex Researchin (JSR) Asociate Editor.
Kontula on toiminut aiemmin Society for the Scientific Study of Sexuality (SSSS) -järjestön puheenjohtajana ja Suomen seksologisen seuran puheenjohtajana.
Seksuaalikasvatus on yksi pimeimmistä, synkimmistä asioista joita on normalisoitu yhteiskuntaan. Sitä kutsutaan "terveysopiksi", että opoetetaan ehkäisyistä ja turvallisuudesta, mutta käytännöissä näiden suurten varjojen alla ajetaan aivan valtavan hirvittäviä asioita.
Tapio Puolimatka @PuolimatkaTapio haastattelu TV7:n jaksosta "Pridesta uusi valtionuskonnon pyhä juhla?" vahva, erittäin vahva kuuntelusuositus.
Juuri päättynyt Pride on tämän kaiken vain näkyvin muoto. Manifestaatio siitä, mitä tämä henki saa aikaan.
Sama henki, jonka nimissä on vuosi toisensa jälkeen, jo ammoisista ajoista asti, käyty juhlimaan värikkäin pidoin, paraatirumpujen soidessa palvomaan vääristynyttä seksuaalisuutta, himoa ja nautintoa.
@marjut_lehtinen Lue tai kuuntelepa kirja Näin moderni orjuus juurtui Suomeen niin selviää miksi tuota tapahtuu. Kirjan noin puolivälissä käsitellään myös marjanpoimintaa ...
Me harvat, jotka varoitimme tuolloin vuonna 2015, saimme rasistin leiman. Ongelma oli täysin kokematon hallitus ja se että kriittisin maahanmuuttopuolue, perussuomalaiset, sattui olemaan vallassa. Jos se olisi ollut oppositiossa, tätä ei olisi uskallettu. https://t.co/Y5VNKRQAqJ
@SuviAnneSiimes@pbyrokraatti@Huopainen Minäkin muistan.
Olit @SuviAnneSiimes niitä harvoja, joka uskalsi penätä medialtakin parempaa journalismia. Se oli aika rohkeaa juuri siinä ajassa.
Tuuleen huutamistahan se oli, vaikka osa meistä toimittajistakin jtkn yritti.
Siksi syntyi myös MV-lehden kaltainen julkaisu.
@Huopainen Tää kuvan episodi oli kyllä aikalaiskokemuksena aika hirveä. Muistan myös, miten ahtaaksi kävi se tila, jossa saattoi esittää edes hivenen kriittisiä arvioita siitä, miten tuota massiivista maahantuloa maassamme silloin hoidettiin ja kuinka asiasta puhuttiin.
@PanuLaaksonen@TVahakangas Tiedät oikein hyvin mitä tarkoitan. Sulta ei ole varmasti jäänyt pimentoon viime päivien ja vuosien kritiikki asiasta. Tuossa jo toinen vastasikin hyvällä esimerkillä mm. Kaltialasta.
@VilleilSalo@Suviquu1 Rotanmyrkystä puheenollen, Marevan-lääke (varfariini) jota käytetään verenhyytymisen estäjänä, on rotanmyrkkyä isommilla annoksilla...
Pride: juhlimme sitä, että kaikki saavat olla oma itsensä ilman pelkoa syrjinnästä ja häirinnästä🏳️🌈
....paitsi jos:
- Et pidä ilmastonmuutosta ihmiskunnan suurimpana uhkana
- Olet nationalisti
- Olet kristinuskoinen
- Olet konservatiivi
- Määrittelet sukupuolen biologian kautta
- Olet joskus sanonut jotain positiivista Donald Trumpista
- Et kannata alaikäisten hormonihoitoja
- Äänestät Perussuomalaisia
- Vaadit mielipiteiden perusteluiden olevan johdonmukaisia
- Et luota Yleisradioon 110%
- Demokratia tarkoittaa mielestäsi kansanvaltaa, ei "demokraattisten" instituutioiden ja virkamiesten valtaa
- Sosialismi ei mielestäsi toimi, vaikka oikeaa sosialismia ei ole koskaan koitettu
- Et pidä "current thing" lippua/ logoa/slogania sosiaalisen median profiileissa
- Äänestit Israelia Euroviisuissa
- Hyväksyt oikeasti myös eriävät mielipiteet ja ihmiset, jotka haluavat elää elämäänsä eri tavalla ja eri arvoilla kuin sinä itse
Jos mikään näistä pitää kohdallasi paikkansa - sinua saa surutta lytätä ja arvostella yhdenvertaisuuden ja suvaitsevaisuuden nimissä 🤎
@PanuLaaksonen@TVahakangas Sitä että pridekannattajat perustelee toimintaansa ja itseään noiden asioiden nimissä, kuitenkaan toimimatta itse oman saarnauksensa mukaisesti muita kohtaan.
Valheella maahantuodun Fahad Firas Adday Al-Nuaimin raiskaaminen on vain yksi sadoista samanlaisista tarinoista. Veronmaksaja jopa maksaa näistä. Miksi keskustavasemmisto ei kerro meille, etteivät halua niitä toivomiaan 40 000 vuosittaista maahanmuuttajaa muslimimaista? Niinpä.
@Ailahtelevainen Ihminen ei tarvitse alkoholia mihinkään. Kaikki "terveysvaikutukset"- puhe on kuin alkoholistin käsikirjasta, jolla perustellaan omaa juomistaan. Maailmasta löytyy lukuisia muita aidosti terveellisimpiä tuotteita jotka eivät sisällä alkoholia.
@ir_rkp@Jrvinen_J Ei voi käsikirjoittaa ei. Tässä kulminoituu oikeastaan kaikki se sinisilmäinen ja täysin naiivi maahanmuuttopolitiikka jota maassamme on harjoitettu vuosikausia. Oikein kliimaksi. Ja tämä hyödyllinen idiotismi jatkuu taas ja aina kun persut ei ole hallituksessa.
”Balkanin teillä vaeltaa korkeakoulutettu joukko. Pakolaisten on päästävä korkeakouluihin.” sanoi aikanaan Miiapetra. Tässä jälleen yksi lähdössä elämän korkeakouluun👍
@PanuLaaksonen@TVahakangas Miksi heidät pitää hyväksyä mukisematta jos hekään eivät hyväksy enemmistöä? Tuo toiminta on kaukana taas-arvosta ja yhdenvertaisuudesta