Kirkkonummi ei liittynyt länsiradan osakassopimukseen, koska se on epäselvä.
Asiasta kertoo omaa kieltään se, että tänään on tullut ristiriitaisia ministerilausuntoja siitä, mitä sopimukselle ylipäätään tarkoittaa, kun emme liittyneet mukaan. 💁♀️
#länsirata#Kirkkonummi
Kirkkonummen valtuusto päätti juuri sanoa ei länsiradan osakassopimukselle. Olen ylpeä rohkeudestamme tehdä omat ratkaisut ja olla lähtemättä mukaan epäselvään sopimukseen 💪 Samalla evästämme, että olemme kuitenkin valmiita jatkokeskusteluihin Veikkolan aseman rakentamisesta.
UM luo hakukriteerit ja kehyjärjestöt hakevat huolellisesti rahoitusta niiden mukaan. Prosessi kestää viikkoja ja vaatii useiden työpanosta joka järjestössä.
@VilleTavio päätökset eteensä saatuaan: "mä en niin tykkää tästä ay-liikejutskasta niin ✂️"
Fair game?
Turkistarhauksen häkkikoot on vastaavia kuin laittaisi pienen koiran sellaiseen kaupan edessä olevaan koppiin ja jättäisi sinne. Tätä kukaan ei hyväksyisi, mutta toiselle koiraeläimelle ok? Suhtautuminen eläinoikeuksiin on sattumanvaraista. Tarhauksen loppu olisi logiikan voitto.
Puola on päättänyt kieltää turkistarhauksen 🙏Suomen olisi aika tehdä samoin - asiaa koskeva kansalaisaloite onkin parhaillaan eduskunnassa, joten ajankohta olisi nyt hyvä 💪
Kirkkonummen kh ehdottaa valtuustolle, että emme hyväksy osakassopimusta. Evästimme myös mahdollista jatkoneuvottelua. En voi avata omia kantojani tarkemmin ennen evästyksen julkisuutta, mutta olen tyytyväinen, olin voittaneen äänestystuloksen kannalla.
https://t.co/9wmEmzTRMD
Brasilian ilmastokokous päättyi eilen. Maat jättivät tänä vuonna uudet päästövähennyssitoumukset, joiden taso ei kuitenkaan riitä alle 2 -asteen maailmaan.
Lisää kunnianhimoa tarvitaan ja voimme kaikki osallistua sen rakentamiseen. Blogini: https://t.co/iy1KFLhNmk
Pettymys. Euroopan parlamentti on juuri äänestänyt yritysvastuulainsäädännön heikentämisen puolesta.
#Omnibus1#Europeanparliament
https://t.co/5ATH13PY8y
@UTAK_fi toiminnanjohtaja Lauri Holappa: "suomalainen verojärjestelmä ei ole loppuun asti progressiivinen. Se alkaa huipulla muuttumaan regressiiviseksi."
Hyvää, syvempää veropäivän keskustelua tänään Ylen politiikkaradiossa
@yleuutiset
Suomessa on jo ollut useammassa tapauksessa lähellä, että vesi loppuu julkisesta vesijärjestelmästä 😳 Tällaisia asioita on nyt ekokriisin aikana otettava huomioon jopa tässä tuhansien järvien maassa. @PiaTynys@Uudenmaanliitto#maakuntaparlamentti#huoltovarmuus
Talous ei ole kasvanut Suomessa käytännössä lainkaan aikoihin. Tästä huolimatta valtion taloutta oltiin jälleen budjettiriihessä perustamassa kasvun varaan.
Vastuullista olisi irtautua kasvunpakosta ja laittaa verotus kohdilleen.
Blogini: https://t.co/QLCeuumBHf
Presidenttimme järjesti keskustelutilaisuuden, jossa istahti itse puhumaan otsikon "Arvot vai realismi" -alla.
Päästään kansana ihmettelemään vuodesta toiseen, mitä arvopohjainen realismi tarkoittaa. Termin keksijän johdolla. Voi sitä yhteiskunnallista keskustelua näinkin käydä!
YK:n pääsihteeri vetoaa, että #Ottawansopimus ei irrottauduttaisi. Humanitaariset säännöt on tehty noudatettaviksi ja siviilien suojelu on tärkeää.
Eduskunta äänestää torstaina. Suomi ehtii vielä valita olla aktiivisesti tuhoamatta sääntöpohjaista maailmanjärjestystä.
I am very concerned by announcements by several @UN member countries to withdraw from the Anti-Personnel Mine Ban Convention.
We must uphold humanitarian norms & accelerate mine action.
The protection of innocent lives depends on our collective action & commitment.
Onko Suomi valmis olemaan mukana kansainvälisissä sopimuksissa vain niin kauan, kuin asia ei missään nimessä oikeasti kosketa meitä?
Irtautuminen #Ottawansopimus olisi vetoapua kehitykselle pois sääntöpohjaisesta maailmanjärjetyksestä, eli noin viimeinen asia mitä nyt tarvitaan.
Hitausliike (slow philosophy) syntyi 80-luvun Italiassa ja asia on edelleen ajankohtainen nykypäivän Suomessa. Kirjoituksemme @AnjaPresnukhina kanssa:
Kirkkonummi hitaan arjen edelläkävijäksi | Kirkkonummen Sanomat
Kirkkonummi on luonnollisesti loistopaikka. Luonto on syy tulla Kirkkonummelle ja se on myös syy jäädä. Virkistysarvot ja ympäristön etu kulkevat käsi kädessä.
Olen tehnyt töitä kuluneella valtuustokaudella suurella sydämellä ilmaston ja ympäristön puolesta. Toivon luottamusta jatkaa tärkeässä ja mielenkiintoisessa tehtävässä valtuutettuna.
#ilmasto#ympäristö#kuntavaalit2025
Arvostetaan vanhaa ja rakennetaan fiksusti uutta. Pidetään huolta siitä, mitä meillä on, oli se sitten luontoa tai rakennuksia. Korjausrakentaminen on uudisrakentamista ekologisempaa ja onnistunut kaavoitus täydentää, ei mene metsään.