Siinä on tosiaan se, että 10 miljardin leikkaukset ovat kova urakka, kun budjetti on se reilu 90 miljardia, ja ydintehtävistä ei varaa leikata. Tätä olemme yrittäneet 3 vuotta sanoa, että iso savotta edessä.
https://t.co/1ZDkPKrepW
Suomessa ei saada tehtyä käytännössä yhtään mitään ilman jonkinlaista julkista rahoitusta. Oli kyse sitten rakennusprojekteista, kolmannen sektorin yhdistyksistä tai ihan mistä vain vain.
Suomessa on esimerkiksi näiden osalta pseudomarkkinatalous ja pseudokansalaisyhteiskunta. Kun mitään ei saada tehdä ilman julkista rahaa, kaikesta tulee riippuvaista poliitikoista ja käytännössä kaikki on poliittisesti ohjattua. Poliitikkoja itseään tämä tilanne tietenkin palvelee.
Sivutuotteena on sitten syntynyt suomalainen korruptio, jossa raha ohjautuu poliitikkojen toimesta nimenomaisesti kavereiden projekteille ja yhdistyksille. On hyvä muistaa, että jokaisen kaveriprojektin maksaa omista veroistaan ihan tavallinen yrittäjä ja jokainen sote-sektorin lobbausjärjestöjohtajan avaama skumppa on useamman aterian verran pois köyhän perheen ruokapöydästä.
Ainoa varma tapa vähentää suomalaista korruptiota olisi veronmaksajien rahojen jakelemisen vähentäminen. Kun kaikki ei toimisi veronmaksajan rahalla, ei myöskään olisi korruptiorahaa mitä jaella ympäriinsä.
Tämä lähestymistapa vaatisi taakseen tietysti Rydmanin kriteerien tapaisia reunaehtoja ja täyden avoimuuden, koska muuten pylväspalatsin aateliset kohdistaisivat vähentyneet rahat nimenomaan kavereilleen ja jättäisivät muut projektit rahoittamatta.
Heh kansantaloustieteen peruskurssilla varoitettiin myymästä luonnollisia monopoleja (kuten sähköverkko). Nyt raha karkaa ulkomaille.
https://t.co/2NDpJqoifQ
Naulan kantaan. Koko keskustelu on myös opposition puolelta turhauttavaa paskahousuilua, josta käy erinomaisesti ilmi se, että varsinaista ongelmaa ei haluta purkaa, koska se osuisi myös omiin korruptioetuuksiin.
Kokoomuksen kavereiden firmoille massit, vasemmiston kaverijärjestöille massit, kepuleiden aluehallintohillotolpille massit, demareiden ay-rälsseille massit, massia sinne ja tänne. Yhtä ei voi purkaa, koska se johtaisi siihen, että kostoksi puretaan ennemmin tai myöhemmin joku toinenkin.
Läpimätää hevonpaskaa, jossa kuninkaan korruptoitunut hovi pyrkii tekemään kaikista itsestään riippuvaisen. Kysymys ei edes lopulta ole kavereiden etuuksista, vaan omasta vallasta - ”jotta saisit pääsisit osingoille, tulee sinun liittyä meihin ja käyttää meidän luomiamme etuuskanavia”.
Samalla tavallisilta yrittäjiltä verotetaan kaveriyrittäjille tungettavat massit ja järjestökorruptiokaverit avaavat skumpat niillä rahoilla, joilla köyhä perhe olisi voinut ostaa ruokaa.
Ihan vaan laskutoimituksena: Kun yhden kolmansista maista tulevan ei-työllistyvän maahanmuuttajan keskimääräinen elinkaarikustannus on lähemmäs 900.000 euroa, Marinin uudistus tarkoittaa sitä, että pelkästään vuonna 2024 sitouduttiin yli 21 miljardin euron tuleviin lisäkustannuksiin.
Vuonna 2023 näitä lisäkustannuksia otettiin niin ikään kannettavaksi n. 21 miljardia euroa.
Ja vuonna 2025 mentiin oletettavasti aivan samaa rataa, kun lakia ei ehditty vielä kumota.
Eli hetkessä yli 60 miljardia euroa lisää taakkaa veronmaksajien kannettavaksi tulevina vuosina.
Kiitos @MarinSanna, kiitos @Demarit, kiitos vasemmistohallitus.
”Kolmansista maista tulevien opiskelijoiden ja erityisesti heidän perheenjäsentensä määrä räjähti sen jälkeen, kun Sanna Marinin (sd) hallitus helpotti 2022 voimaan tulleella lakimuutoksella heidän pääsyään Suomeen”
”Maahanmuuttoviraston mukaan opiskelijoiden perheenjäsenet jättivät viime vuonna ennätykselliset 23 831 ensimmäisiä oleskelulupahakemuksia”
”Lausuntokierroksen perusteella ongelmat ovat vakavia, ainakin kun niitä katsoo asian kanssa tekemisissä olevien viranomaisten, kuten esimerkiksi oikeusministeriön (OM), sisäministeriön (SM), ulkoministeriön (UM) tai Poliisihallituksen (POLH) näkökulmasta”
”OM:n mukaan EU:n ulkopuolelta tulevien kansainvälisistä opiskelijoista ja heidän perheenjäsenistään ”erittäin moni” kohtaa Suomessa ”mittaviakin” toimeentulohaasteita”
”Osa opiskelijoista on myös hyödyntänyt opiskelijan oleskelulupaa pääasiallisena tarkoituksenaan päästä Suomen työmarkkinoille”
”Lakimuutoksen lähetekeskustelussa 2.2.2022 lakihankkeesta vastannut työministeri Tuula Haatainen (sd) totesi, että ”ei tässä ole avautumassa mikään hollitupa”.”
https://t.co/UuOzcEckBR
Ei ole normaalia, että
- Suomessa on alueita, jotka ovat naisille turvattomia kävellä yksin
- Kelassa on vartijat
- 10 % nauta on ruokakaupassa hälytetty
Tämä on hulluutta. Asiat olivat ennen toisin. Ja ne voisivat olla toisin.
Olemme normalisoineet sekopäiset asiat
TsäDÄM!
Taas aika sen viikosta, jolloin vain oman vastuun kuuntelua.
Paasipodin jaksossa 82. puhutaan tällä kertaa järjestöistä, hillotolpista ja politiikasta @mikamerano kanssa.
Miksi järjestöt hiertää ihmisiä? Mitä nuo kuuluisat hillotolpat ovat? Miten poliitikon ura on totuttu näkemään? Onko aika ajanut näiden juttujen ohi?
Oli mielestäni poikkeuksellisen hyvä keskustelu, vaikka itse sanonkin. Mitä mieltä sinä olet?
Ehdoton kuuntelusuositus @Spotify@ApplePodcasts tai @YouTube vaikka suoraan tosta 👇👇👇
https://t.co/D9QzwAF4FD
Über 500.000 Bürger unterstützen den Save Europe Act. Doch heute wurde stundenlang versucht zu verhindern, dass ihre Unterschriften im Europäischen Parlament übergeben werden können.
Die Teilnehmer wurden vor dem Parlament blockiert, wegbegleitet und daran gehindert, die gesammelten Unterschriften offiziell abzugeben.
Ein beschämendes Schauspiel und ein Armutszeugnis für die Demokratie. Einen Teil der Unterschriften konnte ich dennoch entgegennehmen und ins Parlament bringen. Der Wille von mehr als einer halben Million Bürger lässt sich nicht einfach aussperren.
"Euroopan muslimiväestö on kasvanut viime vuosikymmeninä voimakkaasti. Uhkaako tämä demokraattisen yhteiskunnan perusarvoja? Ovatko seksuaalivähemmistöt ja esimerkiksi sukupuolten tasa-arvo uhattuina?"
Podcast-vieraana kirjailija Sara Al Husaini.
https://t.co/mV2hJ7RrnO
Today, Belgian police blocked me — a sitting Member of the European Parliament — from entering the European Parliament for nearly an hour.
They were on the phone with Brussels Mayor Philippe Close, who was personally directing their actions. We have video footage of the incident.
The Mayor prevented me from delivering over half a million European citizens’ signatures for the @SaveEuropeAct initiative.
This is unacceptable.
The EU is a union of 27 member states. No single country — and certainly not one socialist mayor of a single city — has the right to decide which MEPs from other nations can carry out their democratic duties.
My team and I will launch a formal investigation into the mayor’s conduct.
Some Muslims demand great respect for their practices, while clearly showing little respect for the practices of other cultures
Respect for traditions should work in both directions,
but newcomers should certainly respect the age-old customs of the British - like taking the dog for a walk
My parents always said " When in Rome, do as the Romans "
🇬🇧 Viral video from the UK reportedly shows a woman being told by police to move on while walking her dog on her own street after complaints that dogs could offend Muslims. The clip has sparked online debate over policing, public space, and cultural tensions.
Tätähän näemme jo nyt. Puheenaihe-podcastin jakso, joka arvosteli EU:n komission Chat Control -ehdotusta, on estetty koko EU:n alueella. Jaksossa ei ole mitään sellaista sisältöä, jonka vuoksi sensuroinnille olisi pienintäkään perustetta – paitsi että se on EU:n poliittiselle eliitille epämieluisa.
Jos vaihtaa VPN-asetuksen EU:n ulkopuolelle, jakson pääsee katsomaan.
Perinteisen median ja uuden aallon podcast-median välinen ero korostuu sananvapauskysymyksissä.
Monessa vapaan median maassa olisi uutinen, jos EU:n alueella YouTuben alustalla olisi blokattu keskustelu, joka sisältää asiallisesti esitettyjä poliittisia mielipiteitä.
Suomessa perinteisen median uutisoinnissa valtaa pitää pölhöpopulististen europarlamentaarikkojen pedofiilipropaganda, eikä toimituksissa istuvat ”tiedonvälittäjät” sano sanallakaan suurelle yleisölle, että YouTube sensuroi jo nyt jopa Euroopan komission esityksiä haastavia poliittisia mielipiteitä.
Chat Control -sääntely on malliesimerkki lainsäädännöstä, josta mediassa voi pitää ääntä vain ennen poliittista prosessia.
Kun kansalaisten viestisalaisuus on purettu ja komissaarien kontrollissa toimivat ennakkosensuuriviranomaiset alkavat valvoa keskustelua, on jo liian myöhäistä.
Toisaalta klikkejä kertyy, kun tavalliset lastensa rakastavat vanhemmat kertovat, miten väärältä tuntui perustella viranomaisille, etteivät omassa mökkirannassa ilakoivat lapset perhealbumissa ole lapsipornoa.
Tai miten nöyryyttävää vanhemmalle on selitellä kolmannelle osapuolelle, ettei lapsen ihottumasta lääkärille lähetetyssä kuvassa ole mitään seksikästä.
Kukapa meistä ei vastustaisi lapsipornon leviämistä, mutta siitä huolimatta on rehellistä tunnistaa, ettei lapsiporno katoa maailmasta VHS-kasetteja tai DVD-levyjä kieltämällä. Materiaalin leviämistä ei pysäytä kirjesalaisuuden purkaminen, eikä EU:n läpi runnottu sääntely edes yritä estää TOR-verkossa tapahtuvaa rikollista toimintaa.
EU haluaa valvoa sinua ja minua – ei vain rikollisia.