@oltsari@superpesis Puolen tunnin puhelun aikana sai kuulla todella monta päätöntä perustelua kiellosta. Ja ehkä kommentti ”haluaisin itsekin tulkita toisella tavalla” kertoo vähän tuosta päätöksestä. Yhden ihmisen huono päivä lienee hyvä arvaus.
Mediamiehen GoPro:lle iso 💪
Täytyy ihmetellä, miten @SotkamonJymy :llä on lupa käyttää GoPro kameraa pelinjohtajalla, vaikka huippu-urheiluyksikkö Joona Tervosen johdolla on kieltänyt sen muilta seuroilta. Ja perusteluna oli, että lasketaan tekniseksi apuvälineeksi. Osaako @superpesis kertoa? #pesis
@oltsari@superpesis Sanktiota ei kuitenkaan välttämättä tule jos kaiken tekee ”tietämättään” joten suosittelen olemaan kysymättä, niin välttyy todennäköisesti kurinpidon rankaisevalta kädeltä.
@EronenOlli@japokela Olisi hienoa, kun seurat saisi itse mikittää esim. oman pelinjohtajan, niin voisi tuottaa sensuroitua materiaalia, eikä tarvitsisi miettiä pelikieltoja.
@oltsari@superpesis Ihan alkuperäinen kysymys koski siis kypäräkameraa ja siihen liittyviä vaatimuksia. Eli selvitettiin millä tavalla olisi mahdollista toteuttaa hyväksytty ratkaisu ulkopelaajan kameraa varten, mutta se kaatuikin jo siihen, että lasketaan tekniseksi apuvälineeksi.
@oltsari@superpesis Kaikki on tietysti mahdollista. Muotoilin kyllä kysymyksen hyvin tarkasti ja vielä erikseen korostin, ettei pelaajilla ole pääsyä ottelusta tuotettuihin materiaaleihin, joten striimi ei tällöin tule kysymykseen. Eli kysymys koski vain jälkituotantoa.
@SotkamonJymy@superpesis Ja tämä on se sääntökohta johon vedottiin: 24.5 Teknisten ja mekaanisten apuvälineiden käyttö
Teknisten apuvälineiden käyttäminen ottelun aikana on sallittua ainoastaan pelikentän vaihtopenkiltä.
@SotkamonJymy@superpesis Tässä vastaus mikitykseen. ”Tämä feedi pelinjohtajien mikityksestä on käytössä ainoastaan tv-tuotannolla, eikä joukkue kykene sitä hallinnoimaa. Tällöin valvonta tässä on kontrolloitu.
Sekä tätä tehdään ainoastaan Supermaanantai otteluissa erikseen sovitusti tv-tuotannon kanssa”
@SotkamonJymy@superpesis Mediahenkilö saa kaarella pitää kameraa ja mikkiä, mutta esim. pelinjohtoa tai pelaajia ei saa mikittää, eikä laittaa kameroita. Harmi, että liitto haluaa löytää väkisin keinon kieltää, kun vaihtoehtona olisi tuoda tätä materiaalia lisää.
@SotkamonJymy@superpesis Tämä on juuri sitä mitä pitäisikin tuottaa ja tarkoitus oli tehdä juuri sama. Itse menin vain kysymään lupaa ja tuli ehdoton kielto, koska tuota ei kuulemma pysty valvomaan. Perustelut meillä oli vastaavat ja ei riittänyt vaikka olisi ollut kokonaan ulkopuolinen videon tuottaja.
Ihmetystä herättää, että @KempeleenKunta hyväksyy päiväkodin leikkivälineeksi auton peräkärryn. Kuukaudesta toiseen tuo sama kärry on keskellä leikkialuetta, eikä sitä haluta siirtää. 1-2 vuotiaille tuo ei ole turvallinen väline.
@HonkalaJuha@jussihaapakoski Kenttä tulvii, räntää sataa, sisälläkin on kylmä, sauna ei toimi, ruoka syödään leipälautaselta ja kakku on jäässä. Semmoiset on siikajokiset golfkisat.
@HonkalaJuha@jussihaapakoski Pallo-onki oli isossa roolissa väylillä. Ihmeen vähän oli myös peruutuksia tullut vaikka keli ei millään tavalla tuohon lajiin sopinut.
@f_liiga@OLSsbedustus@Salibandyfi@JASieppi Miksi tämä maali kuitenkin on merkattu Karvoselle teidän omilla sivuilla ja ottelupöytäkirjassa? Lisäksi edellisen maalin syöttäjä puuttuu.