Turun yliopiston siitepölytiedotus hiljenee viestipalvelu X:ssä. Meitä voi seurata Facebookissa ('siitepölyä') ja BlueSkyssä ('Turun yliopiston siitepölytiedotus').
Pähkinäpensas kukkii laajasti Keski-Euroopassa. Erittäin pieniä määriä siitepölyä on saattanut kantautua Suomeen.
Saksassa on havaittu ensimmäisiä kukkivia pähkinäpensaita. Kukkivia kasveja on vielä vähän, ja niistä lähtee ilmaa vain vähän #siitepöly'ä. Jos lämmin sää jatkuu Saksassa, voi siitepölyä kulkeutua pieniä määriä Suomeen. Tästä huolimatta toivotamme kaikille rauhallista joulua!
Siitepölykausi on paketissa vuoden 2024 osalta. Suomeen ei odoteta enää kulkeutuvan tuoksukin siitepölyä. Homeitiömäärät ovat laskeneet pysyvästi vähäisiksi.
Siitepölykausi alkaa Suomessa tavallisesti tammi-helmikuussa pähkinäpensaan ja lepän siitepölyn kaukokulkeumilla.
Tuoksukin kukinta on päättymässä Keski-Euroopassa ja samalla siitepölykausi lähestyy loppuaan tältä vuodelta. Pohjoisesta puhaltavat ilmavirtaukset pitävät #siitepöly'n poissa Suomesta ja viileän sään ansiosta homeitiöiden määrät pysyvät vähäisinä. #allergia#tuoksukki#homeitiö
Tuoksukin siitepölyä ei odoteta kulkeutuvan Suomeen tänään tai muutaman seuraavan päivän aikana. Tuoksukin kukinta on hiipumassa keskisessä Euroopassa, joten toivoa on, ettei sieltä enää tulisi siitepölyterveisiä tänne meille.
Sateet ja pohjoisesta puhaltavat ilmavirtaukset ovat puhdistaneet ilman tuoksukin siitepölystä, mikä varmasti ilahduttaa allergikkoja. Tuoksukin siitepölyä ei odoteta kulkeutuvan Suomeen myöskään lähipäivinä. #allergia#siitepöly#tuoksukki#syksy#sade
Tuoksukin siitepölyä voi esiintyä pieniä määriä suuressa osassa maata, mutta keskiviikon jälkeen kaukokulkeumiin odotetaan ainakin muutaman päivän taukoa. Alternarian ja Cladosporiumin itiöpitoisuudet ilmassa ovat koholla maan etelä- ja keskiosissa.
Heinien ja pujon kukinta on päättynyt tältä vuodelta, mutta tuoksukin siitepölyä voi jälleen kulkeutua suureen osaan maata. #allergia#heinä#pujo#tuoksukki#siitepöly
Tuoksukin kaukokulkeuma näyttäisivät tältä erää olevan ohi. Tuoksukin kukinta jatkuu kuitenkin edelleen Keski-Euroopassa, joten uusia kulkeutumia saattaa vielä syksyn aikana saapua Suomeen. #tuoksukki#siitepöly#allergia#syksy
Eteläisempi Eurooppa tupruttaa edelleen tuoksukin siitepölyä Suomeen, mutta pitoisuuksien osalta tilanne helpottaa hieman tulevien päivien aikana. Pujon ja heinien kukinta jatkuu heikkona maan eteläosissa.
Pujon kukinta jatkuu heikkona maan eteläosissa, ja heinien kukinta lähestyy loppuaan. Tuoksukin siitepölyä kulkeutuu edelleen Suomeen, eniten maan itäosiin. Vesisateet tuovat onneksi hetkeksi helpotusta isossa osassa maata. #allergia#siitepöly#heinä#pujo#tuoksukki
Siitepölykausi Suomessa jatkuu. Tuoksukin siitepölyä kulkeutuu maahan edelleen, ja määrät voivat kohota jopa runsaiksi. Heinän ja pujon kukinta jatkuu heikkona maan eteläosissa.
Tuoksukin siitepölyä on kulkeutunut viikonlopun aikana Suomeen, ja määrät ovat nousseet osassa maata jopa runsaiksi. Kaukokulkeumat jatkuvat, ja tuoksukin siitepölyä odotetaan kulkeutuvat myös lähipäivinä koko maahan. #tuoksukki#siitepöly#allergia
Heinien ja pujon siitepölykausi on jo lähes ohi, mutta tuoksukin siitepöly aiheuttaa edelleen oireita allergikoille. Lisäksi homeitiöiden määrät ovat koholla maan etelä- ja keskiosissa. #allergia#heinä#pujo#tuoksukki#siitepöly#homeitiö
Tuoksukin #siitepöly'ä odotetaan kulkeutuvan lähes koko Suomeen tänään ja parina seuraavan päivän aikana. Erityisesti #pujo'allergikot voivat saada oireita tuoksukin siitepölystä. Maan etelä- ja keskiosissa ilmassa on myös vähän #heinä'n ja pujon siitepölyä. #tuoksukki#allergia
Pujon kukinta on päättynyt Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Kukinta jatkuu enää maan etelä- ja keskiosissa, missä myös heinät jatkavat vielä kukintaa. Tuoksukin siitepölyä voi kulkeutua lähipäivinä koko Suomeen. #allergia#siitepöly#heinä#pujo#tuoksukki
Heinät kukkivat enää maan etelä- ja keskiosissa. Pujo kukkii vielä koko maassa Lappia lukuun ottamatta, mutta kukinta on lähes päättynyt Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Viikonlopun aikana Suomeen voi kulkeutua tuoksukin siitepölyä. #allergia#heinä#pujo#tuoksukki#loppukesä
Heinät ja pujo kukkivat koko maassa Lappia lukuun ottamatta. Niiden kukinta on kuitenkin lähes päättynyt Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Siitepölyä on kukinta-alueella ilmassa vain vähän. Tuoksukin siitepölyä saattaa kantautua maan etelä-ja keskiosiin lähipäivien aikana.