Aloitan ensi vuoden alussa @LansiSavo'n uutistuottajana. Ensimmäinen vuosi #Mikkeli'ssä on opettanut ainakin sen, että ei tämä alue ainakaan tylsä ole: mielenkiintoisia uutisia ja ihmisiä täällä riittää. Innolla ensi vuotta kohti!
@ElinaHoltta @ElisaTarkiainen Mä valmistuin Mikkelin etä- ja aikuislukion Haukivuoren toimipisteestä. Videoneuvottelu pelasi Puumalaan ja mä opiskelin saksan loppuun, kaksoissiskoni venäjän ja pitkän kemian. Toimi välivaiheena, mutta ei toki voinut ollut pysyvä ratkaisu kun opiskelijamäärä pieneni koko ajan.
Yksi suuri jalkapalloura päättyy tänään #Mikkeli'ssä. Rafaelin viimeistä peliä on katsomassa yllättävän moni, vaikka ekan 50 minuutin aikana on nähty auringonpaiste, vesisade ja lumisade.#kakkonen
Söin tänään 7 upeaa pientä sapasta #Mikkeli'n eri ravintoloissa. Huomenna kierros jatkuu vielä seuraavalla seitsemällä ravintolalla. Kyllä meillä on upeita ruokapaikkoja kaupunki täynnä! Kuvassa Tempon savuhaukitötterö. #sapasfestivaali
#Mikkeli'ssä on ollut tänä kesänä kesäkatukokeilu, joka on herättänyt todella paljon vastustusta. Kokeilu keskeytettiinkin jo kerran, ja nyt sitä taas jatkettiin. Asia on kokonaisuudessaan vähän huvittava, sillä kyse on vain noin vajaa korttelin mittaisesta matkasta.
Mikkelin kaupungin kesäkatukokeilu herättää yhä hämmennystä — Torstaina paikalle tuotiin penkit ja kukkaistutukset: "Kai siinä jokin idea sitten on": Maaherrankadun kesäkatukokeilu jatkuu jälleen. Länsi-Savo kysyi ohikulkijoilta, miltä kokeilu näyttää… https://t.co/hEPzpokKJw
Ollaan tultu #kesä'ssä siihen vaiheeseen, että laitoin toimittajan tekemään perinteisen #Visulahti-jutun. Nyt on onneksi positiivista kerrottavaa puiston tilanteesta! #Mikkeli
"Tämä viikko on osoittanut sen, että Visulahdella on vankka asema perhematkailukentällä" — ensi kesälle puistoon on suunnitteilla kolme uutta vesipuistolaitetta: Länsi-Savo kävi Visulahdessa selvittämässä, mitä vesipuiston kesään kuuluu helteellä.… https://t.co/dOXGZwYD8r
Olin yli kuusi vuotta ilman lomaa. Opiskelin ja olin töissä jutussa mainitusta syystä - uskoin sen poikivan jotain. Onneksi niin kävi ja tänä kesänä olin lomalla. Kaikille niin ei käy, mutta jokaisen pitäisi silti saada levätä - sitä se lomailu opiskelijallekin tarkoittaa.
Tässä mietteeni #opiskelijat-keskustelusta. Inspiraation lähteenä olivat muun muassa @annamarisipila´n satiirinen kolumni ja @arnoahosniemi´n luonnehdinnat.
Näkökulma: https://t.co/C3k24r4knZ
Hyvin erikoislaatuinen ilta #Mikkeli'ssä ja Jukureissa kiekkoilun aikanaan aloittaneelle sukupolvelle: samasta ikäluokasta varattiin tänään NHL:ään Mikko Kokkonen, Henri Nikkanen ja Leevi Aaltonen.
#Jukurit#Liiga#Rantakylä#Kokkonen#Nikkanen#Aaltonen
@pauliinaviitami NHL:ään :) Ei taida kovin monta mikkeliläistä pelaajaa olla koskaan varattu. Mikko varattiin kolmannella kierroksella mutta etukäteisarvioissa oli mahdollista että olisi varattu jo aikaisemminkin, siksi jännitys!
Mediatalot ovat joukolla sitoutuneet Journalistiliiton nyt julkaistavaan suositukseen kesätyöhakujen uudesta aikataulusta.
Suositus tarkoittaa, että mediatalot ja toimitukset avaavat kesätyöhakunsa vuodelle 2020 aikaisintaan saman vuoden tammikuussa.
https://t.co/G9HozXBBRc
"Täälläkö se Hitler oli?" — Historiallinen Mannerheimin salonkivaunu kiinnostaa yhä Mikkelin rautatieasemalla: Marsalkka Mannerheimin salonkivaunu oli avoinna yleisölle tiistaina. Vaunuun pääsee vain kerran vuodessa Mannerheimin syntymäpäivänä, ja se… https://t.co/vl6fRVzgDG
Tästä jutusta tuli mieleen oma asunnonetsimisprojekti viime kesältä. Käytiin kolmessa näytössä, joista kaksi oli yleisiä ja yksi yksityinen. Nimenomaan se yksityinen näyttö vakuutti meidät niin, että se asunto ostettiin.
Sunnuntaisuomalainen kiersi jyväskyläläisten kiinteistönvälittäjien mukana ja näki, miten ala on muuttunut. Nollanäytöt eli yleiset asuntoesittelyt, joissa ei käy ketään, eivät ole nykyään harvinaisia. Mielikuva siitä, että välittäjä kuittaa tuhansien eu… https://t.co/vv112nZKpy
Vielä jaksaa hetken vaaleja, kohta niitä ei taas pariin vuoteen olekaan! Ensi viikolla olisi taas luvassa suoraa vaalipaneelia kauppakeskus Stellassa #Mikkeli'ssä. Juontajana kanssani @LiikanenErkki. #eurovaalit2019
Länsi-Savo tenttaa EU-vaalien ehdokkaita Stellassa keskiviikkona — Tilaisuuden toinen juontaja on raskaan sarjan Eurooppa-asiantuntija Erkki Liikanen: Mitä haluat kysyä ehdokkailta? Lähetä kysymyksesi toimitukseen. https://t.co/DRLg3C6UH4
Yli 20 vuotta Haukivuorella toiminut ravintola Alic lopettaa. Todella harmi! Hyviäkin uutisia kotitaajamasta onneksi on, sillä 72:n varressa sijaitseva Harjun helmi on löytänyt uuden yrittäjän. #Mikkeli#Haukivuori
Haukivuorella kantatien taukopaikka Harjun Helmi sai uuden yrittäjän, mutta Ravintola Alic lopetti: Emre Harmankaya jatkaa Mirja Paasisalon työtä. https://t.co/QavazPdaUD