Jos ihminen ei opi melkein 20 vuodessa suomea Suomessa asumalla, vika on kyllä muualla kuin järjestelmässä.
Mitä enemmän yhteiskunta muuttuu monikieliseksi sekamelskaksi, jossa on kaikenlaisia maahanmuuttajien erityisoikeuksia, sitä varmemmin he eivät integroidu. Samalla rinnakkaisyhteiskuntarakenteita syntyy kaikkialle, ja niihin on tulijoiden entistä helpompi pujahtaa.
Integroituminen edellyttää oma-aloitteisuutta maahantulijalta. Jos sitä ei ole, mikään määrä sosiaalivaltion päänsilitys- ja motivaatiorahaa ei auta.
Siksi onkin syytä jatkaa juuri sitä, mitä perussuomalaiset hallituksessa tekee: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa, velvoittavuutta, vaatimuksia.
Jos ei maistu, aina pääsee ulos maasta.
Tänään eduskunta äänesti äänin 153–21 läpi kansalaisuuskokeen.
Jatkossa Suomen kansalaisuutta hakevalta edellytetään kielitaidon, asumisajan, toimeentulon ja nuhteettomuuden lisäksi myös kansalaisuuskokeen suorittamista.
Vastaan äänestivät vihreät, vasemmisto ja Biaudet.
"Ruotsi on kehottanut Suomea puuttumaan ajoissa sosiaaliturvan väärinkäytöksiin, sillä Ruotsissa ongelma on paisunut ja kytköksissä järjestäytyneeseen rikollisuuteen."
Tähän Suomi ja Kela nyt myös ryhtyvät. Kiitos @MariPSRantanen.
https://t.co/Iuk6lmli1m
Onnea Leijonat!🦁🇫🇮🏆
Ilmavoimien F/A-18 Hornetit saattoivat tänään 1. kesäkuuta 2026 Finnairin lentoa AY7516, jolla miesten jääkiekon maailmanmestaruusjoukkue palasi Zürichistä Suomeen.
@leijonat#ilmavoimat
Onnea Leijonat. Kiitos kaikista hienoista hetkistä. Aina ylpeitä teistä.
Grattis, Lejonen! Tack för en fantastisk insats på VM-isen – vi är stolta över er.
Konsta Helenius taking it upon himself to not only protect the puck with one arm, pinpoint a wrist shot glove dot for the golden goal, then absolutely bulldoze two Swiss players is insane lol
All at 20 years old following an impressive NHL playoff debut. Sabres have a PLAYER.