Napapiiri-Jukola tarjosi upeita kuvausmaisemia ja otsalampunkirkkaita elämyksiä. Oli upeaa tehdä jälleen live-kuvaa juoksukamerahommissa. Kiitos Rovaniemi! #timpecam#suunnistus#tvtuotanto#ylesuunnistus
Yleensä tässä Jukolalle pyhitetyssä viikonlopussa on tullut touhuttua kellon ympäri jännien laitteiden parissa. Näytti se olleen viime vuonna niin muikeaa hommaa, että ensi vuonna sitten uudestaan. #jukola#suunnistus
#1917Movie pamahti omalla top-listalla kakkoseksi. Nättiä ja saumatonta kuvaa alusta loppuun. Ollut kameraoperaattoreillakin hikisiä vetoja! #klassikko
Olipa huikea Jukola juoksukameran puikoissa Janne Monosen kanssa. Suunnitelmia säädettiin lennosta ja onneksi lopulta saatiin kuvasignaalia kivasti ulos. Välillä oli aika rajua menoa kuten @taiteilija selosti, huippujen vauhti ei juuri risuissa tai kivikoissa hyydy. #suunnistus
Kuvaa siirretään 8-kanavaisen 4G-lähettimen avulla ja kolmen vuoden aikana tämä oli ensimmäinen kerta kun kaista ei meinannut riittää. Monen asian kannalta on tärkeää, että operaattoreilta saadaan kaikki mahdollinen tuki ison profiilin tapahtumaan.
@TumppuP @hasuominen@rantanenpertti@kauppi_minna@YLETV2@yleurheilu@villeiam Jep, kaksi juoksevaa kameramiestä. Selässä reilu parin kilon livelähetin, joka yhdistetty kaapelilla kädessä olevaan gimbaaliin ja pieneen kameraan. Lisäksi korvilla napit, joissa ohjaamon komento. Ja mukana myös peni määrä juomaa yms. #suunnistus