@Jare37157459 Kohta alkaa kaikki irti lähtevä metalli katoilemaan kuin Etelä-Afrikassa tai Venäjällä. Vitosen varkaudella tehdään helposti useamman tonnin vahinko. Maailman onnellisin maa.
@viren_matti Tämä tulikin ajankohtaiseksi nopeammin kuin ajattelinkaan, eli saa suositella resursseja Euroopan maista noihin muuttoa kannattaa harkita. Plussaa kohtuullisesta verotuksesta, työmahdollisuuksista IT-alan konkarille ja Suomea paremmasta sosiaali- ja työttömyysturvasta. Linkkejä?
@anteryasax Kyse ei ole ihan yksinkertaisesta järjestelmästä eikä 14-vuotias sellaista kirjoita. Mutta järkevien ihmisten käsissä budjetista olisi voinut tiputtaa nollan perästä pois ja saada silti paremman lopputuloksen. Tämä oli vaan kilpailutettu niin että piti olla "valmis" tuote.
@Jare37157459 Kun maksava vähemmistö alkaa äänestämään jaloillaan ja rahoillaan, loput porukasta jää nostamaan lainoja toistensa nimiin valomerkkiin saakka. Ei huolta huomisesta.
@_Lucia_N Jos tarvitsee ajatella vain sitä ruusunpunaista hyvää fiilistä juuri siinä hetkessä eikä kantaa mistään vastuuta, tuossa on vihreiden, demareiden ja vasemmiston puolueohjelma lyhyesti.
@KatjaKurk Nämä pienempien tuomioiden anelemiset on kyllä typeriä. Paljon helpompi tapa välttää vankila tai muut ikävät seurauksset on kun ei raiskaa ketään ja useimmat osaavatkin hyödyntää tätä helppoa niksiä, joka ei ole aivan kaikille kansoille ja ihmisille vielä selvinnyt.
@Jare37157459 Olisihan tuossa vielä melkein 20 miljardia. Ostetaan sillä vaikka ilmaa Saksasta, päästöoikeuksia Italiasta ja yhden ruplan voimalat Venäjältä.
@Sami83448038823@pasanen_spede Suomen laissa ei ole teloitusta rangaistusmuotona, ainakaan rauhan aikana. Jos tekijän kotimaassa on, se ei ole Suomen ongelma.
@pasanen_spede Ainoa oikea tuomio olisi viisi täyttä ehdotonta tuomiota taposta (jos henkilöitä on 5, en tiedä uutisesta tarkemmin) ja karkotus kotimaan vankilaan, jos kansalaisuus ei ole Suomi. Ei ensikertalaisuusalennuksia, tai muitakaan huojennuksia, tappo on tappo, kerroilla ei ole eroa.
@liandersson Koska leikata ei saa, onko teillä ehdottaa millä kaikki rahoitetaan? Lisää lainaa ei ole ratkaisu ja veronmaksajan selkänahka ei kestä enää enemmän veroja. Löytyisikö budjetista kenties sellaista jonka voisi tiputtaa pois ja käyttää tätä rahaa kansalaisten palveluihin?
@altairErkki@MTVUutiset En tarkkaan tiedä miten ne on sijoitettu, mutta suomalaiset on kyllä kuuluisia siitä miten typerää sijoitustoiminta on. Kuten vaikkapa nollakorkoisten valtion velkakirjojen vaihto vaihtuvakorkoisiksi ja ainainen "buy all time high, sell low". Eläkeyhtiön pamput rikastuu, ei muut.