Hallitus on hyväksynyt maahanmuuttajien sosiaaliturvan eriyttämisen. Maahanmuuttajan työttömyysturvasta leikataan kymmenen prosenttia. Esitys etenee nyt eduskuntaan.
Tiedän jo tismalleen, mitä seuraavaksi tapahtuu. Median ja vasemmiston barrikadeilta alkaa ennennäkemätön itku, parku ja pykälistä saivartelu. ”Perustuslaki estää”, ”ihmisoikeudet” ja muu tuttu liturgia. Säästäkää kyyneleenne. Tämä esitys on valmisteltu huolella ja se kestää.
Tehdään yksi asia selväksi: perustuslaki ei estä tukien leikkaamista. Suomi ei ole koko maailman sosiaalitoimisto eikä elintapasiirtolaisten ilmainen maksuautomaatti. Paljon se estää, ja siksi isompia muutoksia tarvitaan.
Maahanmuuttajan on otettava itse vastuu omasta elämästään, kielen oppimisesta ja työllistymisestään. Passiivisen hyysäämisen aika on ohi.
Teemme jatkuvasti töitä, jotta muidenkin puolueiden silmät aukeavat, ja Suomeen saadaan kansalaisuusperustainen sosiaaliturva. Mitkään rahat eivät riitä tähän touhuun.
Tämä hallitus on saanut maahanmuuton kuriin, palautukset pyörimään ja nyt myös sosiaaliturvan ehdot tiukemmiksi. Tykkäsi oppositio siitä tai ei.
Ja työ on vasta alussa. Pidetään huoli, että ensi kaudella perussuomalaiset saa jatkaa hallituksessa tätä työtä suomalaisen yhteiskunnan ja veronmaksajien rahojen suojelemiseksi.
MOHAMED HUSSEIN HUSSEIN tovereineen raiskasi lapsen.
JOKA PÄIVÄ NÄITÄ UUTISIA.
Taas yksi tuhottu elämä lisää ja taas veronmaksajille näiden *****n kuluerien täyshoidosta 600 000 € lasku!🤬
TEHKÄÄ NYT OIKEASTI TÄLLE RAISKAUSEPIDEMIALLE JOTAKIN,
@leena_meri ja @MariPSRantanen!
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslautakunta suosittaa Espoon maksavan lisäksi 2500 euron hyvityksen suoraan oppilaalle.
Kyseiseen lautakuntaan kuuluu PJ ja 14 jäsentä (+ varajäsenet) ja henkilökuntaa on 6. Budjetti vuosittain on n. 200 000 euroa.
Kysymys kuuluu: mihin ihmeeseen tällaista lautakuntaa tarvitaan, kun on olemassa riippumattomat lakia tulkitsevat oikeusistuimet.
Laarin pohjat käyty läpi ja niin edespäin...
Kas, Yle sai taas yhteisöhuomautuksen.
Olen tuosta jutusta hyvin pahoillani noiden lasten, heidän vanhempiensa ja opettajan puolesta. Eivät ehkä arvanneet, että päätyvät ”tästä Supo varoittaa”-juttuun.
Merkelin palkitseminen tyhjensi oikeistomeppien rintaman salista.
Lähdimme protestoimaan salin ulkopuolelle.
Paniikissa EU-koneisto alkoi tuoda valittujen poliitikkojen istumapaikoille randomeja tyyppejä, jotta näyttäisi, että koko valittu sali hyväksyisi tämän irvikuva-näytöksen.
EU:lla ei ole mitään häpyä. Demokratian teatteria karmeimmillaan.
Saksalaisilla on pienimuotoinen ongelma. Saksalaisväestön ikääntymistä piti paikata väestönvaihdolla, joka toisi Saksaan kaivattua työvoimaa.
Nyt kuitenkin kävi niin, että tulijoista valtavan suuri osa on vielä seuraavassakin sukupolvessa lukutaidottomia, eivätkä sellaisina voi koskaan työllistyä mihinkään tuottavaan työhön, vaan päinvastoin vain lisäävät elätettävien määrää.
Villapaitaekonomisteille tiedoksi, että aina seuraamanne tunnusluku väestöllinen huoltosuhde (ei-työikäisen väestön suhde työikäisiin) on nykytilanteessa hyvä, mutta sen sijaan se unohtamanne ja oikeasti merkityksellinen tunnusluku, taloudellinen huoltosuhde (työttömien ja työvoiman ulkopuolella olevien suhde työllisiin), on puolestaan niin katastrofaalinen, että tilanne voi lopulta johtaa jopa sisällissotaan.
Vaaleaa naista puukotettiin kasvoihin jengistä, jossa oli 10-20 maahanmuuttajaa. Saatehuuto kuului: "Blondi Suomi huora". MTVUutiset ei antanut kuulua pihaustakaan tapauksesta, koska TEKIJÄT OLIVAT MUSLIMIMIEHIÄ, hekö saavat punaisten mielestä pahoinpidellä naisia. Huuto nousee vain, jos PAHAT SUOMALAISmiehet satuttavat naista.
#pahatsuomalaismiehetloivat #ihanatmuslimitpuukottivat
@vasemmisto@demarit@keskusta
Milloin yhteiskuntasopimukselta katkeaa selkä?
Läpi työuran 3.500 €/kk työskennellyt ei eläkkeellä saa mitään hyötyä suhteessa ei-koskaan työssä olleeseen.
Suurin osa työttömistä ovat ahkeria, arvokkaita, osaavia ja haluavat töihin.
Mutta eläkejärjestelmä, joka vie 24,4% palkkakustannuksesta ja tasapäistää keskituloiset työttömiin ei ole kohtuullinen.
Koulut, järjestöt, moskeijat, media, oikeuslaitokset ja ihmisten arki.
Kerros kerrokselta soluttautumista instituutioihin, vaikuttamista siihen, mitä lapsille opetetaan ja hämäriä rahoitusverkostoja.
Tätä kaikkea on muslimiveljeskunta.
Kyse ei ole uskonnosta, vaan poliittisesta projektista.
On täysin irrelevanttia nostaa esiin oikeus uskonnonvapauden harjoittamisesta.
Sillä on väliä, mitä moskeijoissa opetetaan. Sillä on väliä, minkälaista maailmankuvaa niissä rakennetaan ja ennen kaikkea, sillä on todellakin väliä, mihin tällä kaikella pyritään.
Uskonnonvapauden kannattaminen ei tarkoita sitä, että sallisit omalla takapihallasi toiminnan, joka pyrkii kaikin keinoin kumoamaan ja korvaamaan olemassa olevan yhteiskuntamallin radikaalin ideologian nimissä.
En ole eläissäni todistanut näin pahaa omaan nilkkaan ampumista kuin mitä Euroopassa nyt todistetaan.
Muslimiveljeskunnalla on nimittäin yli 300 erillisjärjestöä ympäri Eurooppaa, joille maksamme välillisesti erilaisten julkisten tukiaisten ja hankerahoituskanavien kautta.
Eli käytännössä rahoitamme paholaista, joka pyrkii syövyttämään yhteiskuntamme.
Kuinka absurdiksi tämä enää voi mennä?
Historia on nähnyt tämän ennenkin.
Nimittäin myöskään kommunismi ei levinnyt aikanaan pelkällä sotilaallisella voimalla, vaan ennen kaikkea yhteiskuntien rakenteiden kautta.
Nyt näemme selvästi samansuuntaista kehitystä, jossa muslimiveljeskunnalle uskonto on keskeinen työväline.
Kaikki tämä tapahtuu siis silmiemme edessä, emmekä edelleenkään ole pystyneet listaamaan muslimiveljeskuntaa EU:n terrorilistalle.
Tämän asian, kun nostaa esiin, katkeaa keskusteluyhteys kuin seinään sanaan islamofobia.
Se on todettu tehokkaaksi keinoksi vaientaa keskustelu vaikeista aiheista.
Mutta jos emme uskalla edes nimetä ongelmaa, on täysin turha kuvitella, että pystyisimme muuttamaan suuntaa.
Koska suunta on tällä hetkellä selvä.
Se vie Euroopan karille ja kovaa.
Ystävääni ja hänen naisystäväänsä puukotettiin Helsingissä vappuna.
He olivat viettämässä iltaa tuhansien muiden tapaan Helsingin keskustassa. Poistuessaan kotiin päin noin kymmenen hengen ulkomaalaistaustainen porukka alkoi seurata heitä ja huudella naiselle solvauksia, kuten ”blondi huora”.
Ystäväni puuttui tilanteeseen ja pyysi lopettamaan epäasiallisen huutelun, mihin porukan jäsenet vastasivat: ”Turpa kii, sun muija on blondi suomi huora.”
Tilanne kärjistyi käsirysyksi, ja siinä vaiheessa esiin vedettiin teräase. Lopputuloksena naisystävää puukotettiin kasvoihin, ja ystäväni sai osumaa kasvojen alueelle. Nainen myös ryöstettiin tilanteessa: laukusta varastettiin kamera, matkalaturi ja hajuvesi.
Poliisiauton saapuminen paikalle lopulta de-eskaloi tilanteen, ja porukka poistui juosten paikalta.
Ystäväni ja hänen naisystävänsä kuljetettiin molemmat sairaalan päivystykseen. Ystäväni soitti minulle yöllä hädissään ja kysyi, miksi joku tekee noin. En osannut vastata.
Paljon on ainakin vasemmalta pyydetty tuomitsemaan naisiin kohdistuva väkivalta. Tuomitseeko vasemmisto myös tämän?
Ehdoton lukusuositus 👇👇👇
On heräämisten aika.
”Vaikutelmani on, että suurin osa suomalaisista ei edes tiedä kuinka politisoitunutta ja vasemmistolaista media-, kulttuuri- ja yliopistoväki on. Samoin ei kunnolla ymmärretä sen erikoislaatuisen koneiston toimintaa, jolla suomalaiset pakotetaan tämän aktivismin maksajiksi. Piilopuoluetuki naamioituu esimerkiksi Yleisradion, yliopistojen punavihreiden tiedekuntien ja taiteen tukemiseksi sekä erilaisten yleishyödyllisiksi kutsuttujen järjestöjen rahoittamiseksi.
Olen poliittisesti sitoutumaton enkä minkään puolueen vakiintunut äänestäjä. Ei-vasemmistolaisille puolueille sanoisin kuitenkin lopuksi tämän: Te olette kilttejä nössyköitä ja hölmöläisiä salliessanne vasemmistovedätyksen jatkua vuosikymmenestä toiseen. Tehkää jotain. Yleisradion budjetin puolittaminen olisi hyvä alku. Se voisi olla kaikkien ei-vasemmistolaisten puolueiden yhteinen tavoite.”
Tuosta kiihkoton juttu 👇
https://t.co/ToaNM97bsg
Ylekin yritti tehdä ”faktantarkastusta”. Jos tiedotusvälineillä olisi Suomessa jotain vastuuta omasta toiminnastaan, tämä juttu olisi skandaali: https://t.co/55a3AirzoE
Ensinnäkin Yle nappasi ”asiantuntijakseen” SOSTE ry:n pääsihteerin, joka on siis veronmaksajan rahoittamien järjestöjen päälobbari ja jonka messevä palkka maksetaan samoista järjestöavustuksista. Mitäpä lottoatte, että hän on mieltä järjestöistä ja niihin kohdistuvista leikkauksista?
Muutenkin Ylen faktantarkastus on ns. yleläistä, koska ”faktantarkastuksessaan” Yle tarkastaa jotain muuta kuin sitä, mistä itse asiassa puhuttiin.
A-Studiossa keskusteltiin KEHYSRIIHEN päätösten myötä nousevista asiakasmaksuista. Ylen ”faktantarkastus” laajentaa kuitenkin kysymyksen koskemaan KOKO HALLITUSKAUDEN aikana tehtyjä päätöksiä. Yle käsittelee siis jälkikäteen ERI ASIAA kuin mistä puheena olevassa lähetyksessä puhuttiin.
Jutussa kerrotaan Virran esittämä väite ”Hallitus leikkaa taas köyhimmiltä ja sairaimmilta” – siis TAAS, nyt, kehysriihen myötä. Ylen ”faktantarkastajat” kertovat, että Virta on oikeassa, koska joitain hallituksen AIEMPIA päätöksiä – siis ennen kehysriihtä tehtyjä – voidaan kuvata näin.
Totuus on kuitenkin se, että kehysriihen päätöksiä EI voi kuvata Virran väittämällä tavalla. Ympärivuorokautiseen palveluasumiseen ja pitkäaikaiseen laitoshoitoon kohdistuvat maksukorotukset eivät koske pienituloisinta 62 prosenttia asiakkaista lainkaan. Korotukset kohdistuvat maksukykyisimpiin. Kaikkein sairaimpia ja pienituloisimpia suojaavat vuotuiset maksukatot, maksukohtuullistamiset ja maksuvapautukset. Näiden rajoihin ei tehty mitään muutoksia. Näistä puhuin A-Studiossa – Ylen käyttämät asiantuntijat eivät puhu kehysriihen päätöksistä, vaan AIEMMISTA päätöksistä.
Sama koskee väitettäni ”Soten asiakasmaksujen korotukset kohdistuvat maksukykyisimpiin”. Ylen käyttämät asiantuntijat puhuvat eri asiakasmaksuista kuin mistä itse lähetyksessä puhuin ja viittaavat jälleen enimmäkseen aiempina vuosina tehtyihin päätöksiin kehysriihipäätösten asemesta.
Kolmannen väitteen kohdalla – koskien järjestöleikkauksia – kysytään mielipidettä mieheltä, jonka työ on lobata järjestöille lisää rahaa. No, Yle ja neutraliteetti…
Tuleekohan näin luokattomasta ”faktantarkastuksesta” isokin skandaali? Tuskinpa. Tiedotusvälineet voivat sikailla miten paljon tahansa ilman että sillä on käytännössä mitään seurauksia.
Aina kun kuvittelee, että opposition moraalinen likaämpäri on kaadettu jo pohjia myöten, he antavat lisää. Taivasten valtakunta ja syntikuvasto on valjastettu Hitas-Heinäluoman politiikkaan.
Sdp tavoittelee paikkaa, jossa viedään läpi 10 mrd säästöt. Kunpa joku kysyisi, miten aikovat sen tehdä tämän mättämisen jälkeen.
Sipoonkorven metsissä tapahtuu ihmeellisiä asioita.
Videot lähetti retkeilemässä ollut henkilö. Vaikea sanoa onko tuo Isis-lippu vai mitä tuolla kumarrellaan?
No tulihan se sieltä!?
Brysselin eliitti alkoi heti KIRISTÄMÄÄN Unkarin johtajaa älyttömällä peräti 27- kohtaisella vaatimuslistalla.
Unkarille kuuluvia varoja ei anneta, jos se ei taivu kaikkiin mahdollisiin maata huonontaviin asioihin.
😬🇪🇺😈
Velkajarrusta on tulossa jarru suomalaisten unelmille, kirjoittavat äärivasemmistolaiset sosialistit @NasimaRazmyar, @VilleNiinisto sekä @liandersson (jokainen heistä blokannut meikäläisen) @hsfi:ssä.
Vai niin. Minä voisin kirjoittaa – ensin velkarahaa sinne tänne tuhlailtuani ja jätettyäni laskut maksamatta – että maksuhäiriömerkintä on jarru minun unelmilleni.
Minä haluan Balille! Haluan merkkivaatteita, koruja, kosmetiikkaa, laukkuja ja kenkiä, esteettisiä ja kosmeettisia hoitoja, spa-loman, luksusauton tai pari, veneen, huvilan ja hulppean talon.
Haluan myös esiintyä anteliaana hyväntekijänä ja lähettää rahaa ympäri maailmaa. Minne rahat päätyvät, terroristeille vai korruptoituneille hallinnoille – who cares!
Miksi seisotte unelmieni tiellä?! Miksi haluatte murskata MINUN UNELMANI?!! Minä haluan toteuttaa unelmani TEIDÄN RAHOILLANNE!!
—-
Näin lapsellista tekstiä en ole hetkeen nähnytkään.
https://t.co/7wEMDKWrtM