Yliopistojen työriidan osapuolet @JUKOry, @JHLry, Pro ry ja @Sivistysalary ovat hyväksyneet valtakunnansovittelijan 19.5. antaman sovintoehdotuksen. Ratkaisun syntymisen myötä ensi viikon tiistaille 27.5. ilmoitetut työnseisaukset Helsingin ja Turun yliopistoissa peruuntuvat.
Ylijohtaja @SirkkuLinna@okmfi'sta tuo ajankohtaisen näkökulman korkeakoulutuksen rahoitukseen ja politiikkaan. Tavoitteena edelleen 4 % T&K-rahoitukseen ja 50 %lle kk-tutkinto, merkittävää lisärahoitusta ei liene kuitenkaan tulossa tavoitteiden edistämiseen.
Pohjoismaiset yliopistosektorin ammattijärjestöt olivat koolla viikonloppuna Nordisk mötessä Bergenissä. Kuvassa Mika Mattila ja Åke Finne @ylltwiittaa, @TanskanenHanna @oajry, Petri Mäntysaari @ProfLiitto ja @KarjalainenTero@Tieteentek.
Kesä on nyt varmasti täällä, sillä Suomen yliopistopedagoginen kerma on taas kokoontunut @ylltwiittaa kesäseminaariin - tällä kertaa Haikon kartanoon. Hyvä sää, hyvää seura ja hyvää ruokaa. Mitä muuta voisi lehtori toivoa?
Opetus- ja kulttuuriministeriön uusi rahoitusmalli panelistien ruodittavana.#educa
Suomen malli on maailman tulosohjautuvin. Onko tämä pidemmässä juoksussa perusteltua, varsinkin kun verkko on vahvasti skaalautuva. Kaikki verkkoon?
@SariLindblom kysyy, eikö @okmfi luota?
❗Viime päivinä on lähetetty huijausviestejä OAJ:n henkilöstön nimissä.
👉Mikäli olet saanut viestin, poista se kokonaan omista sähköposteistasi.
👉Jos olet ehtinyt avata jo linkin, ole heti yhteydessä sähköpostisi ylläpitäjään/palveluntarjoajaan.
#Educa24 korkeakoulupäivän avaa @oajry puheenjohtaja @KatarinaMurto : ”Tulevaisuuden Suomi tarvitsee osaavaa työvoimaa. Emme kuitenkaan kaipaa halpuutettuja tutkintoja, joista valmistutaan puutteellisin tiedoin ja taidoin.” #koulutusRatkaisee
Tnä 28.12. on OAJ ollut #50vuotta tekemässä Suomesta maailman parasta paikkaa opettaa, oppia ja tutkia 🥳 Vahva OAJ on rakennettu #yhdessä. #Yhdessä olemme vahvempia kuin yksin. Rakennamme tulevaisuudessakin reilumpaa työelämää ja tuomme esiin koulutuksen merkitystä - #yhdessä!
Laaja juttu tutkimuksen tekemisestä, rahoituksista ja työajan riittävyydestä sekä riittämättömyydestä. #opettajalehti#yliopisto#tutkimus https://t.co/rFh1HMEcZU
Keskustelut uudesta työmarkkinamallista katkesivat.
"Tavoitteena oli saada neuvottelemalla ratkaisu uudesta työmarkkinamallista, joten keskustelujen katkeaminen heti alkumetreillä oli pettymys" OAJ:n pj. @KatarinaMurto
https://t.co/gAyHyYaULV
Työmarkkinajärjestöjen keskustelut uudesta työmarkkinamallista keskeytyivät. Vientivetoinen palkankorotusmalli ei käy painottaa @juko hallituksen puheenjohtaja @KatarinaMurto
https://t.co/x8q39oelEr lue lisää ⬇️