Rumpstain tarjos ns. koko rahalla! Ja soitettiin siellä musiikkiakin kaiken räiskimistä välissä! 😀
Kaikkien pitäis kokea tuo show väh. kertaalleen tykkäs musasta tai ei. Aika massiivista tykitystä.
Tänään iltalenkki Pyhätunturin ympäri. ✅️
Neljä hiihtopäivää, 128km latuja ja pitkälle yli 1000 nousumetriä takana. Vielä pari päivää ehtii nauttia.☀️😎 #iltalenkki#levi
@miljakopsi Satakuntalainen mummuni puhui omasta puolisostani pitkään kaverina ja parikymppisenä hämmennyin tästä ensimmäisinä kertoina. Naimisiinmenon jälkeen puolisosta on puhuttu ihan etunimellä. 😅
Elämä on kyllä täynnä valintoja. Niin kauan kun voi valita kahden positiivisen asian välillä, pitää olla onnellinen. Vaikka en päässyt Konalle haastamaan itseäni, samaan aikaan työt tarjoaa uusia haasteita. 😎
Täytyy myöntää, että tämäkin mahdollisuus oli aikamoinen yllätys. 😅
Semmosta mietin, että nyt olisi ollut mahdollisuus olla Konalla kisaamassa Ironmanin MM-kisoissa. Täysin yllättäen Tahkolta olisi ollut paikka kisaan vastaanotettavissa.
On vain pakko luottaa, että vielä joskus tulevaisuudessa voi sen mahdollisuuden saavuttaa uusiksi. ⭐
Kohta viikko takana kauppiaana Turussa. Aika haipakkaa menty koko viikko.
Meillä on keskustan Supereissa ihan jäätävän kova tarve tekijöille. Osa-aikaista opiskelijaa tai täysipäiväistä kaupan ammattilaista, kaikille olisi töitä. 🖐️
Eilen Ironman Kuopio-Tahko maaliin ajassa 10:28:28 ✌️
Kaikista naisista sijoitus 5. ja sarjassa N30-34 täysmatkan SM-pronssia 🥉
Viimeinen vuosi on tehty enemmän töitä ja vähemmän treenejä kuin koskaan, joten ei voi olla kuin onnellinen.
#ironmanfinland#pääpäivä@kosustuomas
Ironman Lahti 70.3 F30-34 🥉
Kuuma kesäpäivä ja aina yhtä ihana maaliviivan ylitys. Nämä hetket on niitä, minkä takia kannattaa yrittää treenata, vaikka se välillä onkin vähän haastavaa.
@ironmanfinland#ironmanlahti
Kisakauden avaus ja duathlonin SM-🥈 ikäsarjoissa 🎉
Tärkeä kisa itselle, koska viime syksynä jouduin jättämään kauden pääkisan väliin ja kevätkin on ollut aika raskas. Pyörä kulki silti kivasti - osuusaika oli kaikista naisista kovin 😎
#duathlon#kaudenavaus#mitalikahvit
Tää on kyllä yksi erinomainen työsuhde-etu 🔝
Meidän kokki tuli yöllä paistamaan n. 2000 tuhatta munkkia, jotta varmasti kaikki asiakkaat saavat tänään tuoreet munkit vappupöytään.
Hyvää Vappua! 🥳
#vappu
Kevät ❤️
Siitä olikin aika pitkä aika, kun viimeksi on päässyt juoksemaan kunnon pitkiksen. Huomaa, että valmentajan laadukas treeni tuottaa tuloksia, kun askel on jo huhtikuussa näin kevyt 😍
#pitkäpk#juoksu
Osallistuttiin eilen työntekijöiden kanssa 43. Karhuviestiin Raumalta Poriin. Meillä oli tosi hauska päivä! Toivottavasti tällaisia tapahtumia tulisi arjen piristykseksi jatkossakin.
#teamksmeurajoenportti#karhuviesti#raumaltporrii
Tuli niin hyvä startti päivälle, että olympiahengessä oli pakko kiertää 18 kierrosta samaa lenkkiä, jotta sai 50km täyteen. Kelillä oli oma vaikutuksensa asiaan. ☀️
#sunnuntai#hiihto
Huomisen jälkeen kolmen viikon kovempi treeniblokki takana. Yksi isoimpia haasteita on ollut saada sovitettua työt ja treenit sekä olympialaisten seuraaminen. Ensi viikolla olisi enemmän aikaa, ja nyt ne sitten loppuu. 😔
#arvokisojenjälkeinentyhjiö