@MarkusVinnari Miten olisi verotus, korkeat kustannukset = korkea hinta suhteessa ihmisten ostovoimaan + etäisyys kodista leipomoon jo mainittujen lisäksi.
Ålandsbankenin Itämeriprojektin rahoitushaku on nyt auki! Jaossa on tänä vuonna jopa 550 000 euroa. Onko sinulla idea tai innovaatio, joka voisi kohentaa Itämeren tilaa? Kerro siitä meille! #itämeriprojekti#ålandsbanken
Euroalueen inflaatio kiihtyi lokakuussa jälleen uuteen ennätykseen 10,7 %:iin.
Selvä kiihtyminen syyskuun 9,9 %:sta oli odotettavissa viime perjantaina saatujen suurimpien jäsenmaiden inflaatiolukujen jälkeen. Pohjainflaatio kiihtyi odotusten mukaisesti 5,0 %:iin.
Huomenna saadaan euroalueen inflaatio syyskuulta. Markkinoiden odotuksena on inflaation kiihtyminen 9,7 %:iin elokuun 9,1 %:sta.
Tänään on jo saatu 🇩🇪 ja 🇪🇸 luvut syyskuulta. Saksassa YKHI-inflaatio kiihtyi 10,9 %:iin (elokuu 8,8 %), mutta Espanjassa hidastui 9,3 %:iin (10,5 %).
Suomen talous lievään taantumaan.
Korkea inflaatio nakertaa kotitalouksien ostovoimaa, rakentamisen heikkous painaa koko investointeja ja globaalin talouden heikentyminen vie parhaan puhdin Suomen viennistä.
BKT:
2022: 2,3 %
2023: -0,2 %
2024: 1,0 %
Handelsbankenin uusi talousennuste julkaistu.
Kohti synkkenevää talvea. Ennustamme useiden talouksien ajautuvan taantumaan. Tämä syventää pitkittyneen inflaation ja kohonneiden kustannusten aiheuttamaa tuskaa.
Lue ennuste tästä:
https://t.co/tnUO3tqHXw
EKP nosti odotetusti ohjauskorkojaan 0,75 prosenttiyksiköllä.
EKP myös nosti tämän ja ensi vuoden inflaatioennusteitaan selvästi. Tämän vuoden ennuste euroalueelle on 8,1 % ja ensi vuonna 5,5 %. Isoja koronnostoja on luvassa myös loka- ja joulukuun korkokokouksista.
Erityisesti palvelut pitivät yksityisen kulutuksen hyvässä kasvussa Q2:lla.
Palvelujen kulutus kasvoi 8,6 % y/y ja 2,7 % q/q. Palvelujen osuus on yli 50 %:a yksityisestä kulutuksesta. Kestokulutustavaroiden kulutus laski selvästi vuodentakaisesta, mutta kasvoi hieman Q1:stä.
Markkinakatsauksemme on palannut kesätauolta. Maailmantalouden keskeisiin teemoihin ja tärkeimpiin tilastojulkistuksiin perehtyvä katsaus julkaistaan aina maanantaisin.
Tällä viikolla käydään läpi euroalueen ja USA:n talouksien tapahtumia kesän aikana sekä näkymiä loppuvuodelle.
Handelsbankenin talousennuste julkaistu.
Talous tasapainoilee nuoralla, kun inflaatio kiihtyy ja talouskasvu hidastuu. Keskuspankit kiristävät rahapolitiikkaa etupainotteisesti inflaatiotorjunnassaan, ja pyrkivät pehmeään laskuun.
https://t.co/yA0DiNX4s0
USA:ssa inflaatio hidastui huhtikuussa hieman markkinoiden odotusta vähemmän 8,3 %:iin (maaliskuussa 8,5%, odotus 8,1%). Energian ja ruoan hinnoista puhdistettu pohjainflaatio puolestaan hidastui 6,2 %:iin. Huolestuttavaa kuitenkin iso ja odotuksia suurempi kk-muutos, 0,6 %:a.
Together with @Mastercard, @GieseckeNews has established a recycling program for cards. The recycling solutions meet the specific needs of card issuers and contribute to a more circular economy. Learn more: https://t.co/rPA7YudSvB #payments#Sustainability
We are happy to welcome @GieseckeNews as a partner to the fourth edition of @SthlmFintechW 2022!
Save the dates 19-22 April, and join the Panel at the Advancing Sustainability through Technology track to hear G+D participate!
Tickets https://t.co/MCdxRhpXpM
#SFW2022
Finnair supports Ukrainians with a 95% discount from Warsaw, Krakow, Gdansk, Budapest and Prague to Helsinki, the key routes for those leaving Ukraine. Ukrainians can travel from Schengen countries to Finland without a passport, for example with a birth certificate.
Korkomarkkinoilla nähty isoja liikkeitä parin viikon aikana. Vielä helmikuun alkupuolella markkinoiden koronnosto-odotukset Fediltä ja EKP:lta olivat huimassa kasvussa. Nyt koronnosto-odotukset selvästi maltillistuneet, kun markkinoilla punnitaan talouskasvun hidastumisen uhkaa.
Hybridistrategia Suomeksi.
Strateginen päättämättömyyden tila, jossa mennään, tai ei mennä, päättäväisesti joka suuntaan ilman sen kummempaa suunnitelmaa.