Pohdin blogissani jakeluvelvoitteen alentamista eri näkökulmista, kun polttoaineen hinta on noussut rajusti. Suomessa diesel maksaa jo 37 senttiä enemmän kuin EU-maissa keskimäärin, joten tarve kansallisille dieselin hintaa alentaville toimille on.
Perinteinen @SKALry ADR- ja energiaseminaari käynnistyy Tampereella. Seminaarin historia ulottuu aina 1970-luvulle saakka. Tänään seminaarin teemana on varsin ajankohtainen turvallisuus ja huoltovarmuus. Tupa täynnä osallistujia.
@tuulensuu Hiilidioksidi + happi = sokeri + vesi.
6 co2 + 6h2o = c6h12o6 ÷ 6o2.
Tällä pääsi luokkaan sisään myöhässä ja sai pisteet kokeessa.
Opetteli myös ajattelemaan.
Tärkeä tiehanke etenee. Merkittävä parannus liikenteen sujuvuuteen ja todellinen liikenneturvallisuusteko tämä hyvin onnettomuusalttiin tien parantaminen. Pitkästä aikaa taas uutta moottoritietä Suomeen.
Tiet kuntoon!
Kannattavaa kuljetustoimintaa alenevilla päästöillä -infokiertue starttaa Varkaudesta. @SKALry kiertue jalkautuu 12 paikkakunnalle. Aiheena päästölasenta ja -raportointi sekä eri käyttövoimien kustannuslaskenta. Esittelyssä myös uusi jäsenetu päästölaskentakonfiguraattori.
@Saarimaki Kehityssuunta on ollut oikein hyvä. Ja on hyvä, että päätöksenteon tueksi tuotetaan ja viestitään selkeää tietoa. Median kautta tästä kehityksestä on voinut saada myös toisenlaista kuvaa.
@DPasterstein@the_jouni Laissa ei ole vaatimusta kuorman sitomisesta. Kuorma tulee varmistaa, ja sitominen on yksi varmistamisen muoto. Varmistaminen voidaan toteuttaa myös tukemalla, lukitsemalla tai peittämällä.
Niin kuin ministeri @LuluRanne onnittelupuheessaan totesi: Suomi on kumipyörämaa nyt ja tulevaisuudessa. Sanoipa myös, että autojen moottorit ovat Suomem moottoreita.
Kiitos ministeri tästä tunnustuksesta.
Onnittelumme asiantuntijapalveluiden johtajamme @MurtoPetri moottoriliikenteen ansiomitalista - tunnustus on todellakin mennyt oikeaan osoitteeseen!
#kuljetusala#logistiikka
https://t.co/T1m95oXCS3
Ministeri @LuluRanne puhui Sisä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry:n vuosikokouksessa. Ministeriön työtä ohjaa fakta, että 90 % tonneista ja tyypeistä liikkuu tiellä. Teiden kunto on ykkösprioriteetti. Rekkakuskit kunniaan, totesi ministeri puheensa lopuksi. Kiitos Lulu vierailustasi!
@amickelsson Aika karut tulokset. Luulisi, että oikealla tahtotilalla nuo väärinrekisteröinnit ja käyttökiellot olisi jonkinlaisella automaattivalvonnalla kitkettävissä pois ainakin ruuhka-Suomessa.
Kuljetuspalvelun tilaajalla on lakisääteinen velvollisuus selvittää tietyt asiat ennen kuljetuksesta sopimista. Tällä torjutaan harmaata taloutta. Mitä pitää selvittää ja miten selvityksen voi tehdä? Tässä auttaa päivitetty Reilu kuljetus -opas.
Reilu kuljetus -oppaan avulla vahvistetaan yhteisiä sääntöjä ja torjutaan harmaata taloutta kuljetusalalla.
– Haluamme varmistaa, että kuljetuspalveluiden ostajalla on oikea tieto ja keinoja selvittää, onko kyseessä reilu kuljetus, kuvaa @Anssi_Kujala ⤵️
https://t.co/NHhw6PPXq2
Mielenkiintoinen päivä takana @VehoSuomi vieraana Saksan Wörthissä. Painavaa asiaa sährörekkojen tuoreimmista uutuuksista. Päivän kohokohtana kunnon koejalenkki e600 puoliperävaunuyhdistelmällä. Pääsi lobbarikin ajamaan rekkaa ulkomailla.
Monimutkaiset säädökset haastavat yrityksiä. Esim. päästölaskenta voi olla myös mahdollisuus, kun kuljetusten alenevat päästöt tuodaan läpinäkyväksi asiakassuhteisiin. Hallinnollista taakkaa voidaan pienentää konfiguraattoreilla. SKALin työkalut kiinnostavat Euroopan tasolla.
SKALin konfiguraattorit herättivät kiinnostusta Brysselissä.
– Monet kuljetusalan haasteet ovat yhtenäisiä. Konfiguraattoreilla on mahdollista vähentää merkittävästi säädöksiin liittyvää hallinnollista taakkaa jopa EU-tasolla, sanoo @MurtoPetri ⤵️
https://t.co/kbTLRsMSjN
Tänään Brysselissä kertomassa @SKALry konfiguraattoriperheestä. Käytännöllisiä ratkaisuja kuljetusyritysten tarpeisiin. Oli mukava käydä keskustelua muiden eurooppalaisten järjestöjen kanssa. Yhteistyössä on voimaa.
FinMobility member organisation @SKALry presents today to the Brussels transport network cofigurator solutions for cost calculation, abnormal transport, emission calculation, cargo securing. Finnish know-how at EU level.🇫🇮🇪🇺
Kuljetus- ja logistiikka-ala on keskiössä Suomen menestymisen kannalta. Tänään @SKALry hallitus vieraili pääministeri @PetteriOrpo luona. Kävimme rakentavan keskustelun kuljetusalan haasteista ja mahdollisuuksista.
Terveiset Kesärannasta!
SKALin hallitus 🚚tapasi tänään pääministeri @PetteriOrpo. Kävimme hyvän keskustelun #logistiikka merkityksestä Suomen kilpailukyvylle. SKAL kiittelee hallitusohjelman painotuksia kilpailikyvyn hyväksi mm. #tiestö#ammattidiesel
Kiitos että saimme tulla!
Kuljetusalan vaikuttamistyötä tarvitaan Suomen lisäksi EU-tasolla. Monessa asiassa on pystytty vaikuttamaan EU-säädösten sisältöön siten, että ne ovat kuljetusyrityksille parempia. Pasin pitkäjänteinen työ on tehnyt Suomen kuljetusalan EU-vaikuttamisesta käsitteen. @smetrabxl
@smetrabxl toimitusjohtaja Pasi Moisio on vaikuttanut henkilökohtaisesti ja verkostojensa avulla moneen Suomen kannalta parhain päin ratkenneeseen EU-lakimuutokseen, kuvaa SKALin puheenjohtaja @jari70106371
Lämpimät onnittelut Pasille 🥇
https://t.co/U3w0kEwjHv
@JuhanaBrotherus@MikaSkarp Tähän liittyen ihmetyttää. Kun ostetaan nippuna, nostetaan asuntojen arvoa heti ylös tulosvaikutteisesti, koska ostettu alle "markkinahinnan". Jos ei ole tarkoituskaan myydä kuin nippuna, on tuo oston jälkeinen arvon nosto taseessa melkoista sumutusta.