Kuka olet? Kysymys johon kukaan ei tiedä vastausta.
Mutta ainut mikä tulee minusta tietää on; minäkin olen vain ihminen.
Rakastan rakentavaa keskustelua.
Vaikka Britannia esti maahanpääsyn ja sitä myöten en päässyt puhumaan maan suurimpaan konservatiivitapahtumaan, laakereille ei voi koskaan jäädä.
Menin tänään @EvaVlaar:in kanssa toimittamaan puolen miljoonan eurooppalaisen Save Europe Act -allekirjoitukset Euroopan eduskuntaan paluumuuton edistämiseksi.
Talon ympäristö eristettiin poliisivartiolla ja Evaa ei aluksi meinattu päästää läpi, mutta vaadin, että valittuna Euroopan kansanedustajana minun on päästävä parlamenttiin papereideni kanssa.
Poliisit päästivät lopulta meidät läpi.
Kaikki öyhöt ja urpot kuuntelee jotain podcasteja, joissa jutellaan joistan tylsistä yhteiskunnallisista asioista, kuten Ukrainan sodasta, maahanmuutosta, sananvapaudesta, inflaatiosta, polarisaatiosta, ja mitä näitä nyt on.
Me sivistyneet paremmat ihmiset seuraamme valtamediaa.
Turun Taidehallissa on esillä verhottu tappouhkaus, joka kohdistuu puolisooni Riikka Purraan.
Kyse on nimimerkillä esiintyvän henkilön työstä taideyhteisö Fimbulin näyttelyssä, jota tukee Turun kaupungin kulttuuritoimi.
Kyseessä on vakava ylilyönti.
1/3
Vaikka Hesarin toimittaja ja hänen tuttavapiirinsä saavat oksennusreaktioita ja haluavat huutaa, vapaan kentän poliittiset podcastit nostavat suosiotaan.
Sen sijaan, että itse löytäisin niistä antisemitismiä ja juutalaisvastaisuutta (kuten toimittaja), luulen, että ihmiset kuuntelevat niitä siksi, että ne kertovat tapahtumista ja ilmiöistä, joista esimerkiksi Hesari on perinteisesti vaiennut - tai joita se on tulkinnut oman linssinsä läpi kykenemättä jättämään lukijan päätettäväksi, mitä hän itse siitä ajattelee.
Tää on ihan älyvapaa uutinen. Tuloverolain mukaan luovutustappio vähennetään verovelvollisen pääomatuloista. Seppo on myynyt kämppänsä 150 000 euron tappiolla. Eli hän saa vähentää luovutustappion indeksisijoitustensa tuotoista.
Seppo ei ole tienannut euroakaan verottomasti.
Aivan törkeää toimintaa #yle.
Sinä maksat palvelusta, joka ei noudata alan käytänteitä (puolueeton ja neutraali journalismi).
Asettavat viettomat ja rauhalliset kristityt taas pahan paikalle. Se on sitä, "kun rikolliset ovat jo tiedossa, enää pitää löytää se rikos".
Yleisradiolle ei näköjään riitä että maalitetaan entiset työntekijät.
Nyt maalitetaan myös täysin syyttömät alakouluikäiset lapset, ja vihjaillaan että he ovat uhka Suomen turvallisuudelle.
Kyseinen artikkeli on saanut yhteisöhuomautuksen siitä että se on harhaanjohtava, niin kuin myös useat muut Ylen artikkelit.
Kommentit ovat Ylen klassisella tyylillä myös laitettu pois päältä jotta kansa ei pääse kyseenalaistamaan näitä huuhaa juttuja.
Yle tulee poistumaan X:stä ja syynä on jokin näistä: Natsit, äärioikeistolaiset, vihapuhe tai Elon Musk.
Peilistä ei syytä tule löytymään.
Kyseisen artikkelin toimitti Sara Hussein. Mietityttää että miksi Hussein ja Yle vihaa kristinuskoa niin paljon että leimaa jopa kristityt lapset kansalliseksi uhaksi.
PS-Nuorison kevätkokouksessa uudistettiin yhdistyksen talouspoliittista ohjelmaa! Esittelen omat suosikkini uudistusten joukosta 🥰 Loput löydät listattuna PS-Nuorison someista, ja koko talouspoliittisen ohjelman sekä muut ohjelmamme löytyvät verkkosivuiltamme.
Suomi 2026:
- yrittäjä teki leikkipaikan omalla rahalla kaupungin maalle, lapset tykkäsivät
- sarjavalittaja iski
- kaupunki vaatii yrittäjältä valvontaa
- yrittäjä joutuu sulkemaan paikan
- lehti ei saa kaupungin kommenttia, koska henkilöstön koulutus kestää loppuviikon. (1/2)
Tiesitkö, että Suomen teollisuustuotanto nousi korkeimmalle tasolleen sitten v. 2008. Kotitalouksien kulutuskin on käynnistynyt, samoin rakentaminen on virkoamassa.
Talous kasvaa, hienoa! Ihan kaikki eivät siitä kuitenkaan pidä.
Kävin tänään puhumassa medialukutaidosta pienelle hyväntekeväisyysseuralle.
Heidän kulunsa:
- palkattuja työntekijöitä 0 hlö
- toimitiloja 0 kpl
- puhujapalkkiot 0 €.
Heidän tulonsa:
- valtiontuet 0 €
- avustukset 0 €.
Mistä se raha sitten tulee?
Jäsenmaksujen lisäksi järjestö pyytää tavaralahjoituksia palkinnoiksi omiin arpajaisiinsa. Jäsenet ostavat arpoja, ja tulot tilitetään suoraan hyväntekeväisyyskohteelle. (Sain olla tänään onnetar!)
Välillä yhdistys hankkii myyntiin pieniä tuotteita, joista saatava voitto menee suoraan avustuskohteille.
Varainhankinnan välissä syödään yhdessä, keskustellaan ajankohtaisista teemoista, vieraillaan kulttuurikohteissa ja kuullaan asiantuntijoiden puheenvuoroja.
Juuri tällaista järjestötyön pitäisi olla. Kansalaisista nousevaa yhteisöllistä ja suunnitelmallista ruohonjuuritason toimintaa, jossa rahat menevät lyhentämättöminä suoraan avustuskohteille. Jäsenet aktivoivat itse itseään. Ei hallintokuluja, ei ex-poliitikkojen suojatyöpaikkoja, ei julkista rahaa, ei EU-hankkeita, ei ulkopuolista ohjausta.
Yhdistys on lahjoittanut rahaa milloin palvelukoirille ja milloin paikallisen seurakunnan nuorisotyöhön, aina muutamia satasia kerrallaan.
Ihailtavaa toimintaa ❤️
🇪🇺🚨 SKANDAALI PÄÄLLÄ — kuka tutkii?
”Ursula von der Leyenin EU menetti MILJARDEJA euroja.
Koronan jälleenrakennusrahasto oli tarkoitettu Euroopan uudelleenrakentamiseen… sen sijaan rahat katosi mustaan aukkoon.
EU:n tilintarkastajat myöntävät nyt: Heillä ei ole aavistustakaan kuka sai rahat, mihin ne menivät tai mitä (jos mitään) ne tuottivat.
Ei kuitteja.
Ei seurantaa.
Ei vastauksia.
Ne ovat Eurooppalaisten veronmaksajien rahavaroja — varastettu näkyvästi.
Ensin Pfizergate… nyt tämä?!
Kuinka monta miljardia katoaa vielä, ennen kuin Eurooppa herää?” Näin kysyy USA:n 🇺🇸 varapresidentti J.D. Vance.
KOMMENTTI: Täysin samaa mieltä olen varapresidentti Vancen kanssa. EU on rahavarojen Moolokin kita - sinne menivät!
Kiinnitän huomion tämän mahdollistajaan - Euroopan petostentorjuntaviraston pääjohtaja on VILLE ITÄLÄ.
KYSYMYS ITÄLÄLLE: Onko Ursula von der Leyeniä koskeva tutkinta käynnissä?