Nuorten työpolku (ESR)-hanke tarjoaa yksilöllistä omavalmennusta nuorille aikuisille (18-29v), joilla tavoitteena on työ tai koulutus.
#kuopio#iisalmi#varkaus
Nuorten työpolun tavoitteena on myös monialaisen verkoston kanssa rakentaa nuorille polutuksia vahvemmiksi ja selkeämmiksi yli organisaatiorajojen. Tällaisen teeman äärellä saamme olla huomenna - yhdessä.
Meillä omavalmennus lähtee aina liikkeelle vahvasta alusta. Tällä tarkoitamme, että kartoitamme yhdessä nuoren aikuisen kanssa, nuoren vahvuudet ja osaamisen, tarpeet ja omat kiinnostuksen kohteet.
Meille on tärkeää että nuori on vahvasti osallisena jo yhteistyön alkumetreiltä.
Tällä viikolla Kuopion omavalmentajat saavat olla mukana ratkaisukeskeinen muutosvalmennuksen moniammatillisessa koulutusryhmässä. Opitaan lisää, miten nuorten omatoimisuutta ja onnistumisia saadaan yhteistyössä vahvistettua entisestään.
Osuman Ville: Matalan kynnyksen palvelun avulla työntekijät pääsevät varhaisessa vaiheessa kiinni alueen työpaikkoihin ja työnantajat tutustumaan uusiin osaajiin. Silloin pysyvämpikin työllistyminen helpottuu 💪
@KPY_twiitit@KPYNovapolis#pondisavilahti
https://t.co/jMn4mJZSlS
Tässä Nuorten työpolku hankkeen Omavalmennus on mielellään mukana yhdessä nuorten kanssa; ennaltaehkäisyä nuorten pitkäaikaistyörtämyyttä.
https://t.co/CV5fBHqtjZ
Työllisyys kehittyy tällä hetkellä negatiivisesti, Pohjois-Savossa työttömien osuus työvoimasta on kuitenkin tällä hetkellä alempi kuin koko maassa. Valitettavasti nuorten työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys on kasvussa. #työllisyyskatsaus#pohjoissavo
Oletko väsynyt kilpailemaan samoista työpaikoista kymmenien muiden hakijoiden kanssa?
👩🚀#Uranautti tuo esiin piilossa olevat työmahdollisuudet - uusi palvelu saapuu @POSTEpalvelu'n!
⭐Viritä itsesi kuulolle 22.9.2020, klo 11:00 @MessiLiveFi-lähetykseen.
>https://t.co/kfll8rvNt6
@KelaFpa @EkatyoF Tämä tärkeä aihe! Osa-aikatyö on monelle ponnahduslauta kokoaikatyöhön! Näin myös itsekin kokeneena. Ja tällöin tärkeää saada oikeat tuet.
Omavalmennuksessa edetään nuoren aikuisen oma osaaminen edellä. Tänäänkin oli hienoa kuulla, kuinka oman osaamisen tunnistamisen kautta usko omiin mahdollisuuksiin kasvaa!
@THLorg@okmfi Valmennuksellisestikin on puhuttu että 80 % vuorovaikutustilanteissa nuoren kanssa tulisi huomion kiinnittyä positiivisiin asioihin ja näkökulmiin. Motivaatio ja mahdollisuudet edellä!