@IT_Puuseppa Meillä oli sama toimiva opiskelumetodi muutamia vuosia sitten käytössä. Nyt kesätöissä poika on siirtynyt parin kesän jälkeen myyntiin ja pääsi jo kisoihin mukaan palvelemaan ulkomaalaisia asiakkaita, kun puhuu niin sujuvasti.
@Kansallissosia1 Oikeasti köyhä ei osta niitä vaatteita, vaan muistelee läheistään muuten. Tosin kaikki ei edes tajua, etteivät tee tätä sen takia, etteivät kunnioittaisi vainajaa. Muistan kun sukulainen kauhisteli yhden hautajaisvaatteita, mutta kun uusiin ei ollut kyseisellä henkilöllä varaa.
@Afterserein@hirvelanjuho Leipähyllyt on kyllä yksi iso mysteeri. No Prismassa leipää yleensä riittää, mutta S-marketeissa ja Salessa leipä loppuu aina viikonloppuisin. Citymarketissa ollut myös tyhjiä leipähyllyjä ja eikä ole leipää kuulemma takatiloissa jemmassa. Toki hävikki vähenee.
@Stefu60@LuttinenL Parasta laatua naudan jauhelihaa olisi viikonloppuna saanut 400 g hintaan 8,90. Liian kallista meille, mutta lähisalesta löysin viimeisen paketin normihintaan. Tänään oli sieltäkin ollut liha loppu eli seuraavaksi nyhtökauraa kokeilemaan? Johtaa einesten syöntiin tämä tilanne.
@VesikHelen Meillä vanhempi adenossa, mutta toivottavasti nyt toipumassa, kun yläkerta rytisee ja rähisevät. Pikkuveli kaivoi puukon kaapista ja minä, että mitä hittoa? No vei sen isoveljelle, että tämä sillä availi jotain auton ratin osaa pikkuveljen remppa-avuksi eli sopu löytyi sittenkin.
@JP_Latti Itsekin siellä opiskelin ja tuntuu, että jo reilu 10 vuotta sitten oli pitkällä tuo apatia ja keskustan alennustila. En taida enää edes uskaltaa sinne käymään, kun tulisi niin paha mieli menneitä muistellessa.
@marsa0971@anubehm@Saastopankki Läheiselle hakemani lääkkeet oli loppu apteekista, kysyin samalla ”onko uutta reseptiä buranaan”, ei ollut ja lähdin. Toisesta löytyi lääkkeet ja tein buranakyselyn ”onkohan buranaa jäljellä” ja olihan niitä vanhalla reseptillä. Ilmeisesti eivät paljasta mitään ylimääräistä.
@RahjaKari@anu_lindqvist Minulle on opetettu, että omaa esimiestään ei pääse valitsemaan. Valinnan tekee aina esimiehen esimies tai poliittinen johto, mutta alaisiakin olisi hyvä osallistaa. Pormestarimallin idea on poliittinen johtajuus, mutta äänestäjät ei ehkä miettineet nyt vastuun suuruutta.
@tyhjatasku@JuhisKoskis No en mä tiedä miten se avokonttori teams-kokouksen onnistunista parantaisi? Saa muutaman lisämölinän toki oman puheen taustaksi aina ja kokemus ”paranee” entisestään. Kokouksia pidetään mm. sidosryhmien eikä työkaverien kanssa ja ohje on, että kokouksiin ei matkusteta (säästö).
@mhaapis Meillä oli ainakin yhden lukukauden musiikin tunnilla aina levyraati ja opettajaa ei näkynyt. Muistelen, että jossain vaiheessa sitten viulua soittava enkun ope alkoi opettaa musiikkia, mutta oma alakoulun vika kevät oli levyraateja 😆
@pikkumyy_93@LeenaAitonurmi Tarkoitin, että eihän noissa tilanteissa edes kutsuta sitä ensihoitoa, kun ohjeet sanoo ettei sitä tarvita. Eihän se sen hoitajan syy ole, vaan hän toimii suositusten mukaan!
@pikkumyy_93@LeenaAitonurmi Nämä palvelutalojen asukit nyt ei edes ensihoidon arviointiin päädy, vaan asiaan saatetaan ehkä palata arkena kun lääkäri on paikalla, jos sittenkään?
@pikkumyy_93@LeenaAitonurmi Kyse ei ollut tämän kuntoisesta ihmisestä ja minusta on todella outoa, että ei katsota tarvittavan lääkäriä? Asiakkaasta tulee helposti sitten, vaan enemmän apua ja hoivaa vaativa? Mutta tämä tosiaan ihan ohjeisiin kirjattua, mutta en vaan ymmärrä.
@LeenaAitonurmi Joo sen ymmärsin, mutta tuli fiilis että tulkitaan hoitotarvetta aika samaan tapaan? Ei ole niin väliä, kun ikää jo on ja päivät vähissä 😢
@vesakal@JLaitaneva Minusta tuntui syksyllä, että koko varuskunta olisi ollut adenossa. Oma poika päätyi ihan teholle ja oli sairaana oikeastaan koko ajan syyskuusta joulukuuhun. Asiasta avauduin aika monelle taholle ja tammikuussa aloittaneet osastoitiin ja käytettiin maskeja (tilanne parani).
@hurumdara2 Peurungan iso perhehuone vuosia sitten juhannuksen tienoilla. Läpinäkyvät verhot ja yritä siinä kirkkaan taivaan alla nukkua. Annoin palautetta, mutta eipä se heitä kiinnostanut. Ei tullut mieleen, ettei olisi pimennysverhoja tai edes jotain vähän päivänvaloa peittäviä verhoja.