Orpo kiisti että runttaamista olisi tapahtunut Garden-hankkeessa.
Tämä kohu uhkaa jo kaikkien rehellisten runttareiden mainetta.
Ymmärtäkää ihmiset se että kaikki runttarit eivät ole "junailijoita"!
Perinteisen median ja uuden aallon podcast-median välinen ero korostuu sananvapauskysymyksissä.
Monessa vapaan median maassa olisi uutinen, jos EU:n alueella YouTuben alustalla olisi blokattu keskustelu, joka sisältää asiallisesti esitettyjä poliittisia mielipiteitä.
Suomessa perinteisen median uutisoinnissa valtaa pitää pölhöpopulististen europarlamentaarikkojen pedofiilipropaganda, eikä toimituksissa istuvat ”tiedonvälittäjät” sano sanallakaan suurelle yleisölle, että YouTube sensuroi jo nyt jopa Euroopan komission esityksiä haastavia poliittisia mielipiteitä.
Chat Control -sääntely on malliesimerkki lainsäädännöstä, josta mediassa voi pitää ääntä vain ennen poliittista prosessia.
Kun kansalaisten viestisalaisuus on purettu ja komissaarien kontrollissa toimivat ennakkosensuuriviranomaiset alkavat valvoa keskustelua, on jo liian myöhäistä.
Toisaalta klikkejä kertyy, kun tavalliset lastensa rakastavat vanhemmat kertovat, miten väärältä tuntui perustella viranomaisille, etteivät omassa mökkirannassa ilakoivat lapset perhealbumissa ole lapsipornoa.
Tai miten nöyryyttävää vanhemmalle on selitellä kolmannelle osapuolelle, ettei lapsen ihottumasta lääkärille lähetetyssä kuvassa ole mitään seksikästä.
Kukapa meistä ei vastustaisi lapsipornon leviämistä, mutta siitä huolimatta on rehellistä tunnistaa, ettei lapsiporno katoa maailmasta VHS-kasetteja tai DVD-levyjä kieltämällä. Materiaalin leviämistä ei pysäytä kirjesalaisuuden purkaminen, eikä EU:n läpi runnottu sääntely edes yritä estää TOR-verkossa tapahtuvaa rikollista toimintaa.
EU haluaa valvoa sinua ja minua – ei vain rikollisia.
Paitsi että EU kikkailee perustuslakeja rikkovan urkintalainsäädännön voimaan parlamentissa vähemmistöön jääneillä äänillä, se myös sensuroi verkosta asiaa kritisoivat äänet.
Teistä en tiedä, mutta minulle aikanaan opetettiin, että tällaiset toimet ovat ilmeisiä merkkejä totalitarismista.
Juuri saamani tiedon mukaan Aleksanteri Kivimäki kertoo murtautuneensa Vastaamo-potilastietokantaan vain suojellakseen lapsia.
Kivimäki palkitaan pioneerityöstään Euroopan parlamentin kolmanneksi arvostetuimmalla huomionosoituksella.
@MikaAaltola@deadbeatcontrol jatkokysymys @MikaAaltola :
Jos/Kun tulevaisuudessa lapset ja lapsenlapset haluavat käydä EUn sisällä viestintäsalaisuudellisia ATK-keskusteluja,heidän täytyy opetella ja käyttää TOR tai vastaavia salaisia viestintäpalveluja.Onko se havittelemasi ratkaisu alkuperäiseen ongelmaan?
@MikaAaltola@deadbeatcontrol@MikaAaltola , haluatko sinä että lapsilla ja lapsenlapsilla... on oikeus viestintäsalaisuuteen? Onko heillä oikeus käydä ATK-ympäristöissä salattuja keskusteluja luottamuksellisesti EU:n sisällä muiden kanssa?
Taida tietää jo vastauksesi, mutta kysyn silti.
Laiskimmille tiivistelmä:
- Orpon hallituksen 35 miljoonan euron ehdollinen tuki Garden Helsinki -areenalle ei ollut vain lobbausskandaali, vaan osa ketjua, joka auttoi peittämään Oma Säästöpankin vuosia kestäneen luottomanipulaation ja kiinteistöluottojen riskikeskittymät.
- Valtion tukisignaali mahdollisti hankkeen taloudellisen saneerauksen, jossa OmaSp:hen kytkeytynyt Fisyr-omistaja ostettiin ulos yksityisellä kaupalla ennen konkurssia, siirtäen arvoa pankille ilman julkista nollahintaa.
- Ketju huipentui S-Pankin ostotarjoukseen OmaSp:stä, joka siirsi ongelmallisen kiinteistöluottosalkun arvostuksen julkisten markkinoiden ulkopuolelle ja esti laajempaa kiinteistöarvojen romahdusta S-ryhmän kaltaisille suurille omistajille.
Alla olevaa täydentäen:
Vaikka hallitus ei mainitse tekevänsä perustuslakimuutosta Chat Controlin vuoksi, esityksessä mainitaan, että yksi syy sen tekemiselle on perustuslain yhtenäistäminen EU-lainsäädännön kanssa. Tosiasiallisesti Chat Controlin käyttöönotto helpottuu Suomessa perustuslakimuutoksen mennessä läpi.
Vaikka koko Chat Controlin unohtaa, esitys on yksilönvapauden näkökulmasta erittäin ongelmallinen. Se antaisi läpi mennessään mahdollisuuden sellaisten kansallistenkin lakien säätämiselle, jossa ILMAN EPÄILTYÄ RIKOSTA kansalaisten valvonta mahdollistetaan (esim. viestisalaisuuden ja kotirauhan suojan rikkominen).
Hankala ymmärtää, miten juuri Kokoomuksen ja Persujen ollessa hallituksessa tätä viedään eteenpäin. Oikeusministerinä, jonka hallinnonalaan tämä kuuluu, on persu.
Mitä sitten, kun esitys menee läpi, ja tulevaisuudessa valtaan nousee sellaiset voimat, jotka on valmiita maksimaalisesti valvomaan kansalaisia? Onkohan hallitus (jonka luulin olevan yksilönvapauden kannalla) miettinyt tätä aivan loppuun?
@MikaAaltola@Dystocracycrew Sinä @MikaAaltola taisit onnistua omalla kohdallasi tuossa Venäjän tavoitteessa ja sen toteutumisessa ihan vain antamalla äänesi äänestyksessä, jossa kantasi sai vähemmän ääniä, mutta voitti äänestyksen silti. 🤷♂️
Bravo! 👏🏼
@tonihintikka@MikaAaltola@deadbeatcontrol Sehän tässä koko hommassa onkin outoa, että rikolliset ja pahaa tekevät eivät kohdennu tämän muutoksen alle, vaan edelleen käyttävät TORia tai muita salattuja anonymiteetittömiä vaihtoehtoja. Joten miksi tämä piti pakolla ja kiireellä saada läpi? 🤔
Kaikki koodarit käyttää hajautusalgoritmeja päivittäin, mutta en ole vielä 15 vuoteen törmännyt termiin ”hash-teknologia” 🙃. Nythän hashattavien filujen kriteerit on selkeästi määritelty ”known child sexual abuse material”, mutta vain lisäämällä siihen esim. ”ääriliikkeiden propaganda” jonkin terroristi-iskun jälkitunnekuohussa, kattaa se sen jälkeen poliittisen vastustajan materiaalin, mitä esim. viimepäivinä hesarissa on virheellisesti julisteltu tohtoristasolta asti.